Elokuva
Arvostettu huippuvalokuvaaja ja parantumaton naistenmies Connor Mead (Matthew McConaughey) kaataa studiolleen kuvattavaksi saapuvia alusvaatemalleja ja julkkiskaunottaria sänkyynsä vain dumpatakseen heidät mahdollisimman pian. Vuosien varrella milloin missäkin vastaan tulleita kissoja onkin kertynyt pitkä lista, ja kaikki ovat joutuneet häntäheikin jättämiksi heti kun ovat erehtyneet puhumaan vakavasta suhteesta. Saadessaan kutsun pikkuveljensä Paulin (Breckin Meyer) ja tämän kihlatun Sandran (Lacey Chabert) häihin renttu rientää tohkeissaan juhlapaikkana toimivaan lapsuudenkotiin puhumaan velipojalle järkeä. Vieraiden joukossa yhtenä morsiusneitona on myös Jenny Perotti (Jennifer Garner), joka lankesi aikanaan Connorin haaviin ja koki saman kohtalon kuin muutkin. Häätilaisuutta edeltävänä päivänä Connorille ilmestyy oppi-isänsä Wayne-sedän (Michael Douglas) haamu, joka kertoo kolmen muun kummituksen vierailevan tulevan yön aikana tämän luona ja viemään matkalle menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen osoittaakseen, miten hänestä on tullut naisten tunteilla leikkivä röyhkeä pelimies. 

Lähtökohtana Disney-animaatioksikin kääntynyt Charles Dickensin vuoden 1843 universaalisti tunnettu klassikkosatu Joulutarina (A Christmas Carol) on mitä otollisin alusta myös romanttiseen komediaan, ja Kauhean kankkusen (2009) käsikirjoittajat Jon Lucas ja Scott Moore saavatkin sen sisältämän arvokkaan opetuksen itsekkyydestä ja ihmisenä kasvamisesta upotettua kivuttomasti omaan tulkintaansa. Mutta siinä missä kertomus saiturista antoi lapsille virikkeitä joulun hengestä ja muutti ehkä varttuneempienkin käsitystä antamisen juhlasta, modernisointi tuskin saa deittailuskenen aktiiveja ja yön pörrääjiä avaamaan silmiään muulle elämäntyylille. Ja vaikka Connor Mead onkin näin eräänlainen tunteiden tai niiden puuttumisen Ebenezer Scrooge, miehen herääminen omaan paskamaisuuteensa kirvoittaa vain muutaman hauskan hetken ja mehukkaan osuman. Juttu kaipaisi enemmän ilkeyttä ja lisää pistäviä havaintoja aiheen varmasti antaessa siihen mahdollisuuksia. 

Rutiiniohjaaja Mark Walters, jonka ansioluettelosta löytyy lähinnä Perjantai on pahin (2003) ja Jospa se vain olisi totta (2005) kaltaista imelää hattaraa, ei onneksi nyt jakele yliannostusta sokeria tai alleviivaa tarinan sanomaa punakynällä, mutta täyttää tilaa kokonaisuuteen huonosti istuvalla törmäilyllä, halvalla slapstickilla. Silti, kuten vaikka Family Man – perhe on paras (2000) ja Klik! (2006), myös Pelimiehen painajainen yhdistää hömpän ja vakavamman pohdiskelun parisuhteilusta sopivasti capralaisen optimismin hengessä.

Naistennaurattajana siviilissäkin kunnostautunut hunksi Matthew McConaughey on könsikäs paikallaan röyhkeänä kyntäjänä, ikään kuin toistaen roolinsa samoissa aiheissa liikkuneesta deittileffasta Kuinka hukata kundi 10 päivässä (2003). Söötti Jennifer Garner jää vastavoimana hiukan sivuun, mutta on tarinan lukuisista naisista kuitenkin luontevin, sillä varsinkin Emma Stone ensimmäisenä haamuna näyttelee kiusallisesti takariville asti. Kypsempää osastoa edustavat Anne Archer ja Robert Forster morsiamen vanhempina sekä show´n varastava todellinen pelimies, vanha pukki Michael Douglas iskuareenojen legendana, joka on oivaltava sekoitus Robert Evansia ja Hugh Hefneria.

Yhteenveto
Kevyt ja kertakäyttöinen, mutta aavistuksen ajatuksiakin antava pureutuminen pelimiehen piilotajuntaan ui liiveihin eritoten Matthew McConaugheyn ja Michael Douglasin itsensä näköisten irrotteluroolien ansiosta.