Alkuperäinen nimi: 
Moulin Rouge!
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2001
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
K11
Kesto: 
122
Moulin Rouge!
Jari Tomppo, Pe, 27/08/2004 - 00:00

Elokuva

"Love? Above all things I believe in love! Love is like oxygen. Love is a many-splendored thing, love lifts us up where we belong, all you need is love!"

Ne, jotka pitivät musikaalia historiaan kuuluvana elokuvan lajityyppinä ovat joutuneet tarkistamaan käsityksiään viime vuosina. Ensin tanskalainen Lars von Trier ravisutti elokuvamaailmaa traagisella Dancer in the Dark -musikaalilla ja vuonna 2001 australialainen Baz Luhrmann jatkoi muutaman vuoden takaisen Romeo + Julia -elokuvansa viitoittamalla tiellä. Nämä menestysmusikaalit saivat luonnollisesti seuraajia, mutta aivan samalle tasolle ei ole muiden tekijöiden toimesta ylletty.

Moulin Rouge! on häpeilemättömän kliseinen, ennalta-arvattava ja silti kertakaikkisen ihana musikaali 1800-luvun lopun syntisestä Pariisista. Tapahtumien keskipisteenä on elokuvan nimen mukaisesti legendaarinen yökerho, jossa Ewan McGregorin näyttelemä nuori kirjailija Christian rakastuu intohimoisesti Nicole Kidmanin loisteliaasti tulkitsemaan kurtisaaniin Satineen. Luonnollisesti tarinaan kuuluvat keskeisesti myös värikkäät boheemitaiteilijat loistavan John Leguizamon näyttelemän Toulouse-Lautrecin johdolla, joviaali yökerhon omistaja Ziedler (kerrassaan erinomainen Jim Broadbent) sekä rikas ja mustasukkainen kilpakosija, Richard Roxburghin näyttelemä Herttua.

Tarinaa viedään eteenpäin vauhdikkaasti kymmenistä moderneista popkappaleista lainatuin rytmein. Elokuvaan ei liene sävelletty montaakaan nuottia uutta musiikkia, joka selittänee Moulin Rouge!:n putoamisen pois vuoden 2001 musiikki-Oscarien jaosta. Tutut kappaleet ovat kuitenkin saaneet uuden, lumoavan asun ja sopivat oivallisesti tarinaan. Like a Virgin, Roxanne, Your Song, Diamonds are Girl's Best Friend ovat vain muutamia elokuvan huippuhetkistä. Ehkä vaikuttavin elokuvan musiikkinumeroista on kuitenkin Jim Broadbentin ja Nicole Kidmanin loistelias tulkinta Queen -klassikosta The Show Must Go On, joka saa allekirjoittaneen ihon kananlihalle jokaiselle katselulla.

Kuva

Anamorfinen kuva on kaikin puolin täydellinen vailla mitään huomauttamista. Elokuvan loisteliaat värit toistuvat kotiteatteriin juuri sellaisina kuin pitääkin ja kuva pysyy terävänä ja häiriöttömänä myös tarinan lukuisissa ultranopeissa leikkauksissa.

Ääni

Äänipuolella on tarjolla 5.1 -ääntä sekä dts että Dolby Digital -muodossa. Kumpikin ääniraita ajaa asiansa hienosti luoden kotiteatteriin aidontuntuisen tilavaikutelman.

Tämä julkaisu soveltuu mainiosti DVD-järjestelmän demolevyksi sekä kuvan että äänen puolesta.

Lisämateriaali

Oheismateriaalia kahden DVD:n paketista löytyy yhteensä kuutisen tuntia, joten tutkittavaa riittää pitkäksi aikaa.

Ykköslevyllä on elokuvan lisäksi kaksi kommenttiraitaa, molemmat erittäin hyviä. Ensimmäisellä raidalla äänessä ovat elokuvan ohjaaja Baz Luhrmann, Tuotantosuunnittelija Catherine Martin sekä pääkuvaaja Donald McAlpine. Keskustelijat tarjoavat runsaasti mielenkiintoista tietoa elokuvan teosta, tuotannosta sekä kuvauksista. Toisella kommenttiraidalla Luhrmannin seurana on toinen käsikirjoittaja Craig Pearce ja tämä raita keskittyy elokuvan tarinaan ja saamme myös näytteen millaisesta ideariihestä on kysymys, kun Baz Luhrmann ja Craig Pearce saavat työskennellä yhdessä.

Kommenttiraitojen lisäksi ykköslevyllä on vielä Behind the Red Curtain -niminen toiminto, jonka aktiivisena ollessa ruudulle ilmestyy tietyissä kohtauksissa pieni vihreä keiju. Kaukosäätimen OK -näppäimen painallus käynnistää kyseisen kohtauksen teosta kertovan dokumentinpätkän. Kaikkiaan näitä kohtauksia on levyllä kahdeksan ja dokumenttien yhteiskesto on noin 23 minuuttia.

Kakkoslevy sisältää runsaasti lisää mielenkiintoista materiaalia elokuvasta ja sen tekemisestä. Lisäksi levylle on piilotettu ainakin neljä "pääsiäismunaa".

Making of Moulin Rouge! on 26-minuuttinen varsin tavanomainen, mutta yhtäkaikki mielenkiintoinen taustadokumentti tämän elokuvan tekemisestä. Näyttelijöiden haastatteluissa elokuvan viisi keskeistä näyttelijää kertovat lyhyesti roolihahmoistaan ja työskentelystä Baz Luhrmannin kanssa.
Tekijöiden haastatteluissa suunvuoron saavat Baz Luhrmann ja Craig Pearce, jotka kertovat yhteistyöstään sekä tarinan kehityksestä lopulliseen muotoonsa.

Elokuvan leikkaaja Jill Bilcock ja Baz Luhrmann esittelevät poistetut kohtaukset noin kolmeminuuttisessa johdannossa. Viiden poistetun kohtauksen yhteiskesto on 13 minuutin luokkaa. Kohtausten kuvanlaadussa ei ole hurraamista, mutta ne antavat kuitenkin mielenkiintoisen katsauksen tarinan kehittymiseen.

Neljä laajennettua tanssikohtausta esitellään lyhyen Baz Luhrmannin johdannon kera. Tanssikohtausten yhteiskesto on noin 12 minuuttia. Kolme tanssikohtausta on katsottavissa neljästä eri kamerakulmasta. Lisää tanssikohtausten taustoista selviää elokuvan koreografin haastattelusta (5 min) ja tanssikohtausten harjoituksissa kuvatusta materiaalista (9 min).

Luonnollisesti myös elokuvan musiikki on hyvin esillä lisämateriaalin joukossa. 9 -minuuttinen Musical Journey -dokumentti on lyhyydestään huolimatta hyvin mielenkiintoinen katsaus elokuvassa käytettyyn musiikkiin. Lisäksi mukana on kolmeminuuttinen Fat Boy Slimin haastattelu sekä kolme Lady Marmalade -musiikkivideota.

Kattavat kuvagalleriat, trailerit ja hienosti animoidut valikoidut täydentävät loisteliaan paketin.

Yhteenveto

Moulin Rouge! DVD on pakkohankinta kaikille hyvän elokuvan ja hyvän musiikin ystäville.

Kuvasuhde: 
2,35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
2
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Arvostelu julkaistu aikaisemmin Moviezine Freax:issa.
Ääni: 
Dolby Digital 5.1, dts 5.1
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016