Elokuva
Toisen maailmansodan jälkimainingit jättivät saksalaisten kollektiiviseen tajuntaan syvän lähtemättömän arven. Kolmannen valtakunnan tapahtumat ovat olleet maassa suuri tabu, ja vielä tänäkin päivänä löytyy ihmisiä, jotka eivät saata uskoa natsien hirmutekojen todella tapahtuneen. Myös Hitlerin viimeiset päivät Berliinin raunioissa ovat olleet kipeä asia ja vasta kuusi vuosikymmentä myöheammin saksalaiset rohkenivat käsitellä aihetta elokuvassa. Perikato (Der Untergang, 2004) on nyt julkaistu uudestaan pidennettynä kaksiosaisena televisiolle sovitettuna minisarjana. Teatteriversiossa Hitlerin esikunnan jäseniä ei esitellä erityisemmin, joten ilman heidän tehtäviensä ja taustojen tuntemusta he saattavat jäädä etäisiksi. Pidennetty versio toimii vähintäänkin yhtä hyvin kuin teattereissa nähty elokuvaversio tuoden henkilöhahmot hieman paremmin esille, mutta tätäkin versiota katsellessa historian tuntemus on avuksi.

Elokuva perustuu pitkälti Hitlerin yksityissihteerinä toimineen Traudl Jungen muistelmateokseen Bis zur Letzter Stunde (Viimeiseen hetkeen) ja Joachim Festin teokseen Der Untergang. Tarinan alkaessa sota alkaa olla käytännössä jo ohi ja Saksa voidaan julistaa häviäjäksi. Hitlerin unelma uudesta ja uljaasta maailmaa hallitsevasta Germanian tuhatvuotisesta valtakunnasta on raunioina. Hitler on ja hänen uskollisimmat apurinsa piileksivät Neuvostoliiton puna-armeijan piirittämässä bunkkerissa. Berliinissä. Tappiomieliala ja maailmanlopun tunnelmat valtaavat läsnäolijoiden mielet. Ainoastaan muutama fanaatikko vainoharhaisen Hitlerin ohella jaksaa enää puhua lopullisesta voitosta. 

Perikato pyrkii kertomaan Hitlerin ideoiman kolmannen valtakunnan viimeisten päivien tapahtumat mahdollisimman totuudenmukaisesti dramatisoidun dokumentin tyyliin. Henkilöhahmot ovat aidon näköisiä ja mitä ilmeisimmin esikuviensa kaltaisia niin ulkoisesti kuin käytökseltäänkin. Elokuvaa on syytelty natsien, ja etenkin Hitlerin inhimillistämisestä. Tuskin häntä voi erityisen inhimilliseksi hahmoksi sanoa, vaikka Perikato pyrkiikin kuvaamaan natsijohtajan ihmisenä, joka hän kaikesta huolimatta oli. Bruno Ganz esittää Hitleriä pelottavan uskottavasti. Hitler on yleensä elokuvissa näytetty hänen juhlapuheistaan tuttuna suu vaahdossa huutavana mielipuolena. Ganz onnistuu tuomaan hahmoon aivan uudenlaista syvyyttä. Palopuheista tutun kovaäänisen miehen hahmosta paljastuu myös toinen puoli, sairaalloinen ja heikko mies, joka lipuu suuruudenhullujen unelmiensa ja vainoharhojen synnyttämien raivokohtausten välillä.

Elokuva on tummanpuhuva ja synkkä kertomus romuttuneista unelmista. Tarina seuraa Hitlerin ja hänen läheistensä lisäksi myös tavallisten saksalaisten elämää piiritetyssä Berliinissä keskellä epätoivoista ja veristä viivytystaistelua. Häikäilemättömät upseerit komentavat nuoria poikia ja eläkeikäisiä vanhuksia taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan, jotta itse saisivat edes muutaman lisätunnin aikaa omaa pakomatkaansa varten. Myös siviilien mielivaltainen teloittaminen on pettyneiden ja turhautuneiden SS-upseerien karua arkea. Hitlerin siirrellessä kartalla olemattomia, jo kauan sitten tuhottuja sotajoukkojaan hänen uskollisimmatkin apurinsa alkavat suunnitella oman nahkansa pelastamista. Harvoina poikkeuksina ovat Hitlerin rakastettu Eva Braun (Juliane Köhler) ja Goebbelsien perhe, jotka pysyvät johtajansa luona katkeraan loppuun saakka. Corinna Harfouch ja Ulrich Matthes vakuuttavat hyytävissä rooleissaan Magda ja Joseph Goebbelseina. He ovat niin vakuuttuneita omasta uskostaan, etteivät näe pienintäkään syytä elää maailmassa, josta kansallissosialismi on iäksi kadonnut. He haluavat säästää jopa pienet lapsensa tältä tuskalta ja elokuvan eräässä karmivimmista kohtauksista äiti kylmäverisesti surmaa kuusi lastaan.

Vaikuttavien näyttelijäsuoritusten ohella myös realistissävytteinen aiheen käsittelytapa ja hyytävän todentuntuinen lavastus takaavat aidon tuntuisen katsauksen erääseen lähihistoriamme karmivimpiin tapahtumiin. Synkästi ja värittömästi kuvatut Berliinin rauniot tuovat aikakauden kauhukokemukset kotikatsomoihin miltei käsin kosketeltavaan asuun. Tietoisuus elokuvassa nähtäviä hetkiä edeltäneistä tapahtumista tuo katsojan mieleen viiltävän lisänsä. Elokuvassa nähtävä Hitlerin yksityissihteeri on omalta osaltaan perään kuuluttamassa kollektiivista vastuuta. Kuinka on mahdollista, ettei tapahtuvia hirveyksiä nähty aiemmin, jotta niiltä olisi voitu välttyä. Samalla herää kysymys, voisiko vastaava toistua, vai onko menneistä tapahtumista otettu oppia.

Tekniikka
Aiemman DVD-julkaisun tavoin myös uuden, pidennetyn julkaisun anamorfinen, 1.78:1-kuvasuhteella oleva kuva on varsin yksityiskohtainen ja tarkka. Synkässä kuvassa ei juuri väreillä juhlita, vaan raunioitunut kaupunki on lähes kauttaaltaan likaisen harmaa. Ääniraitoina on saksankieliset Dolby Digital 2.0 - ja Dolby Digital 5.1 -miksaukset. Teatteriversiossa mukana ollut DTS-versio on jäänyt pois. Menetys ei kuitenkaan ole suuri, sillä monikanavaraita onnistuu välittämään taistelujen äänet vakuuttavasti hukkaamatta kuitenkaan dialogia musiikin tai erikoistehosteiden alle. Myös matalia ääniä on tarjolla runsaasti subwooferin pureskeltavaski.

Lisämateriaali
Alkuperäisen DVD-julkaisun tavoin myös pidennetyn televevisioversion sisältävässä paketissa lisämateriaali on toisella levyllä, jota ei valitettavasti ollut arvostelukappaleessa.  Lisämateriaali on kuitenkin tuttua aiemmasta DVD-julkaisusta: Hitlerin viimeiset pävät (58 min.), Making of (58 min.), Melissa Müller kertoo Traudl Jungesta (8 min.), Bunkkeri - virtuaalinen 3D kierros (13 min.), Haastatteluja (48 min.), Historical & Cast biographies, Crew biographies ja Ampuminen (47 min).

Yhteenveto
Perikato on saksalainen dokumentaarinen kuvaus kolmannen valtakunnan viimeisistä päivistä. Bruno Ganz tulkitsee Hitleriä hyytävän uskottavasti hänen viimeisistä päivistä kertovassa. Visuaalisesti karu ja synkkä elokuva on sitä myös kerronnallisesti. Ilon aiheet ovat harvassa saksalaisten eläessä maailmanlopun tunnelmissa Neuvostoarmeijan lähestyessä vääjäämättä natsien viimeistä linnaketta Berliinin raunioiden keskellä.