Elokuva
Pevensien sisaruskatraasta vanhimmat, Susan (Anna Popplewell) ja Peter (William Moseley), ovat päässeet vanhempiensa kanssa matkalle Amerikkaan, kun taas nuorimmaiset, Lucy (Georgie Henley) ja Edmund (Skandar Keynes), ovat sjoitettu Lontoon maaseudulle sukulaisiin. Tekemisen puute ja tiukka kuri rasittavat teini-ikäisiä sisaruksia ja kaikkein pahiten hermoja koettelee ultrahygieeninen ääliöserkku Eustance (Will Poulter), jonka Edmund on jo valmis paiskaamaan pihallekin. Kuin tilauksesta vanha meriaiheinen taulu alkaa tulvia ja koko kolmikko sukeltaa takaisin Narniaan avustamaan prinssi Kaspiania (Ben Barnes) tämän vaarallisessa tehtävässä etsiä seitsemän kadonnutta lordia ja tuoda samaan pöytään Aslanin (Liam Neeson) kadonneet miekat turvatakseen valtakuntansa tulevaisuuden. Matkaa tehdään nyt meritse Kaspianin Sarastus-laivalla, mutta pinnan alla ja suunnattoman valtameren monilla saarilla odottaa itse pahuus pääsyä valtaan.

C.S. Lewisin luomasta Narnia -saagasta on tehty jo kaksi mukavasti menestynyttä elokuvaa (2005 ja 2008) ja samalla tavalla juttua jatkaa myös Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin, jonka on ohjannut pitkän linjan veteraani Michael Apted. Konsepti on kuitenkin jo tuttu, Narniaan tullaan, Narniassa taistellaan ja Narniasta lähdetään takaisin kotiin, ja deja vu-ilmiö rokottaakin pieteetillä luodusta fantasiaseikkailusta aimo lohkareen. 3D-efektit ovat toki näyttäviä, tapahtumat lavastettu laadusta tinkimättä ja mielikuvituksellinen fauna luotu ilman rationaalisen ajattelun rajoituksia, mutta oikeastaan missään välissä ei pysty välttymään tunteelta, että tämäkin on jo nähty.

Ensimmäisessä osassa pikkutyttönä ihastuttanut ja nyt jo aikuistunut Georgie Henley tekee hyvän työn rohkeana ja oikeamielisenä Lucyna ja jättää valkokangasveljensä Skandar Keynesin valjun roolityön joka käänteessä jälkeensä. Hurmurin uraansa odotettua hitaammin aloitellut Ben Barnes on suoraselkäisenä Kaspianina mies paikallaan ja kakkososan tapaan homman varastaa tappelun haluinen hiiri Riipitsiip, jonka äänenä kuullaan Eddie Izzardin sijaan nyt supersuosittua brittilärviä Simon Peggia. Will Poulterin roolihahmo Eustance on niin raivostuttavaksi kirjoitettu, ettei hyvän roolin tekevästä nuoresta miehestä onnistu pitämään ennen loppua edes ammattitaidosta huolimatta. Liam Neeson piipahtaa Aslan-leijonan nahoissa kuittaamassa tapahtumat arvokkain sanoin ja digitaalisesti mallinnettu Tilda Swinton poikkeaa pelottelemassa alkuosista tutussa roolissaan Valkoisena noitana.

David Arnoldin musiikki on seikkailun parempia osasia. Mahtipontiset ja hurjat, mutta tarpeen niin vaatiessa myös uskomattoman kauniit ja herkät sävelet tekevät Narnia III:sta itse asiassa todellisuutta komeamman ja toimivamman. Harry Gregson-Williamsin alkuperäistä scorea Arnold seurailee kauniisti, mutta mies uuttaa mukaan myös omia vahvuuksiaan kiitettävän usein. High King and Queen of Narnia on komea ja ylväs esitys, joka saa seurakseen hillittömän Reepi Cheepin, taisteluhiiren hurjan teeman sekä uljuutta uhkuvan summauksen Aslan`s Table. Matkan päättää jäähyväisten hetkellä taatusti kyynelkanavia manipuloiva Time To Go Home sekä loppulauluna kuultava Carrie Underwoodin esittämä There`s A Place For Us.

Yhteenveto
Vaikka ovi lopussa suljetaankin, kolmannen Narnia -seikkailun ensi-iltamenestys antaa olettaa, että taikamaahan matkataan vielä tulevaisuudessakin. Toivottavasti silloin muistetaan pakata mukaan myös hiukan leuhkemmat eväät.