Elokuva
Eletään kuin 1950-lukua. Perhearvot ovat kunniassa, hampurilaispaikat vetävät väkeä, nuoret skeittaavat kimpassa katselemaan ulkoavaruuden hirviöistä kertovia elokuvia ja kaikki puhaltavat, kuten ajan henkeen kuuluukin,  kivasti yhteen hiileen. Kansalaiset elelevät kuitenkin muukalaisten pelossa, kiitos sotilasjohtoisen hallituksen viljelemien kauhukuvien muualta tulevista valloittajista.

Kun avaruusalus tulla tupsahtaa keskelle grillijuhlia, paniikki ja pakokauhu on tosiasioita. Nasan astronautti Chuck Baker (Dwayne ”The Rock” Johnson) on kuitenkin aivan yhtä kauhuissaan kuin Planeetta 51:n asukkaatkin, mutta onneksi rohkea ja kaikelle uudelle ennakkoluuloton Lem (Justin Long) uskaltautuu vuoropuheluun pelottavan tulokkaan kanssa.

Jorge Blancon vauhdikas ohjaus ja Joe Stillmanin (mm. Shrek (2001) ja Shrek 2 (2004)) nokkela käsikirjoitus kääntävät normaaleiden scifijännäreiden asetelmat hauskasti nurin niskoin. Puhtimittarin neula pidetään kaakossa alusta alkaen, ja mukaan on ripoteltu niin monta lainahetulaa muista alan elokuvista, että olisi helpompaa listata ne, joista huumoria ei revitä. Animaatiojälki on selkeää ja suoraviivaista, hahmot eläväisen oloisia ja kaiken huippuna sitä yhtäkin kahdeksatta matkustajaa muistuttava vahtikoira aivan ässä.

Alkuperäiset ääninäyttelijät ovat hyvällä maulla osiinsa valittuja: Justin Long on passelisti intoa täynnä rohkeana Leminä ja tämän mielitiettynä Neerana Jessica Biel varsin vetävä. Ikävämpiä ilmestyksiä edustavat Gary Oldmanin muhkeasti murisema sotahullu kenraali Grawl ja jokaisen vastaantulijan mielellään kirurgisiin kokeisiin passittavana professori Kipplenä John Cleese, joka tapansa mukaan vain piipahtaa valkokankaalla. Paras osuma on Dwayne ”The Rock” Johnson, jonka arrogantti ja energinen avaruuskadetti Chuck Baker osuu moneen nauruhermoon vauhdikkaalla läpällään. Vapaapainikehistä valkokankaille ponnistanut The Rock tuntuukin olevan sen luokan multitalentti, että pitää oikein aprikoida, mihin kaikkeen tämä symppis muskelimasa vielä oikein pystyykään.

Suomen väreissä ääntään käyttelevät ne samat tutut talentit, joista osa hallitsee homman ja osaa ei saisi päästää edes äänistudion pihalle. Kotimaan versiossa kuullaan mm. Jasper Pääkköstä, Petteri Summasta, Jaakko Saariluomaa sekä Reino Nordinia. Nykyään vallalla olevan säännön mukaan messiin on mahdutettu myös muiden alojen kykyjä, ja Planeetta viisykkösessä ääneen pääsevät myös Haloo Helsinki!-bändin laulajalikka Elli sekä koko kansan maisteri Simo Frangèn.

James Seymour Brettiin score on leikkisästi soinnun sieltä toisen täältä lainaileva potpuri, jossa jokainen nuotti tuntuu tutulta, mutta on silti aidosti omaperäinen ja kuvien merkityksen ymmärtävä. Vauhtirainan henkeen passelisti mehevän meuhkaamisen keskellä kuullaan kuin jukeboxista monia tuttuja ikivihreitä rockeja, joskin ei alkuperäisten artistien esittäminä. Uutta eloa vanhoille veisuille antavat mm. John Sloman (Long Tall Sally), Chris Cawte (Be Bop A Lula), Keith Murrell (Unchained Melody ja Space Oddity) sekä elokuvan ehkä hauskimmassa kohtauksessa Lance Ellington, joka antaa kunnon kyytiä vanhalle musikaalihitille Greased Lightnin`.

Yhteenveto
Vauhdikas ja mielikuvituksellinen puhtipiirretty, jonka loputon lainailu alan merkkiteoksista tarjoaa monet hilpeät hetket vähän vakavammallekin tieteistarinoiden ystävälle.