Elokuva
Vuonna 1994 Miamissa sijaitsevan Sun Gym-punttisalin ohjaaja, huijari ja tuomittu rikollinen Daniel Lugo (Mark Wahlberg) ei ole tyytyväinen elämäänsä, vaan hän haluaa koko amerikkalaisen unelman, valtaa ja vaurautta enemmän kuin muilla. Adrian Doorbalin (Anthony Mackie), steroideilla mieskuntonsa tuhonneen kollegansa sekä jo vankilakierteessä Jeesuksen löytäneen kokaiiniaddikti Paul Doylen (Dwayne Johnson) kanssa Lugo punoo suunnitelman kidnapata salilla käyvä menestyvä liikemies Victor Kershaw (Tony Shalhoub), ja kiristää tältä koko tämän omaisuus. Lupaavasti alkanut keikka luisuu pahasti pieleen, kun Kershaw ei suostu kuolemaan kuten kunnon kaapatun kuuluisi.

Yleensä räjähteleviin tehostespektaakkeleihin yhdistettävän ohjaajan Michael Bayn uskomattomiin tositapahtumiin perustuva Pain & Gain on aivan eri planeetalta kuin Bayhemiksi kutsutun megamiehen aikaisemmat teokset, kuten Bad Boysit 1 ja 2 (1995 ja 2003), Armageddon (1998), Pearl Harbor (2001) ja Transformesit 1-3 (2007-2011). Huumoriltaan hiilenmusta ja julman väkivaltainen Pain & Gain ei sisällä kuin yhden räjähdyksen, mutta Bayn taito ja tyyli näkyy kaikkialla.

Christopher Markusin ja Stephen McFeelyn Pete Collinsin lehtiartikkeleiden pohjalta syntynyt käsikirjoitus on käänteikäs ja totuutta elokuvallisiin tarkoituksiin muunteleva rekonstruktio käsittämättömästä näytelmästä, jota ei kykene näkemättä edes uskomaan. Vaikka jotkut käänteistä ovatkin fiktiivisiä, Lugo & kumppanit pääsevät korkealle paitsi tyhmimpinä, myös julmimpana rikollisina amerikan historiassa. Henkilöiden ääliömäisyydestä johtuen leffan komiikka on julmaa ja useimmiten jopa vahingoniloista, mutta säälimätön tyyli sopii käsityskyvyn ylittävän idoottitrion tekosten kuvaamiseksi juuri sopivan happamasti. Myös harkiten käytetyt välitekstiplanssit jatkavat samalla sudenhymyisellä linjalla.

Ben Seresinin tutusti vahvoissa vastavaloissa kuvaama ja Tom Muldoonin sekä Joel Negronin leikkaama vauhtiraina kulkee kuin luotijuna, josta suurin kiitos Bayn visuaaliselle silmälle ja kadehdittavalle taidolle luoda puistattavan viileää viihdettä. Yllättävin anti Pain & Gainin tapauksessa on tarkalla ja napakalla henkilöohjauksella, joka pukkaa pääosan muskelikaksikon Wahlberg ja Johnson toimintaorientoituneiden uriensa parhaimpiin vetäisyihin.

Huikean hyvän Boogie Nightsin (1997) jälkeen enemmän tai vähemmän fyysissä rooleissa yrmistellyt Mark Wahlberg kuvittaa todellisen elämän psykopaattipölvästin, täysin omatunnottoman Daniel Lugon häikäisevän hyvin, eikä yhtään sen heikommaksi jää The Rock -lempinimellä paremmin tunnettu Dwayne Johnsonkaan vaarallisen ja arvaamattoman sekopään Paul Doylen roolissa. Kumpikaan kaapeista ei ole moisiin suorituksiin pystynyt vuosikausiin, jos koskaan.

Anthony Mackien surkea Adrian Doorbal on niin ikään varmoin vedoin valkokankaalle maalattu. Sivurooleissa parhaiten telkan kaiken maailman fobioista kärsivänä yksityisetsivänä Adrian Monkina ilahduttanut Tony Shalhoub tykittää täydeltä laidalta ultrasitkeänä uhrina, ja yhtä lailla napakat näytöt antavat myös Rob Corddry Sun Gymin omistajana John Mesenä sekä vanha kettu Ed Harris juttua tutkivana etsivä Ed Duboisina. Miehisiä muskeleita tulvivan leffan muissa rooleissa nähdään muun muassa Michael Rispoli, Rebel Wilson, Bar Paly, Tony Plana sekä Peter Stormare.

Yhteenveto
Hyvällä tavalla hullu ja häiriintynyt toimintakomedia, jonka seurassa nauru voi kuristua kurkkuun, mutta katsojan hallitusti epämukavuusalueelle tempaisevana tykityksenä Pain & Gain palvelee tarkoitustaan esimerkillisesti.