Elokuva
On vuosi 2001 ja aktiiviurallaan keskinkertaisesti menestynyt ex-pelaaja Billy Beane (Brad Pitt) on päätynyt Oakland Athletics-joukkueen manageriksi. Pienellä budjetilla operoiva baseballjoukkue on menettänyt tähtipelaajiaan mahtavilla taustavoimillaan hankintoja tekeville kilpailijoilleen, kykenemättä hankkimaan varmoja menestyjiä edes tilalle. Kolmasosalla liigajättiläisten pelaajahankintoihin varatuilla rahoilla toimimaan joutuva Beane päätyy tutkimaan erilaisia teorioita ja hankkii kakkosmiehekseen huippuyliopisto Yalesta vastavalmistuneen nuoren taloustieteilijän Peter Brandin (Jonah Hill), jonka tilastot ja analyysit antavat aivan uudenlaisen toimintamallin menestyvän joukkueen kasaaamiseksi.

Pelaajia ei Beane/Brand-mallissa valitakaan suoraan menestyksensä perusteella, vaan joukkueeseen hankitaan toisiaan täydentäviä urheilijoita, lyöjiä, syöttäjiä ja juoksijoita, joiden matemaattisen tarkkaan harkittu ja oikea aikainen peluuttaminen tuovat halutun tuloksen. Beanen päättömilta tuntuvat tempaisut pelaajamarkkinoilla herättävät epäilyjä ja pahaa verta paitsi Oakland A`s:in omistajistossa, myös valmennustiimissä, ja varsinkin sen vanhan liiton arvoja kumartavassa käskijässä Art Howessa (Philip Seymour Hoffman). Kun Beanen ja Brandin metodit kuitenkin havaitaan käytännössä erittäin toimiviksi, koko miljardibisnestä pyörittävä baseballmaailma järkkyy perustuksillaan.

Bennett Millerin (Capote, 2005) ohjaama tositapahtumiin perustuva Moneyball on urheiluelokuvaksi harvinainen, sillä sen keskiössä oleva laji, baseball, saa siinä lopulta vähemmän tilaa. Enemmän Moneyball on kertomus ilmiöistä miljoonien rakastaman lajin takana, sen salatuista kabinettikähminnöistä ja metodeista, joita ei edes yritetty muuttaa, ei ennen kuin Beanen ja Brandin teoriat näyttivät lajin tulevaisuuden. Urheilun statistiikasta ei katsojan tarvitse kuitenkaan tietää mitään, sillä pääpaino harkiten ja oikein oivalluksin rakennetussa elokuvassa ovat ihmiset, ja varsinkin Brad Pittin kaiken keskiössä sympaatttisesti esittämä Bille Beane.

Michael Lewisin romaanin Moneyball: The Art of Winning an Unfair Game, ja Stan Chervinin siitä tekemän adaptaation pohjalta elokuvan loistavan käsikirjoituksen ovat luoneet alansa monesti palkitut huippunimet Steve Zaillian (Oscar vuonna 1994 elokuvasta Schindlerin lista) ja Aaron Sorkin (Oscar vuonna 2010 elokuvasta The Social Network). Kaksikon luoma dialogi on aitoa ja inspiroivaa, antaen hyville näyttelijöille paljon tilaa ja mahdollisuuksia laajempaan tulkintaan. Pittin ja Hillin näennäisesti rauhallisissa rekrytointikohtauksissa on hurjasti kätkettyä voimaa takana ja miesten kemia täydellistä.

Christopher Nolanin luottokuvaajana tutuksi tulleen Wally Pfisterin taitava kuvaus yhdistettynä Christopher Tellefsenin runsaasti dokumenttimateriaaliakin hyödyntävään editointiin tuo tapahtumat käsinkosketeltavan lähelle. Mychael Dannan kaunis ja kohottava score kaihtaa ajatuksekkaasti kliseitä ja keskittyy hienosti taustoittamaan kiehuviksi kuumenevia tapahtumia ilman turhia repäisyjä. Monien osiensa summana Moneyballia voikin pitää ensi vuoden Oscareissa varteen otettavana kilpailijana.

Tuottajanakin elokuvassa toiminut Brad Pitt tekee erinomaisen syvältä tulevan tulkinnan Billy Beanena, joka oppii ymmärtämään uusia asioita paitsi rakastamastaan pelistä, myös itsestään. Paremmin komediallisista rooleistaan tunnettu tuhti Jonah Hill osuu hänkin oikeaan nuottiin näytellessään ilman ensimmäistäkään irtiottoa omien oivallustensa takana seisovaa numeroneroa. Ohjaaja Millerin läpimurtoelokuvasta Capote pääosa-Oscarin roolistaan Truman Capotena saanut Philip Seymour Hoffman on myös varma valinta kovapäisen ja hermoherkän valmentaja Howen rooliin. Kentällä mailaa ja räpylöitä käyttävät muun muassa Chris Pratt, Casey Bond, Stephen Bishop ja Royce Clayton. Paitsi ulkonäöltään, myös kehonkieleltään hämmentävän paljon Pittia muistuttava Reed Thompson nähdään takaumajaksoissa pelaajauransa kanssa tuskailevana nuorena Billy Beanena. Elokuvan tärkeimmissä, joskin pienissä naisrooleissa nähdään Robin Wright Billyn ex-vaimona Sharonina ja Kerris Dorsey heidän tyttärenään Caseyna, jonka kanssa käydyt isä-tytär-keskustelut kuulostavat aidon improvisoiduilta.

Yhteenveto

Vuoden parhaita urheiludraamoja, joka ei lopulta ole urheiludraama ollenkaan. Erinomainen näyttelijäntyö, tarkka ohjaus ja loistava käsikirjoitus takaavat komean kunnarin sporttirainoja vieroksuvallekin katsojalle.