Elokuva
Cinema Mondo jatkaa Studio Ghibli -maahantuontien sarjaa vuonna 1992 valmistuneella Porco Rossolla, joka sijoittuu ohjaaja-käsikirjoittaja Hayao Miyazakin cv:ssä Kikin lähettipalvelun (1989) ja Prinsessa Mononoken (1997) väliin. K7-ikärajastaan huolimatta kyse ei ole varsinaisesta lastenelokuvasta, vaan rakkauden ja kunnian suuria teemoja käsittelevästä aikuisten animaatiosta, jota levitetään Suomessa ainoastaan alkukielisin, dubbaamattomin kopioin. Ohjaajan omien sanojen mukaan ilmailuaiheinen elokuva on suunnattu ”väsyneille keski-ikäisille miehille”.

Elokuvan päähenkilö on Marco Paggot, ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä, joka jonkinlaisen tarkemmin määrittelemättömän kirouksen seurauksena on saanut kannettavakseen sian habituksen ja nimen Porco Rosso, Punainen Sika. Sodan jälkeen Porco on asettunut aloilleen pienelle Adrianmeren saarelle ja toimii palkkionmetsästäjänä vesitasollaan lähialueiden rauhaa valvoen. Ihmisyyteen pettynyttä ja sen hylännyttä Porcoa kiinnostavat lähinnä valkoiset lakanat ja kauniit naiset, eritoten Hotel Adrianoa pyörittävä kaunis laulajatar Gina, jonka Porco on tuntenut kauan, mutta jonka suhteen miessika ei ole saanut ratkaisuja tehdyksi. Kilpakosijana on amerikkalainen filmitähti ja lentäjä Donald Curtis, joka vieläpä lentää Porcon jahtaaman Mamma Aiuto -rosvoryhmän leivissä. Taistelun tiimellyksessä Porco tulee Curtisin alasampumaksi ja joutuu piileskelemään autiolla saarella, kunnes saa hilattua itsensä ja koneensa korjattavaksi Milanoon. Siellä vastassa on 17-vuotias lentomekaanikko Fio, nuori nainen, joka sovinistipossun ennakkoluuloista huolimatta osoittautuu varsin päteväksi työssään. Fio korjaa Porcon koneen ja nämä kaksi ystävystyvät, mutta kotona Porcoa odottaa vielä lopullinen tilinteko niin Curtisin kuin Ginankin kanssa.

1920-luvun lopun Italiaan sijoittuvan Porco Rosson historiallinen kehys on Ghibli-tuotannoksi poikkeuksellisen yhtenäinen ja tarkkaan määritelty. Fantasiaelementtejä on niukasti, siankasvoista miestä lukuun ottamatta kertomus on varsin realistinen ja olisi ollut mahdollinen toteuttaa myös näytelmäelokuvana. Poliittinen ulottuvuutensakin fasismia avoimesti halveksuvan Porcon edesottamuksilla lama-ajan Italiassa on, mutta ennen kaikkea armoitettu tarinankertoja Miyazaki keskittyy henkilöihinsä ja heidän aidon mutkikkaisiin suhteisiinsa. Käsikirjoitus on huomattavan tasapainoinen yhdistelmä romantiikkaa, yhteiskunnallista havainnointia, yleismaailmallista sadunkerrontaa ja nopeatempoista seikkailua. Vaikka elokuvan pääpaino ei olekaan toiminnassa, ovat vauhdikkaat lentokohtaukset ja koneiden muhevat pärinät varmasti mannaa myös ilmailuun viehtyneille.

Miyazaki-asteikolla Porco Rosso ei ehkä ole täysosuma, mutta juoneltaan elokuva on japanilaistaiturin omaperäisimpiä. Pohjimmiltaan hyvin humaani tarina ihmisyydestä ja rakkaudenkaipuusta on kuorrutettu loistavilla one-linereilla (”Olen mieluummin sika kuin fasisti”, ”Sika, joka ei lennä, on pelkkä sika”) ja lukemattomilla viittauksilla maailman satuaarteisiin ja elokuvahistorian merkkiteoksiin. Kiinnostavissa yksityiskohdissa riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa ja laadukkaat filmikopiot tekevät oikeutta Miyazakin eläväiselle ja värikkäälle ohjaustyölle. Humoristinen, mutta myös surumielinen tarina rakkauden monimutkaisuudesta kerrotaan koskettavasti liikoja alleviivaamatta. Hahmona Punainen paroni -johdannainen Porco Rosso on kiehtovan kompleksinen, sillä sydän nihilistisellä ihmissialla on kaikesta huolimatta paikallaan. Syyt sille, miksi Marcosta on tullut Porco tai arvailut Porcon ja Ginan yhteisestä tulevaisuudesta jäävät kuitenkin katsojan tulkinnan varaan. Vapaasti hengittävän elokuvan kauneus on siinä, että se jättää tärkeimmät päätelmät katsojan tehtäväksi, eikä sulje kertomusta valmiilla vastauksilla.

Yhteenveto
Persoonallinen, nostalginen ja romanttinen Porco Rosso on ajaton klassikko.