Elokuva
Mokoma on lappeenrantalainen trash-yhtye, jonka jäsenien juuret ovat syntyjään syvällä Etelä-Karjalassa. Marko Annala vokaaleissa, Kuisma Aalto ja Tuomo Saikkonen kitaroissa, Janne Hyrkäs rummuissa ja Santtu Hämäläinen basson varressa ovat lyömätön yhdistelmä "rässiä", jota kuuntelee millaisessa tilanteessa tahansa. Mistään Slayerin kaltaisesta mätöstä ei ole kyse. Pojilla on hallussa enemmän melodiaa ja sanojen välistä voi kukin poimia oman sanomansa. Kotiteollisuuden ja Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen raskaan mätön vanavedessä mainstream-yleisönkin tietoisuuteen noussut Mokoma ei paistattele niin kovassa kuuluisuuden valokeilassa kuin edelliset yhtyeet, mutta arvostus on jotain suurempaa ja fanipohja huomattavasti kiinteämpää ja uskollisempaa kuin edellisillä. Ainakaan vielä eivät teinit pyöri Annalan Markon parrassa kiinni yhtä lujasti kuin esimerkiksi edellä jo mainitun Kotiteollisuuden nokkamiehen pärstäkarvoituksessa.

Mokoma dvd:n runkona on kolme konserttitaltiointia. Tuska Festival 2003 sisältää viiden kappaleen setin, ja tuolloin Mokoma oli availemassa festivaalia, joten kovin montaa tukanheiluttajaa ei paikalla ole. Vainottu, Kasvot kohti itää, Teon teoriaa, Houkka ja Takatalvi ovat soitettavat kappaleet ja pojat vetävät keikan läpi rutiinilla ja hyvällä yleisön herättävällä sykkeellä. Huomattavaa on, että tässä vaiheessa yhtyeen mukana ei vielä ollut nykyistä basistia Santtua, vaan Heikki Kärkkäinen, joka hänkin on ihan mukiinmenevä taiteilijaihminen.

Vuodelta 2004 mukaan on laitettu keikat Espoon Dipolissa ja Jyväskylässä Bar68:ssa. Näissä Santtu on jo mukana ja eron huomaa. Tämä semirastalettinen karjalaispoika tykittää nelikielisen varressa itseoikeutetusti, kun yhdeksän biisin keikka Dipolissa alkaa ja kun se loppuu jatkuakseen jälleen viiden kappaleen verran Jyväskylän ahtaassa, mutta sitäkin legendaarisemmalla Bar68:n pikkulavalla. Kaikki sen aikaiset hitit ja vähän muutakin kuullaan, joten mitä niitä turhaan luettelemaan.

Keikkojen välillä ajellaan paikasta toiseen mersun pikkuisella semibussilla ja puhutaan mukavia vichyn ja keskioluen maistelun ohella. Välillä pitää kuitenkin pysähtyä tien vierelle tarpeille tai naputellaan tekstareita. Jos kaikkien yhtyeiden keikkamatkailu olisi yhtä leppoisan näköistä ja kuuloista, ei heille ikinä tulisi mitään ristiriitoja jäsenten välille. Mokoman dvd päättyy noin vartin mittaiseen analyysiin bändin sen hetkisestä tilasta, menneisyydestä ja siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Puolivakavissaan tehty juttu on tehty luonnollisestikin mökkimaisemassa poikien pistäessä valkeaa takkaan, savustuspaikkaa, saunaa ja ruokaa valmistellessa.

Dvd on erinomaista ajanvietettä vaikka ei olisikaan yhtyeen fani. Pääkohderyhmä on kuitenkin selvä. Täytyy olla fani jollain tasolla, jotta hommasta nauttisi täysin siemauksin. Ihmetys ei olisi kuitenkaan kova, jos joku Mokoman dvd:n hankkisi ilman mitään tietoa yhtyeestä ja tykästyisikin kyseiseen tuotokseen - sen verran
mainio meno on koko sen keston ajan.

Kuva
Kaiken kaikkisena keskiarvona dvd:n kuvanlaatua voisi sanoa keskitason hieman ylemmällä puolella pyörähteleväksi. Keikat ovat kuvattu erilaisissa tilanteissa monen ihmisen voimin ja mihinkään parhaaseen mahdolliseen kuvaan ei ole edes pyritty. Ei-anamorfinen 1.77:1-kuva on ihan kelvollinen, vaikka kuvapakkauksen rajamailla jo liikutaankin laadun suhteen.

Ääni
Jos ja kun dvd:n suurin sisältö nojaa musiikkiin, on vain ihmeteltävä, miksei mukana ole vähintäänkin Dolby Digital 5.1 -ääniraitaa (yhtyeeltä saamieni tietojen mukaan kyseessä on tilanpuute levyllä ja 5.1-masteroinnin aiheuttamat kustannukset). Onneksi sentään Dolby Digital 2.0 on edes jonkinlainen korvike DD5.1 puutteelle. No, joka tapauksessa ei DD2.0-raidassa sinänsä mitään valitettavaakaan löydy. Keikkareissun turinat voivat joskus toistua hiukan hiljaa, kun alla jylisee mersubussin dieselkone. Mokoman keikoista stereoraita selviytyy kunnialla.

Lisämateriaali
Lisämateriaalipuolella musiikkidevuille voidaan ahtaa melkein mitä tahansa yhtyeeseen liittyvää, ja tällä kertaa on päädytty ratkaisuun, jossa mukana on yhtyeen kuusi musiikkivideota (Kasvan - 1998 (3:56), Rajapyykki - 2001 (4:30), Takatalvi - 2003 (2:45), Punainen kukko - 2003 (3:32), Haudan takaa - 2004 (3:30), Minä Elän! - 2004 (7:36)) ja kolme audioraitaa. Audioraidoista ensimmäinen Uusi Aatami, uusi Eeva on jätetty pois Tämän maailman ruhtinaan hovi (2004) -pitkäsoitolta ja on siis kuultavissa dvd:ltä. Kaksi muuta raitaa ovat livetaltiointeja levyn keikoilta Dipolista ja Bar68:sta. Kappaleet ovat Lupaus ja Haudan takaa.

Yhteenveto
Silloin tällöin on vaikea kuvitella, että joku muu kuin Mokoman livenä joskus nähnyt tai yhtyettä jollain tasolla fanittava ihmisolento saisi tästä julkaisusta irti mitään. Yrittänyttähän ei kuitenkaan laiteta, sillä Mokoma ei ole sitä "rässiä" niin sanotusti pahimmasta päästä - sanoista ymmärtää jotain, on melodiaa ja tietenkin keikkojen välistä jutustelua filosofisissa ja hauskoissakin meiningeissä. Ei ihan äkkiä uskoisi, miten leppoisaa porukkaa yhtyeestä löytyy. Mokoma dvd on täynnä hyvää mättöä ja meininkiä, vaikka dvd ei teknisellä tasolla olekaan mitään huippuluokkaa.