Elokuva

Vuosina 1966-1967 Länsi-Virginian Point Pleasent -niminen pikkukaupunki vaipui polvilleen selittämättömien paranormaalien ilmiöiden edessä. Useat ihmiset raportoivat pelonsekaisin tuntein mustasta enkelistä, joka oli seisonut keskellä yötä heidän pihallaan punaiset silmät kiiluen ja välittänyt viestejä lähitulevaisuudessa tapahtuvista onnettomuuksista. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että 'sanansaattajan' ennakkoon kertomat onnettomuudet todellakin tapahtuivat ja iso joukko järjissään olevia ihmisiä oli todistamassa näitä ilmiöitä. Asiaa tutkittiin, mutta järjellistä selitystä oudoille tapahtumille ei löydetty. Musta enkeli arkistoitiin unohduksiin nimellä Mothman (koimies).

Pölyyntyneet raportit näkivät päivänvalon uudelleen muutamaa vuotta myöhemmin, kun selittämättömiä ilmiötä tutkiva, alan kansainvälinen supertähti John A. Keel tarttui tapaukseen kirjan muodossa. Mothman Prophecies julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1975 ja se nousi varsin pian bestsellerin maineeseen. Kansainvälinen kiinnostus 'Koimiestä' kohtaan puhkesi kukkaansa eikä aikaakaan, kun samanlaisista tapahtumista alkoi virrata havaintoja ympäri maailman. Pahan sanansaattaja kasvoi ilmiöstä instituutioksi. Sitten tapahtui jälleen jotain hyvin omituista. Vaikka Mothman Prophecies -kirjan suosio oli valtava, ei menestys saanut tuulta alleen elokuvan muodossa. Edes kulttimainetta nauttiva X-Files ei tarttunut aiheeseen, mikä on pienoinen yllätys näin jälkikäteen ajateltuna. John A. Keel sai odottaa melkein 30 vuotta unelmansa täyttymistä, mutta lopulta piinallinen taistelu sai arvoisensa päätöksen. Hänen kirjaansa perustuva Mothman Prophecies -elokuva pääsi vihdoin valkokankaalle vuonna 2002.

Tunsitko jonkun seuraavan sinua? Washington Postin huippureportteri John Kleinin (Richard Gere) elämä saa odottamattoman käänteen, kun hän joutuu nuoren vaimonsa (Debra Messing) kanssa auto-onnettomuuteen. Vaikka Mary Klein selviää tapahtuneesta pienin vammoin, tuntee hän herättyään ettei kaikki ole kohdallaan. Idyllinen perhe-elämä vaihtuu murheeseen ja pelot saavat vahvistuksen, kun Marylla todetaan erittäin harvinainen ja parantumaton aivokasvain. Mikä on jumalan tahto muu kuin polttava vääryys, kun hän ottaa rakastetun nuoren naisen mieheltään pois. Surun murtama John löytää Maryn kuoleman jälkeen tämän lehtiöstä outoja piirustuksia. Mieleen palautuvat vaimon kauhunsekaiset puheet tummasta lentävästä olennosta, mustasta enkelistä. Vaikka edesmenneen vaimon aivokasvain selittäisi näköharhat, ei John saa asialta rauhaa.

Kaksi vuotta myöhemmin. Unenrajamaita vaarallisesti lähestyvä John säpsähtää hereille, kun hänen autonsa sammuu keskelle ei-mitään kello 02.30 aamuyöllä. Kulkuvälineen sähköt katoavat, kännykän valo pimenee ja kellokin pysähtyy. Mitä ihmettä? Pian käy selville, että John on selittämättömästi matkannut vajaan kahden tunnin aikana 400 mailia ja päätynyt tahtomattaan pikkukaupunki Point Pleasentin rajalle. Lisäksi hänen kerrotaan ilmestyneen kahtena edellisenä yönä täsmälleen samaan aikaan ja samasta syystä kysymään apua kaupungin laidalla asustelevan Gordon Smallwoodin (Will Patton) luota. John Kleinin pyöritellessä päätään paikallinen konstaapeli Connie Parker (Laura Linney) lisää vettä myllyyn paljastamalla, etteivät yölliset tapahtumat ole suinkaan yksittäisiä. Point Pleasentissä on nimittäin viime aikoina tapahtunut iso joukko outoja tapauksia: ihmiset ovat sairastuneet silmäverenvuotoihin nähtyään oudon olennon ilmestyksiä, polttaneet puhelimessa korvansa kuultuaan tämän äänen ja kertoneet kauhuissaan lähes kolme metrisestä mustasta varjosta, jolla on pimeässä hehkuvat punaiset silmät. Kun Johnin edesmenneen vaimon ja kaupungin tapahtumille syntyy välitön yhteys, päättää faktoihin elämänsä perustava reportteri jäädä tutkimaan tapausta. Hänen on saatava tietää mitä vaimolle todellisuudessa tapahtui.

Mothman - Sanansaattajan on ohjannut Mark Pellington. Miehen meriitteihin kuuluvat muun muassa niin arvostelijoiden kuin katsojienkin mielipiteet rajusti kahtia jakanut salaliittotrilleri Arlington Road (1999) sekä U2:n ja Pearl Jamin musiikkivideoita. Mothmaniin Pellington ammentaa täsmälleen samoja aineksia mitkä olivat Arlington Roadin kermaa: vainoharhaista, hullunsekavaa ja ahdistavaa tunnelmaa voi koskettaa käsin - jos uskaltaa. Katsoja naulitaan pakonomaisesti penkkiinsä eikä irti tunnu pääsevän millään. Mothmanin vahvuus on eritoten siinä, että se jättää paljon katsojan oman mielikuvituksen varaan. Se mitä ei näytetä tai kerrota, toimii ihailtavan tehokkaasti eikä tuhat koipalloakaan pysty pitämään kiilusilmäisen helvetillistä piinaa poissa.

Missä hyvää, siinä myös paljon pahaa. Mothmanin heikkoudet alkavat pistämään silmään mitä pidemmälle tarina etenee. Erinomaisen ja ehdottoman lupaavan alun jälkeen juoni valitettavasti notkahtaa puolen välin tietämillä eli suurin piirtein siinä vaiheessa, kun John Kleinille ja katsojalle alkaa selvitä mikä 'Koimies' oikein on. Lähes kaksituntisena tarina sortuu turhaan toistamiseen ja kaluaa itseltään tehokkuutta kuin raivotautinen koira huomattuaan oman jalkansa. Harmillisinta on se, että harvinaisen upeasti luotu tunnelma latistuu pahasti ja visuaalisesti kekseliäät efektit menettävät lähes täysin tehonsa. Elokuvasta olisi saanut leikata n. 20-30 minuuttia pois, jotta se olisi säilyttänyt temponsa ja kiinnostavuutensa loppuun asti.

Mothman - Sanansaattajassa vastauksien täyttämättä jättäminen piirtää jälkeensä suhteellisen onton ympyrän. Pitkin matkaa kyllä vihjaillaan tiettyyn suuntaan ja tapahtumien yhteyteen tuodaan harkitusti selityksenä muuan muassa eräiden tunnistettavien maamerkkien läheisyyttä, mutta mitään lopullista tai järjellistä selvyyttä asioista ei katsojalle anneta. Toisaalta edellä mainitun antaa tavallaan anteeksi ja puolityhjälle vastausarkille suo jopa ymmärrystäkin, sillä Point Pleasentin 1960-luvun tapahtumia ei ole voitu koskaan täysin selittää. Elokuva ei siis lähde keksimään uutta loppulausetta vaan jättää 'Koimiehen' mysteerin edelleen avoimeksi. Lopputuloksena on katsojan halu tietää enemmän ja ohjaajan tyytyväinen virne naamalla.

Kuva

Laadullisesti 2.35:1 kuva tyytyy harmaaseen keskitasoon, mikä on pienoinen pettymys. Kuvassa on suhteellisen paljon kohinaa ja tämä häiritsee etenkin kohtauksissa, joissa on paljon valoa. Lisäksi vinottaisissa viivoissa on havaittavissa lievää sahalaitaisuutta ja värinää. Tämän tason julkaisussa odottaisi laatukriteerien olevan korkeammalla, mutta nyt on valitettavasti tyytyminen hieman heikompaan esitykseen. Pienistä vioistaan huolimatta kuva on varsin tarkka, väreiltään kylläinen ja sen yksityiskohdat erottuvat selkeästi. Mustan taso on onneksi kiitettävän tumma, sillä suurin osa ajasta kuluu pimeissä huoneissa ja yöllisissä maisemissa.

Visuaalisesti "Sanansaattaja" on upeaa katseltavaa ja eritoten siksi, että ohjaajan musiikkivideotausta peilaa vahvasti kokonaisuutta. Elokuva rakentuu viekkaasti välkehtiväksi, utuisten kuvien mereksi ja vaivuttaa katsojansa transsimaiseen uneen. Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin painajainen, josta ei voi pyristellä itseään hereille. Välähdysmäiset tehosteet iskevät takaraivoon sähköshokkien lailla ja surrealistisen värimäärittelyn läpikäyneet kuvat jäävät kummittelemaan verkkokalvolle tuskaisen pitkäksi aikaa.

Ääni

R2-julkaisua sävyttävät Dolby Digital 5.1 ja 2.0 -äänet. Varsinkin vaihtoehdoista ensimmäinen ansaitsee ylistystä osakseen. Huolellisesti ja juonekkaasti rakennettu äänimaailma käy alleviivaten universaalista referenssistä ja osoittaa miten viiden pisteen ääniraita tulisi rakentaa. Mothmaniin tiivistetty tunnelma on sanalla sanoen uskomaton. Takakaiuttimet kuiskivat salaperäisesti pitkin matkaa sekoittaen mukaan elokuvan teemaan sopivaa elektronista kohinaa ja häiriötä. 'Koimiehen' viestiessä subbari yhtyy leikkiin saumattomasti ja täydentää yliluonnollisuuden tuntua.

Elokuvan unenomainen musiikki on myös maininnan arvoinen. Jo Arlington Roadissa ohjaajan valinnaksi osunut Tomandandy vastaa tälläkin kertaa kokonaisuudesta ja soundtrackilta löytyy mm. sellaisia nimiä kuten Biosphere, King Black Acid, Low ja Glen Branca.

Lisämateriaali

Kun itse elokuva jättää tukun kysymyksiä taakseen, toivoo dvd:n ekstroista löytyvän lisää vastauksia. Valitettavasti tälläkin kertaa saa pettyä. Vaikka mukana on lähes tunnin verran lisämateriaalia, ei sen sisältö juurikaan sulje avoimia ovia. Arvosanaa laskee myös se seikka, ettei ekstroja ole tekstitetty suomeksi.

Itse Mothman-ilmiöön liittyvää dokumenttia ja sitä todistaneiden ihmisten haastatteluja jää kaipaamaan. Nyt materiaali keskittyy vain elokuvaan ja analysoi itse itseään.

Kulissien takana (15:00)

Elokuvantekijät valottavat tässä dokumentissä hieman juonellista sisältöä ja kertaavat niitä faktoja, joista Mothmanin tarina rakentuu. Mukana on myös elokuvan massiivisimman kohtauksen luomisprosessi, mutta siitä kertominen saattaa paljastaa juonta liikaa.

Haastattelut

Richard Gere - Interview (2:45): Gere luovii John Kleinin roolia ja sitä kuinka erilainen se on hänen uransa muihin suorituksiin verrattuna.  

Richard Gere - A Conversation (9:19): Keskustelua paranormaaleista ilmiöistä ja siitä, kuinka ohjaaja perehdytti näyttelijät sisälle rooleihinsa.

Laura Linney - Interview (2:59): Connie Parkerin rooli, elokuva ja 'Koimies' Linneyn sanoin. 

Laura Linney - Interview (5:02): Keskustelua paranormaaleista ilmiöistä ja siitä kuinka elokuva perustuu tositapahtumiin.

Will Patton - Interview (3:08): Patton kertoo roolistaan Gordon Smallwoodina ja oman mielipiteensä 'Koimiehestä'.

Mark Pellington - A Conversation (9:59): Ohjaajan analyysi tuotoksestaan.

Musiikkivideo (4:25)

Low:n esittämä "Halflight" on parsittu kasaan lähinnä elokuvan kohtauksista eikä säväytä suuntaan tai toiseen. 

Traileri (2:23) 

Mothman - Sanansaattaja on elokuvana oiva esimerkki siitä kuinka vahvaksi ja tiiviiksi tunnelman voi rakentaa, kun elementit ovat oikeat ja niiden kohtaamisessa luotetaan katsojan oman mielikuvituksen vahvuuteen. 'Koimiehen' visuaalisuus ja äänimaailma ovat kuin kaksi merenpohjassa hohtavaa helmeä öisellä sukelluksella. Ne erottuvat edukseen ja toimivat alkulähteenä tuleville plagioijille.

Elokuvan valitettavaksi heikkoudeksi muodostuu loppusuoran liiallinen pituus ja turha toisto, jotka latistavat aikajanan loppuun rakennettua kliimaksia. Kun ratkaisun arvaa jo pitkälti ennakkoon, ei sen merkitys enää nouse kovin korkealle. Mothman - Sanansaattaja on elokuva, josta haluaisi pitää enemmän. Se on puoleen väliin asti hyvin kasassa pysyvä ja vangitsevan painajaismainen. Harmi vain, että 'Koimiehen' nyörit avautuvat liian aikaisin ja sen siipien lepatus kangistuu loppua kohden. Muuten kyseessä voisi olla jopa täysi viiden tähden elokuva.

Tuomio: Pienistä vioistaan huolimatta Mothman - Sanansaattaja on laadukas pelkokertoimen ruokkija eikä sitä pidä missään tapauksessa jättää pois katsottavien kiekkojen listalta. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää elokuvan tarjoilemaan hienoon tunnelmaan ja varustautua tähän vapaasti puristettavalla tyynyllä sekä yöllisellä, hiljaisella ympäristöllä.