Elokuva:

Mel Gibsonin ohjaaman The Passion of the Christ -elokuvan ympärillä pyöri valtaisa mediakohu jo kauan ennen kuin elokuvasta oli nähty sekuntiakaan filmattua materiaalia. Erityisesti juutalaisjärjestöt vetivät herneen konkkanokkiinsa ja tuomitsivat elokuvan juutalaisvastaiseksi paljon ennen elokuvan valmistumista. Monet muut uskonnolliset yhteisöt puolestaan olivat huolissaan elokuvan huhutusta väkivaltaisuudesta.

Tällä kerralla ennakkohuhut pitivät osittain paikkansa: The Passion of the Christ on erittäin verinen elokuva ja se kuvaa brutaalia väkivaltaa yksityiskohtaisen tarkoilla lähikuvilla ottaen kaiken mahdollisen irti Jim Caviezelin näyttelemän Jeesuksen kohdalle osuneesta pieksämisestä. Väitteidensä mukaan Mel Gibson esikuntineen pyrki tekemään elokuvasta mahdollisimman autenttisen. Tästä johtuen elokuvassa puhutaan vain alkuperäisiä kieliä. Ohjaajan alkuperäisenä tarkoituksena oli esittää elokuva ilman tekstitystä antaen vain kuvien puhua puolestaan. Tokihan elokuva tuossakin muodossa toimisi, tarina on kuitenkin useimmille katsojille niin tuttu. Elokuvan levityksestä vastaavat tahot kuitenkin nousivat tässä vaiheessa vastarintaan ja vaativat elokuvaan lisättäväksi tekstityksen. Pyrkimys autenttisuuteen näkyy myös elokuvan lavasteissa ja puvustuksessa, unohtamatta aikakaudelle uskollisia peruukkeja ja aseita.

Muista Jeesus-aiheisista elokuvista poiketen The Passion of the Christ keskittyy kuvaamaan vain Kristuksen ristiinnaulitsemista edeltäneiden 12 tunnin tapahtumia. Juutalaiset ylipapit ovat saaneet tarpeekseen nurkissaan notkuvasta pitkätukasta, joka julistaa olevansa Jumalan poika ja kehottaa rakastamaan vihollistasi. Kolmellakymmenellä hopearahalla he lahjovat Jeesuksen lähipiiriin kuuluvan Juudas Iskariotin (Luca Lionello) kavaltamaan ystävänsä. Kaifaksen johtamat seurakunnan vanhimmat vievät mellakoitsijan roomalaisille vallanpitäjille odottaen pääsevänsä häiriköstä vaivattomasti eroon. Maaherra Pontius Pilatus (Hristo Shopov) ei kuitenkaan ymmärrä miksi juutalaiset haluaisivat teloittaa yhden omistaan. Hän lähettää Jeesuksen Herodeksen (Luca De Dominicis) tuomittavaksi, mutta tämäkään ei näe syytä tuomion julistamiseen. Niinpä Jeesus palautetaan Pilatuksen harmiksi.

Pilatus määrää Jeesuksen ruoskittavaksi uskoen tämän tyydyttävän väkijoukon verenhimon. Ruoskimisjakso kuuluu elokuvahistorian intensiivisimpiin väkivaltakohtauksiin. Jeesuksen selkänahasta sananmukaisesti lihanpalaset lentävät roomalaissotilaiden pieksäessä häntä olan takaa. Kohtaukselle on vaikea keksiä muuta selitystä kuin Jeesuksen jumaluuden todistamisen. Ihminen kun tuollaisessa käsittelyssä olisi heittänyt henkensä hyvin nopeasti. Kiivastuneille ylipapeille perinpohjainen pahoinpitely ei kuitenkaan riitä vaan he vaativat yhä ristiinnaulitsemista. Vaikka se sitten tietäisi verenhimoisen murhamiehen Barabbasin (Pietro Sarubbi) vapauttamista. Kun ylipapit alkavat uhkailla Pilatusta keisarin väliintulolla pesee maaherra lopulta kätensä asiasta luovuttaen kiusankappaleen ristiinnaulittavaksi. 

Kutakuinkin puolet elokuvasta seurataan Jeesuksen veristä matkaa ristiä raahaten kohti pääkallokukkulaa roomalaissotilaiden ruoskaniskujen saattelemana. Niinikään ristiinnaulitsemista ei liene koskaan esitetty missään elokuvassa yhtä yksityiskohtaisesti ja tarkasti kuvaten. Tämän äärimmäisen julman teloitusmuodon jokainen vaihe selviää katsojalle vatsaakääntävien lähikuvien muodossa.

Vain lyhyiden takaumajaksojen muodossa elokuvassa läpikäydään Kristuksen ihmisille levittämää rakkauden viestiä, mutta missään vaihessa katsoja ei pääse unohtamaan menossa olevia tapahtumia. The Passion of the Christ seuraa yksityiskohtaisen tarkasti Raamatun kuvaamaa tapahtumaketjua yhdistellen hieman materiaalia usemmista tarjolla olevista lähteistä.

Jim Caviezel elokuvan nimiroolissa tekee erinomaista työtä rakkautta julistavana Messiaana, joka ottaa koko ihmiskunnan synnit harteilleen uhrautuakseen heidän puolestaan. Uskoi tähän tarinaan tai ei niin Caviezelin kuvaama Jeesus ainakin itse uskoo olevansa kaikkivaltiaan maan päälle lähettämä perillinen. Olkoonkin, että hänelläkin on omat epäilyksen hetkensä pimeyden voimien piinatessa häntä. Myös elokuvan muut näyttelijäsuoritukset kuuluvat sarjaan vakuuttavat. Erityisesti tekee mieleni nostaa esille Saatanaa näyttelevä Rosalinda Celentano. Niinikään elokuvan visuaalinen ilme ja John Debneyn säveltämä musiikkiraita ovat erinomaisen onnistuneita. The Passion of the Christ on kiistattomasti erittäin ammattitaitoisesti tehty elokuva, jonka teknisestä toteutuksesta on vaikea löytää heikkoja lenkkejä. Käsikirjoitus ei kuitenkaan mielestäni ole aivan samalla tasolla.

Elokuvan valmistumisen jälkeen monet kirkolliset tahot ovat ilmoittaneet pitävänsä sen kuvausta ristiinnaulitsemiseen johtaneesta tapahtumaketjusta Raamatun kuvauksen mukaisena, jota se epäilemättä onkin. Kirjafilmatisoinneissa tosin pitäisi aina pyrkiä löytämään tarinasta jotakin uutta. Martin Scorsesen Kristus-tarina Kristuksen viimeinen kiusaus osoitti että tästäkin aiheesta on ammennettavissa puhuttelevaa sanottavaa pelkän shokeeraavan väkivallan lisäksi.

Toki Gibsonin elokuvalla on ansionsakin. The Passion of the Christ antaa esimerkiksi Pontius Pilatuksesta kuvan miehenä, joka tietää toimivansa vastoin omaatuntoaan luovuttaessaan Jeesuksen verenhimoisen väkijoukon tuomittavaksi. Samalla tavalla muutkin Jeesuksen ympärillä olleet ihmiset ovat lopulta vain voimattomia pelinappuloita, jotka joutuvat sivusta katsomaan tapahtumien järkyttävää etenemistä. Väitettyä juutalaisvastaisuutta en elokuvasta löytänyt sen enempää kuin Raamatusta, pikemminkin päinvastoin. Loppukohtauksessa juutalainen ylipappi tajuaa järkyttyneenä mitä he ovat juuri tehneet.

Siitä huolimatta minun on vaikea keksiä perusteltua syytä tämän elokuvan tekemiselle. Uskovaisille tarina on tullut tutuksi jo lastentarhassa. Enkä pidä kovin todennäköisenä, että  kovin moni ei-uskovainen tämän elokuvan perusteella kääntyisi uskoon. Kuvauksia vasten omaatuntoaan toimimaan joutuneista ihmisistä löytyy lukemattomista elokuvista. Toimintafanaattikoja elokuvan veriset väkivaltajaksot kukaties kiihottavat, mutta se tuskin lienee ollut tekijöiden  tarkoitus. Sitäpaitsi yhden puolustuskyvyttömän miehen pitkälti toista tuntia kestävä piekseminen tuskin on miellyttävää katsottavaa edes paatuneimman toiminta-addiktin mielestä. The Passion of the Christ on kieltämättä syvältä riipaiseva ja ahdistava elokuva, mutta sitä se on ennenkaikkea taustalla olevan tarinan ansiosta.

Kuva:

Täysleveä anamorfinen kuva on hyvälaatuinen ja säilyttää katseltavuutensa niin sinertävänsävyisissä yökohtauksissa kuin polttavassa auringonpaisteessa tapahtuvissa ulkokohtauksissa.

Ääni:

Valittavissa on 5.1 -kanavaiset ääniraidat sekä Dolby Digital että dts-formaatissa. Kuten yleensä, katsoin elokuvan tälläkin kerralla dts-raidan kanssa. Elokuvan intensiivisyydestä johtuen en pystynyt heti perään tekemään vertailua DD 5.1 -raitaan, sillä elokuvan katsominen toiseen kertaan ei kertakaikkiaan maistunut. Katselin kuitenkin muutamia kohtauksia vertailumielessä sekä dts että DD 5.1 -ääniraitojen kanssa enkä kovin suurta eroa havainnut. Molemmat ääniraidat luovat elokuvan äänimaiseman hienosti katselutilaan toistaen niin dialogin kuin äänitehosteetkin tekijöiden tarkoittamalla tavalla.

Lisämateriaali:

Levy ei sisällä mitään lisämateriaalia.

Elokuva on tekstitetty viidellä pohjoismaisella kielellä ja tekstitysvalikosta löytyy myös mahdollisuus katsoa elokuva ilman tekstitystä eli ohjaajan alunperin tarkoittamassa muodossa.

Yhteenveto:

The Passion of the Christ on nimensä mukaisesti kärsimysnäytelmä, joka ei päästä katsojaansa helpolla. Tosin tämä katsoja jäi ihmettelemään olisiko tätä elokuvaa koskaan edes tehty ellei Mel Gibson olisi pistänyt pottiin omia rahojaan ja mainettaan takaamaan elokuvan maailmanlaajuisen menestyksen.

DVD on sekä kuvan että äänen puolesta hyvälaatuinen, mutta elokuvan tekemisestä kertova lisämateriaali olisi varmasti kiinnostanut muitakin kuin allekirjoittanutta.