Elokuva
1871, seitsemän vuotta Amerikkaan saapumisensa jälkeen, tanskalainen ex-sotilas ja nykyinen tilallinen Jon (Mads Mikkelsen) saa vihdoin vaimonsa Marien (Nanna Øland Fabricius) ja poikansa Krestenin (Toke Lars Bjarke) luokseen, mutta onni ei kestä kuin hetken, kun perhe joutuu silmittömän rikoksen uhriksi. Jon saa pahantekijät kiinni, mutta huomaa pian koston ruokkivan vain lisää väkivaltaa, kun selviää, että toinen rikollisista oli koko raukkojen täyttämää Black Creekin kaupunkia armottomassa otteessaan pitävän murhamiehen Henry Delaruen (Jeffrey Dean Morgan) veli, joka ei aio jättää tämän kohtaloa rankaisematta.

Tanskalainen western, eli juuttilänkkäri, ei ensin alkuun kuullosta ollenkaan vakuuttavalta vaihtoehdolta tulkita legendaarista elokuvagenreä, mutta Kristian Levringin perinteitä kunnioittava The Salvation todistaa ennakkoluulot nopeasti vääriksi. Anders Thomas Jensenin ja Levringin kirjoittamassa tarinassa on tuttuja kaikuja sellaisista klassikoista kuin Fred Zinnemanin Sheriffi (High Noon, 1952) ja vaikkapa Clint Eastwoodin Armoton (Unforgiven, 1992), koston, uhrauksen ja lopullisen lunastuksen toimiessa katalyytteinä julmille teoille. Värimaailmojaan myöten teknisesti moitteeton elokuva on haudanvakava ja häijy kuvaus koston kaiken alleen polttavasta tuhovoimasta.

Yksityisestä yleiseen kasvavan, ja lopulta lähes Ruoskan (High Plains Drifter, 1973) kaltaisiin raamatullisiin mittoihin paisuvan, kostowesternin taustalla kulkee myös nykyaikaan vahvasti liittyvä sivujuonne ahneudesta ja himosta kesyttömillä seuduilla pulppuavasta mustasta kullasta, öljystä. The Salvation kierrättää kliseitä harkiten ja syvään kumartaen, ja vaikka jotkut ääristyksistä (pormestari Keane (Jonathan Pryce) toimii myös kaupungin hautausurakoitsijana ja sheriffi Mallickillakin (Doulas Henshall) on sivuduunina papin hommat) ovat kuin Lucky Lukeista, kehyskertomuksen epäinhimillinen julmuus ja pahojen pohjaton pahuus pitävät kaikenlaisen huvittuneisuuden visusti kaukana.

Yksi skandinaavian parhaista näyttelijöistä, tanskasta lähtöisin oleva Mads Mikkelsen, tekee järkähtämättömän roolityön pokkansa pahimmassakin paikassa pitävä koston airueena, jonka saaman kohtelun tuottamat motiivit julmuuksiin on helppo ymmärtää. Toinen naapurin tähti, ruotsalainen Mikael Persbrandt, tuo kuviin yhtä lailla pohjoismaista jämäkkyyttä Mikkelsenin Jonin silmä silmästä -mentaliteettiin uskovana veljenä Peterinä. Jeffrey Dean Morganin ultrajulma Delarue ei lipsu hänkään tahattoman komiikan puolelle, vaan hahmottelee psykoottisen opportunistinsa uskottavin ottein. Brittiveteraani Jonathan Prycen selkärangattoman pormestari/haudankaivajan kohtaloa tervehtii ilolla eikä ex-futari Eric Cantonankaan loppua Delaruen sadistisena kätyrinä pitkään katsomossa surra. Pelkillä ilmeillä ja läsnäolollaan väkivallan uhan saa sakeaksi myös ilman sanoja kommunikoiva Eva Green, Delaruen veljen kovia kokeneena vaimona, joka myös jakaa kostonhimon liipasinherkkien karjujen kanssa.

Yhteenveto
Karu ja väkivaltainen kostowestern todistaa komeasti, ettei lännenelokuvat ole pelkästään rapakon takaisten tekijöiden taitama taiteenlaji.