Elokuva
Frank McGuire (Richard Roxburgh) on uhrannut tukuttain aikaa ja vaivaa tutkiessaan Papua Uudessa-Guineassa Etelämerellä sijaitsevaa Esa`alan luolastoa. Frankin lisäksi ryhmään kuuluvat muun muassa hänen poikansa Josh (Rhys Wakefield), tutkimuksen rahoittaja Carl Hurley (Ioan Gruffudd), tämän tyttöystävä Victoria (Alice Parkinson) sekä teknikko Crazy George (Dan Wyllie). Työhönsä intohimoisesti suhtautuva Frank ei kuuntele varoituksia lähestyvästä myrskystä, vaan päättää venyttää aikatauluja katastrofin uhallakin, ja kun tulva-aalto yhtäkkiä tukkii ulospääsyn luolastosta, on jo myöhäistä katua. Eloonjääneet joutuvat nyt sukeltamaan tutkimattomiin tunneleihin seuraten maanalaista jokea kohti avomerta ja pelastusta.

Keskeisimmän huomion keskinkertaisesti näytellystä, ilman johtoajatusta leikatusta ja logiikasta vapaana käsikirjoitetusta sukellusjännäri Sanctumista nappaa tietenkin brosyyreissa suurimmalla fontilla mainittu tuottaja/ohjaaja James Cameron (mm. Terminator (1984), Abyss - syvyys (1989), Titanic (1997) ja Avatar (2010)), jonka ei ole miljoonaomaisuuden haltijana ole tarvinnut jättää kaveriaan hädässä pulaan. Cameronin kanssa Cameron/Pace Fusion 3D -kamerajärjestelmän kehittänyt ja dokumentit Ghosts of the Abyss (2003) sekä Aliens of the Deep (2005) tuottanut Andrew Wight on toiminut myös Sanctumin toisena käsikirjoittaja John Garvinin kanssa, mutta pelkkä tekninen tietotaito ei todellakaan ole taannut elokuvanteon hallintaa.

Ohjaaja Alister Griersonilla on plakkarissaan ainoastaan yksin pitkä elokuva, sotaleffa Kokoda (2006), eikä kokemattomuus jää huomaamatta. Draaman kuljetus pysähtyy puolitiehen, jännitteet loistavat poissaolollaan eikä edes klaustrofobiaa onnistuta synnyttämään ahtaista paikoista huolimatta. Sanctum ei tosin jää aivan ansioitta, sillä Queenslandin Gold Coastilla ja Etelä-Australian luolissa aidoissa olosuhteissa kuvatuissa jaksoissa on kauneutta ja imua, mutta studiojaksoissa muoviset luolalavasteet varastavat huomion ikävästi.
Huippukalustosta huolimatta 3D:stä ei saada mitään erinomaisuuksia irti ja paikoin kuvan rajaus ja yksityiskohtien epätasaiset tarkkuusalueet töksähtelevät jättikakkulat päässä kankaan tylsiä tapahtumia tuijottavan katsojan silmään.

Pahiten mättää löysästi tositapahtumiin perustuva käsikirjoitus, joka on epätasainen sekoitus itsestäänselvyyksiä toistavaa dialogia ja rankkuutta lisäämään ripoteltuja F-alkuisia agressiiveja, joita pahasti ylinäyttelevät komenjanttarit lausuvat naama vakavana. Finaalissa palataan perusasioiden äärelle, koetaan ylimaallinen valaistuminen, seulotaan sankarit pelkureista ja paiskataan päälle niin paksu kerros nolostuttavaa patetiaa, ettei tahattomalta komiikalta enää voida välttyä.

David Hirschcfelderin score on Sanctumin parempia puolia. Matkan pinnan alle aloittava A Sacred Place hyödyntää alkuperäisiä heimosoittimia ja lyriikoita, tuoden tunnelmaan aimo annoksen aitoutta. Komeimmiksi paloiksi nousevat Thomas Newmanin tuotannon mieleen tuova kilkuttelusta komeaksi kasvava Saint Judes Cathedral, vaskipuhaltimien kuorruttama henkevä The Sacred River sekä loppuun säästetyt heroistiset Help Me Into The Water, Down To a Sunless Sea ja Sanctum Suite.

Jopa nimekkäimmät näyttelijät Richard Roxburgh (Moulin Rouge!, 2001) ja Ioan Gruffudd (Fantastic Four, 2005) tuntuvat heittävän roolinsa vasurilla, paiskoen sukellustermejä ja latteuksia ilman ambitioita. Järkyttävästi ylinäyttelevän Rhys Wakefieldin nokkava kukkopoika Josh on ainoastaan rasittava besserwisser, eikä Alice Parkinsonille ole muuta tehtävää jätetty kuin kirkua ja anoa apua alfauroksilta.

Yhteenveto
Kuoleman vakava survivalseikkailu kääntyy väkisinkin kornin komiikan puolelle. Sanctum on syvältä.