Elokuva
Machete Cortez (Danny Trejo) on Meksikon liittovaltion poliisin tehonyrkki, joka ajautuu rutiinikeikalla korruptoituneen esimiehensä ja huumekuningas Torrezin (Steven Seagal) virittämään ansaan. Armoton kokakunkku tappaa Macheten vaimon ja tyttären ja jättää tämän kuolemaan. Sitkeä sissi kuitenkin selviää ja on muutamia vuosia myöhemmin etsimässä Teksasissa hanttihommia, kun meksikaanin taidot huomannut liikemies Michael Booth (Jeff Fahey) tarjoaa rahakasta keikkaa salamurhata siirtolaisia vihaava senaattori John McLaughlin (Robert De Niro). 

Alun alkaenkin pestin tarkoitusperiä epäilevä Machete joutuu jälleen salaliiton välikappaleeksi ja päätyy henkihieverissä sairaalaan. Pian pukumiehet huomaavat suututtaneensa väärän miehen veitsiin erikoistuneen tappokoneen ryhtyessä kostotoimiin apunaan maahanmuutto- ja tullilainvalvontaviraston agentti Sartana Rivera (Jessica Alba) sekä paikallinen kapinahenkinen puuhanainen Luz (Michelle Rodriguez). Kun vielä käy ilmi, että myös Torrez on sekaantunut tapahtumiin, Macheten raivolla ei ole enää rajoja. 

Robert Rodriguezin ja Quentin Tarantinon kimppafeaturesta Grindhouse (2007) välittömästi kulttimaineeseen ampaissut ja fanien elokuvaksi suorastaan vaatima feikkitraileri Machete kääntyy kokopitkään muotoon yhtälailla älyvapaassa hengessä ja kieli reippaasti poskessa muhien. Rehellisesti 70-lukulaisen b-luokan eksploitaation, tai pitäisikö sanoa mexploitaation, tehokeinoja ovat ylilöyty väkivalta, pähkähullut henkilöhahmot ja mauton slapstick. Rodriguezin serkkunsa Álvaron kanssa rustaama käsikirjoitus kritisoi ohimennen Yhdysvaltain siirtolaispolitiikkaa, mutta pitää pääpainon kevyemmässä sisällössä. Tarinassa riittää materiaalia kuitenkin sen verran runsaasti, ettei kaikkea ehditä edes viedä loppuun. Se, mikä traileri-Machetessa tiivistyi tehokkaasti muutamaan minuuttiin, lavennetaan ja venytetään nyt turhankin mittavaksi.

Once Upon a Time in Mexicon (2003) myötä vaikutti, ettei Robert Rodriguez pysty enää ylittämään itseään, mutta teki sen kuitenkin Sin Cityssa (2005). Siksi onkin tuplasti kummallisempaa, miten huolimattoman ja keskeneräisen näköinen Machete on. Toiseksi ohjaajaksi kreditoitu, useita mentorinsa elokuvia leikannut Ethan Maniquis tuntuu olleen pääosin puikoissa, sillä esimerkiksi Rodriguezin Grindhouse-puolikas Planet Terror (2007) oli huomattavasti hallitumpi ja eheämpi kokonaisuus. Epäilemättä osa toteutuksen kömmähdyksistä on asiaan kuuluvalla tavalla tarkoituksellista, mutta varsinkin tökerö ja sekava finaali näyttää jo siltä, ettei megafonin takana ollut osaisi ohjata edes liikennettä. Ja mitä pidemmälle homma etenee, sitä enemmän tuntuu kuin tekijöiden aika ja motivaatio, ehkä rahatkin, olisivat loppuneet kesken. Vaikutelmaa ei paranna, että kuvissa heiluu lukemattomina hävettävän huonoina ekstroina pääpukarin sukulaisia ja kavereita.

Ex-linnakundi, kahdensadan enemmän tai vähemmän psykoottisen roolin luonnelärvi ja maailman rumin jätkä Danny Trejo pääsee ilmeisesti ensimmäisessä pääosassaan paitsi kerrankin kellistämään naisia allensa muutenkin kuin raiskaamalla, on myös periaatteessa ainoa uskottava valinta nimirooliin macho-Macheteksi. 
Sopimuksensa reunaehdoissa kaikista alastonkohtauksista kieltäytyvä, suihkukohtauksessakin digitaalisesti riisuttu Jessica Alba ja Michelle Rodriquez potkivat ja poseeraavat tutuissa rooleissa itsenäisinä tosinaisina. Kolmas pyörä on Michael Boothin kevytkenkäistä tytärtä näyttelevä bileprinsessa Lindsay Lohan.

Monesti shown juuri komediapuolellakin varastanut De Niro on ilmiömäinen läpimätänä ja umpirasistisena paskasenaattorina. Osuvasti roistoja tulkitsevat myös paluuta tekevä jääkatseinen kasarihurmuri Jeff Fahey ja niinikään toinen entinen tähti, itse Don Johnson, sadistisena rajaviranomainen Von Jacksonina. Steven Seagalin tehtävänä on olla oma itsensä, mutta imagon vastaisessa roolissa on kivasti itseironiaakin mukana. Sivummalla   Cheech Marin on Macheten "pyhä" veli Padre Corte ja tehosteguru Tom Savini ammattitappaja Osiris Amanpour. Rodriguezin tuottaman ja samaan aikaan Macheten kanssa kuvatun Predatorsin (2010) ohjaaja Nimród Antal vierailee kuvissa kovaonnisena henkivartijana.

Yhteenveto
Ämpäriväkivaltainen toimintatortilla on omassa genressään häpeämätön homage esikuvilleen ja toimiikin ennen muuta osuvasti roolitettujen kulttinäyttelijöidensä varassa, mutta liikaa käytettynä terävinkin veitsi tylsistyy nopeasti.