Elokuva
Laura (Sibel Kekilli) on insinöörimiehensä Arton (Teemu Palosaari) Tampereelle Saksasta mukanaan tuoma siirtolainen, jonka elo pienen lapsen kanssa mansesterissa on kuin orvon arkea, miehen painaessa pitkää päivää matkahommissa. Lohtua angstiin tuo kuitenkin Lauran joukkoihinsa vahingossa rekrytoima yksinhuoltajaäitien ryhmä, jonka lapsia, yhtä hyvin kuin äitejäkin, käy viihdyttämässä kivasti supliikki kitaristisivari Tero (Mikko Leppilampi).

Lauran ja Teron ystävyys syvenee ja muuttaa muotoaan. Pohjimmiltaan kiltti ja perinteisiä perhearvoja kannattava nainen huomaa olevansa todellisessa kiirastulessa järjen ja sydämen taistellessa siitä, kenen ääntä finaalissa kuunnellaan. Kun vihdoin koittaa kevät ja kotiinpaluun aika, Laura joutuu tekemään valintoja, jotka ratkaisevat monen ihmisen tulevaisuuden.

Tv:n puolella trendihömpällä (mm. Salkkarit, Käenpesä, Tukka auki) kannuksensa hankkineen Toni Laineen ohjaus on tapahtumat ja henkilöt tarkasti huomioivaa, mutta kokonaisuuden täysivaltainen hallinta loistaa pahasti poissaolollaan. Pihalla liikkuu paikoin vaivatta, paljon sanotaan painavia asioita ja kuvat kulkevat, mutta heti seuraavassa kohtauksessa matto vedetään alta silkoilla hölmöyksillä. Käsikirjoituksen tehneet Petja Peltomaa ja Sanna Reinumägi ovat löytäneet melkein toimivan balanssin tutkiessaan yksinäisyyttä keskellä tuiki tuntematonta ihmisjoukkoa, mutta paikoin päälle liimattu kohellus ja vieraannuttavan kaksimieliset pähkinävitsit siirtävät fokusta vääriin ilmansuuntiin.

Nykyaikainen uraputkessa liitäminen sosiaalisen elämän ja perhesuhteiden kustannuksella saa sopivaa yksilötason vastavoimaa tunnontuskissa kieriskelevän Lauran henkisestä Via Dolorosasta, mutta kokonaisuus ei jäsenny tarpeeksi dramaattiseksi. Kamerajumala Kari Sohlbergin poika Konsta Sohlberg jatkaa isänsä työtä kivasti ja onnistuu maalailemaan talvisesta Tampereesta lämpimän ja fiksulla väriskaalalla koristellun mielentilan, millä voisi olla positiivista merkitystä elokuvaa ulkomaille kaupattaessa.

Hienon roolin Fatih Akinin elokuvassa Suoraan seinään (2004) tehneen pirtsakan Sibel Kekilli ja kaikki hurmaajamaneerit kaakossa esiintyvä Mikko Leppilampi onnistuvat rakentamaan pikkusöpöt henkilöhahmot, joiden tekemät valinnat ja siirrot tuntuvat tavallaan tosilta ja aidoiltakin. Sivurooleissa nähdään mm. tulevaisuuden nimi Sanna-June Hyde, ikisulkku Pihla Viitala, Matleena Kuusniemi ja Mari Perankoski, joista kahden jälkimmäisen kykyjä olisi voinut hyödyntää hiukan enemmänkin.

Yhteenveto
Kansainvälistä markkinointia ajatellen nokkelasti monikielinen Pihalla jää kuitenkin nimensä mukaisesti ulos, sen hajanainen rakenne ja joka suuntaan kurkotteleva yliyrittäminen kostautuu lopulta mitäänsanomattomuutena, joka jättää leffan läpi kahlanneelle vaisun ja hoopon olon. Juuri kun elokuva on tavoittavinaan jotain aitoa, tunne lipsahtaa vuotavasta kokonaisuudesta ohi viimeisen oivalluksen. Leffalippuun voisi liittää viestin katsojalle: kiitos osallistumisesta, mutta tämä arpa ei voita.