John Carpenterin Halloween aloitti teinislasherien kultakauden 1980-luvulla. Hiipumisensa jälkeen kauhugenren herätti jälleen eloon vuonna 1996 valmistunut Wes Cravenin Scream. Hassuun pukuun pukeutuneen puukkojunkkarin seikkailujen jälkeen erilaisia pöö-kauhutteluja tuli hirvittävä määrä, joista suurin osa oli jokseenkin kiistatta kuraa. Ensimmäistä remake-Ringia puolestaan voidaan pitää varsin hyvin perustein kolmantena nykyaikaisen amerikkalaisen kauhuelokuvan herättäjänä. Ringin jälkeen shokki-efektit korvasi psykologisin keinoin tunnelman kohottaminen. Vähintään yhtä tärkeänä ilmiönä eritoten itämaisten uudelleenfilmatisointejen suosio, kun studiopamput ilmeisesti näkivät itämaisen elokuvan, erityisesti kauhuttelun, olevan uudelleentehtynä hyvä rahasampo. Tähän mennessä se on sitä ollut, ja myös Ring 2 aloitti USA:ssa vakuuttavalla 35 miljoonalla dollarilla.

Ring 2 ei suoraan kerro paljonko aikaa on kulunut ensimmäisen elokuvan tapahtumista, mutta sellaisen kuvan tapahtumista saa, että kovin kauaa Seattlessa ei Ringin tapahtumien jälkeen oltu. Äiti Rachel (Naomi Watts) ja tämän poika Aidan Kellar (David Dorfman) ovat pelastaneet itsensä kiroukselta, joka tappaisi heidät seitsemän päivää erikoisen vhs-kasetin katsomisen jälkeen. Kirous ei kuitenkaan jätä parivaljakkoa, vaan niin vhs kuin itämaisten kauhuelokuvien vakio, murhattu tyttölapsi Samara, seuraavat kaksikkoa heidän uuteen kotiinsa. Tällä kertaa Samara ei halua lisää uhreja, vaan elää uudelleen menetetyn lapsuutensa. Ensin täytyy kuitenkin hankkia äiti.

Juoni kuulostaa vähän naurettavalta, lapselliselta ja eritoten se on epäuskottava. Toki ensimmäisenkin Ringin vhs-kasetin tappava vaikutus vaatii hieman mielikuvitusta. Epäuskottavuus on kuitenkin paljon suurempi ongelma kuin realismin puute. Ensin mainitun voi aina kiertää kohtuu helposti, mutta jälkimmäiseen törmättäessä on virhe jo tehty, eikä siihen voida enää puuttua. Tarinan heppoisuus luo heikot edellytykset koko elokuvalle, eikä tarina oikeastaan missään vaiheessa kerää ilmaa alleen. Juoni vain etenee ilman, että kukaan tekee yhtään mitään konkreettista. Ring 2:n juonen toinen suuri ongelma on, että se ei ole erityisen kiinnostava. Vaikka uhka on teoriassa olemassa, ei se tunnu todelliselta eikä vaaralliselta. Verrattuna ykkösosan selvään tavoitteeseen, jatko-osa vain harhailee etsien punaista lankaansa. Heikon juonikyhäelmän kruunaa heikko loppuratkaisu, joka on one-linereineen repäisty jostain Ö-luokan tusinatoiminnasta.

Ringin ohjannut Gore Verbinski on tehnyt tilaa alkuperäisen Ringu-trilogian kaksi ensimmäistä osaa ohjanneelle Hideo Nakatalle. Onko Nakatalle sitten ollut liian iso harppaus Japanista Hollywoodiin, mutta ohjaustyö ei ole kovinkaan erikoista. Hyvin perinteisesti ja riskinottoa välttäen Nakata ohjaa hänelle jo kolmannen Ring-elokuvan. Nakata ei pysty millään tavalla paikkailemaan heikon käsikirjoituksen aukkoja. Vaikka käsikirjoitus onkin heikko, täytyy Nakataa vielä osoittaa sormella siitä, että hän ei ole millään tavalla onnistunut vangitsemaan Ringin erinomaista tunnelmaa. Kaikki vähänkin termiin "psykologinen kauhu" viittaava on poissa. Jännitystä ei rakenneta hiljalleen, vaan elokuva kärsii pitkälti samasta ongelmasta, kuin alkuvuonna Suomeen saapunut The Grudge - Kauna. Ring 2 luottaa aivan liikaa shokkiefekteihin, joissa kuvalla ja äänellä luodaan katsojiin kauhua. Näiden käyttö on Ring 2:ssa harvinaisen vähäistä kauhuelokuvaksi, mutta pieni määrä kyllä riittäisi, jos perustunnelma olisi kohdallaan. Nyt minkäänlaista perusjännitystä ei synny, vaan jokainen yritys pelottaa katsojaa lähtee puhtaalta pöydältä. Päätellen vähäisistä pöö-kohtauksista, voi olettaa, että elokuvan tunnelman on suunnitelmissa pitänyt olla täysin eri tasolla. Onnistunut tunnelman luonti olisi mahdollisesti voinut pelastaan elokuvan keskinkertaisuuteen vajoamiselta.

Ring 2:n visuaalinen ilme on myöskin ikävän laiha. Videokasettia ja tv:n sisään sukeltavia kamera-ajoja käytetään aivan liikaa, luoden turhan kikkailun maun. Ensimmäisen osan utuisen harmaista maisemista ollaan kaukana. Tilalla on laimeita, hyvin valaistuja sisätiloja. Niinkin hienosta paikasta kuin kaikesta eristyksissä olevasta majakan vartioimasta saaresta ei saada irti kuin heikkoa, aivan johonkin muuhun elokuvaan kuuluvaa mustaa huumoria. Ringissa kyseisen paikan tapahtumat karmivat selkäpiitä erittäin tehokkaasti.

Naomi Watts on pääosassaan ihan hyvä, kuitenkin kaukana esimerkiksi 21 Gramsin intohimoisesta roolisuorituksesta. Watts on Ring 2:n paras näyttelijä rutiinisuorituksella, mutta tämä ei kuitenkaan Ring 2:n tapauksessa ole mitenkään kaksinen meriitti. Monissa kohtauksissa näkee, että näyttelijöiden suuhun kirjoitettu dialogi ja heitä ympäröivät tapahtumat eivät oikein miellytä, sen verran laiskaa näyttely välillä on. Valitettavasti Wattsin roolihahmo, Rachel Kellar, on muuttunut ensimmäisen osan vahvasta naisesta aivan muuksi, eikä henkilössä ole enää lainkaan samaa vetoa.

Vaikka Watts voisikin olla hieman pirteämpi joissain kohtauksissa, on hän silti valovuoden toisen pääosan esittäjän edellä. Rachelin poikaa tulkitseva David Dorfman on nimittäin täysin surkea roolissaan. Ensimmäisessä osassa pojan olemattomat näyttelijänlahjat eivät vielä päässeet esille, mutta Ring 2:ssa hänellä on tarjolla selkeä päärooli ja tarinan varsinaisena keskushenkilönä hänen pitäisi olla edes jotenkuten roolinsa tasalla. Dorfman epäonnistuu kuitenkin kaikessa mitä yrittää, ja on viimeisin lisäys surkeiden lapsinäyttelijöiden listaan. Dorfmanilla on seagalimaisesti tasan tarkkaan yksi ilme, eikä sitäkään katsele mielellään. Dorfman itsessään lisää tarinan epäuskottavuutta heikolla näyttelemisellään, mutta pienen synninpäästön hän sentään ansaitsee. Surkealle näyttelijätyölle ei ole eduksi, että myös roolihahmo on varsin heikko. Hollywood-elokuvien vakiopahe, lapsien suuhun tungettu aivan liian monimutkainen dialogi on myös Ring 2:ssa läsnä.

Watts ja Dorfman ovat elokuvan selkeät päähenkilöt, eikä varsinaisia sivuhenkilöitä oikeastaan edes ole. Pari ihan kohtuullista yritystä on mukana, mutta heistäkään ei saada oikeastaan mitään irti. Kun tätä vertaa Ringin poikkeuksellisen mielenkiintoiseen, tunnelmaa kohottavaan, värikkääseen ja hyvin näyteltyyn sivuosakaartiin, on jatko-osan tekijöillä jälleen peiliin katsomisen paikka.

Ring 2:n ongelma on lyhyesti sanottuna se, että se ei ole tippaakaan pelottava. Muutama säikäyttely ei juuri auta, kun muuten edetään kuin perusdraamassa. Tosin sillä erotuksella, että tapahtumat eivät ole draamallisestikkaan tarpeeksi mielenkiintoisia. 2002 valmistunut Ring on nykyaikaisen kauhuelokuvan mestariteoksia. Sen karmiva visuaalinen ilme yhdistettynä painostavaan tunnelmaan ovat tarpeeksi liimaamaan katsojan penkkiin, eikä ylimääräisiä säpsyttelyjä tarvita tunnelmaa kohottamaan. Valitettavasti Ring 2 ei kuitenkaan pärjää millään osa-alueella alkuperäiselle elokuvalle, vaan tekijät ovat tuntuneet täysin unohtaneet, mikä teki Ringista oudolla tavalla nautittavan kauhuelokuvan.