Maailmassa on neljä peruselementtiä, maa, vesi, tuli ja ilma. Vanhan tarinan mukaan se, minkä elementti piirissä ihminen sattuu syntymään, tulee vaikuttamaan tähän koko elämän ajan. Elementti määrää vaikutuksellaan ihmistaimen tien ja ajaa tätä koko ajan syvemmälle sen mystifioituun piiriin.

Tai näin ainakin Natalie Hallan katsojan kylmäksi jättävä dokumentti Neljä elementtiä yrittää uskotella.

Turkka Mastomäen kertojaäänen saattelemana tutustumme neljään henkilöön, joille oma elementti on määrännyt elon suunnaan. Itävaltalainen luolatutkija Georg Zagler viettää elämänsä parasta aikaa vuoren uumenissa, suomalainen vapaasukeltaja Johanna Nordblad menee vapaahetoisesti jään alle hyiseen pimeyteen, espanjasta kotoisi oleva palomies Paco Rivas kiertää maailman pahimpia katastrofialueita vapaaehtoisena ja Zaglerin tavoin Itävallasta tuleva Base-hyppääjjä Philipp Halla loikkii kuolemaa uhmaten aina vain korkeampien rakennusten ja maamerkkien laelta.

Teknisesti hyvän näköinen Neljä elementtiä ei ole elokuva pakkomielteistä, vaan se yrittää paikoin pahasti ontuenkin selittää, miksi ihmiset hakevat äärikokemuksia hengestään piittaamatta. Päähenkilöt puhuvat syvällisin sanoin viehtymyksistään ja yrittävät järkiperäistää jostain suuremmasta syntyvää hinkuaan hankkia extreme-elämän säväreitä.

Pitkälti kotimaisin voimin tehty, kerronnassaan pomppiva kokonaisuus on kuitenkin enemmän fanituote, sillä puulaakilätkää tai Krouvin karaokea äärielämyksenä pitävä normikatsoja jää sen kyydissä tyystin ulkopuoliseksi.