Elokuva
Helsingin Kallion kaupunginosassa keskellä suvea päiväänsä viettävät kolme kulman kundia. Tolkunhäiviä monologejaan alituiseen suoltava Lihi (Ylermi Rajamaa) ja harkituissa puheenparsissaan epätoivon vimmalla syvällisyyteen pyrkivä Henninen (Eero Milonoff), jotka puhuvat darrasta kärsivän kaverinsa Marsalkan (Jussi Nikkilä) punkan pohjalta puistoon pussikaljalle. Oluen latkinan ohella joutilas trio seurailee ohi kiitävää maailmaa ja keskustelee kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Päivä kuluu verkkaan rennon ja poliittisesti epäkorrektin, mutta myös fiksun ja tarkasti painotetun läpän hallitessa tapahtumia.

Lunkin huurteisen krapulanpoistoidyllin katkaisevat silloin tällöin Henniselle henkilökohtaiseksi riipaksi henkilöityvät poliisit (Timo Tuominen ja Tuukka Huttunen) ja aurinkoa palvovat nuoret naiset, joista varsinkin hehkeä Laura (Marjut Maristo) herättää sekä Hennisen että Marsalkan mielenkiinnon.  Pitkän päivän matka yöhön on täynnä tapahtumia, niin koomisia kuin traagisiakin, eikä välirikoiltakaan meinata välttyä, mutta ystävyyden voimaa ei aamun valjetessa kukaan enää kyseenalaista.

Mikko Rimmisen tajunnanvirtatekniikalla kirjoitettu Pussikaljaromaani (2004) on kääntynyt kokopitkän elokuvadebyyttinsä tekevän ohjaaja/käsikirjoittaja Ville Jankerin hyppysissä hilpeän pakottomaksi hetuloinniksi, jossa on myös vakavampi pohjavire, mutta luisuu ikävästi välillä turhankin dialogipainotteiseksi esitykseksi, joka pysäyttää rullaavan kuljetuksen. Alkuperäisteoksestaan Finlandia-palkinnollekin ehdolla olleen Rimmisen teksti soljuu kuitenkin eläväisesti rennosti rooleissaan höpöttävän pääkolmikon tulkitessa persoonallisia hahmojaan onnistuneesti. Yhteiskunnan marginaalin ja syrjäytyneisyyden vakavampana kuvauksena Pussikaljaelokuva toimii tarkkanäköisenä raporttina, mutta samalla se onnistuu olemaan on niin täynnä lämpöä ja ymmärrystä, että esikoisohjaaja Jankeri voi olla urakastaan vilpittömän ylpeä.

Jarkko T. Laineen hieno ja harkittu kameratyöskentely tuo Kallion yhdeksi henkilöhahmoista ja antaa kolkkonakin kulmana pidetylle kaupunginosalle sympaattisen persoonallisuuden. Harkitut kamera-ajot ja pitkällä putkella taltioidut otokset tuovat kerrontaan miltei dokumentaarisen fiiliksen, tehokeinon, joka istuukin saumattomasti löysänlaiskasti humaltuvien huithapelien reissuntekoon. Marko Nybergin pakottomasti soljuva score täydentää tunnelman säveltäjän vaihdellessa tyylilajeja ja instrumentteja meiningin mukaan.

Ryhmän henkistä johtajaa, Marsalkkaa, esittävä Jussi Nikkilä tekee oivan roolityön, mutta kolmikon nasevimmasta tulkinnasta vastaa valloittavan estoton hornanhenki Henninen, jonka tulkkina Eero Milonoff on lyömätön. Porukan pakollisena pölvästinä Ylermi Rajamaan omituinen höpöttäjä Lihi jää väkisinkin vahvempiensa jalkoihin. Pikkuruisissa sivurooleissa näyttäytyvät nimekkäät tekijät: Kaarina Hazard poikkeaa kuvissa raivopäisenä kirpparinpitäjänä, Janne Reinikainen filosofoivana kenkäkauppiaana ja Juho Kukkonen kahvikauppiaana. Valtteri Simonen on narkoottisiin aineisiin ihastunut kissanrakastaja Kotilainen ja hilpeistä hilpein Hannu Kiviojan tyystin puun takaa tilanteeseen pelmahtava Yllätyspussimies.

Yhteenveto
Todellista ystävyyttä ylistävä ja joutenolemisen sietämätöntä keveyttä suurella sydämellä tarjoileva urbaani seikkailu on yksi tämän vuoden positiivisimmista ensi-illoista.