Elokuva

Komedia on suhteellisen vaikea tyylilaji. Ihmisten omatessa mitä erilaisimpia huumorinlahjoja on kaikkia miellyttävää komediaa vaikea tehdä. Moni ohjaaja pyrkiikin kiertämään tämän ns. konekivääri-vitseillä, eli mahdollisimman monen vitsin ujuttaminen elokuvan lyhyehköön kestoon. Pakostahan joku vitseistä on hauska. Zucker, Abrahams, Zucker -kolmikko tuli tunnetuksi juuri tästä tyylistä ja ansaitustikin. Yksilölliset ja tiettyä linjaa noudattavat komedian tyylilajit taas uppoavat niistä pitäviin kuin veitsi voihin, mutta muille linjaus aiheuttaa korkeintaan hymähdyksen tai pari. Tällaista suuntaista edustaa mm. brittihuumori tai alapäähuumori.

Eräs brittikomiikan edustajista on vuonna 1999 ilmestynyt Spaced-sarja, joka Suomessa tunnetaan paremmin nimellä Avaruuden tuntua. Spaced-sarjan takana on tärkeimpinä tekijöinä kolmikko käsikirjoittajat ja näyttelijät Simon Pegg ja Jessica Stevenson sekä ohjaaja Edgar Wright. Sarjan henkenä oli Peggin ja Stevensonin näyttelemät Tim Bisley ja Daisy Steiner. Kummallekin on yhteistä yhteisen kämpän lisäksi himo kirjoittamista kohtaan. Tästä ja Bisleyn ja Steinerin kavereista revitäänkin huumoria joka tilanteeseen peribrittikomiikan tapaan. Spaced-sarja sai pian kulttiaseman ja on sitä ylistetty ihan "massankin" toimesta.

Komediaa vaikeampi genre on kuitenkin kauhu. Jos tarkastellaan nykytrendin tyyliä aiheuttaa halpoja säikähdyksiä 10 dB kovemmilla ja yllättäen tulevilla ääniefekteillä, on aidon kauhukokemuksen saaminen sula mahdottomuus. Tokihan tuollaiset äkilliset äänet saattavat säpsäyttää katsojaa, mutta niin tekee myös täysin viaton pikkuvelikin, jos se selän taakse pääsee yllättämään. En minä silti menisi pikkuveljeä kauhukokemukseksi sanomaan. Tunnelmalliset kauhuelokuvat ovat harvassa, joten moni niitä haikaileva huomaakin palaavansa yhä uudestaan vanhojen legendaaristen pariin, joissa tunnelma pysyy katossa.

Spaced-sarjaa kuvatessa tekijät huomasivat erään jakson aikana omaavansa yhteisen innon kunnon vanhan ajan zomb.. epäkuolleita sisältäviä elokuvia kohtaan. Etenkin George A. Romeron Dawn of the Dead oli molemmille erittäin tuttu ja tämä olikin suurimpia innoittajia heidän tulevaa esikoistaan kohti. Ideana ei kuitenkaan ollut tehdä täysiveristä kauhuelokuvaa vaan yhdistää kauhuun poikien osaamaa komediaa. Parodiointi oli myös poissuljettu vaihtoehto, joten jäljelle jäi hieman maanläheisempi aihe: romanttinen komedia.. epäkuolleiden kera. Nimi varastettiin tietenkin itse kuninkaalta. Vuonna 2004 teatterit valtasi Shaun of the Dead.

Saanko esitellä Shaunin (Simon Pegg), 29-vuotiaan elektroniikkakaupan myyjän. Shaunin elämä on tylsää, tai näin ainakin vierestä katsojan mielestä. Aamulla noustaan ylös, pestään hampaat, juodaan sumpit ja mennään töihin. Töiden jälkeen palataan kotiin ja pelataan Playstation 2 parhaan kaverin Edin (Nick Frost) kanssa. Loppuilta vietetäänkin paikallisessa pubissa, Winchesterissä. Samainen pubi on myös oiva paikka hoitaa ihmissuhteita tyttöystävän Lizin (Kate Ashfield) kanssa. Tai niin ainakin Shaun kuvittelee. Parempi puolisko on asiasta tosin eri mieltä.

Eron sattuessa britti ei ole suomalaista kummempi. Otetaan kaverit, tai tässä tapauksessa vain kaveri mukaan ja lähimpään baariin nielemään ongelmat alas ja valittelemaan elämän kurjuutta. Kuten moni viinaan tarttuvat tietää, parhaimmat ajatukset tulevat päähän juuri kännitilassa. Myös Shaun huomaa tämän herätessään krapuloissaan seuraavana päivänä. Nyt on aika pistää suhteet kuntoon ja ryhtyä vihdoin aikuiseksi. Ongelmaa hankaloittaa vain koko tienoota vaivaava humalatila. Tai ainakin kaikkien motoriikka tuntuisi olevan samanlaista kuin promillen kyllästyttämien juoppojen. Eikä näiden oudosti mörisevien ja aivotoiminnaltaan vajavaisten henkilöiden käyttäytyminen eroa valomerkin jälkeisestä elämöinnistä kaupungilla mitenkään merkittävästi. Tosin eivät he normaalisti ole yrittäneet purra verenmaku suussa.. kirjaimellisesti.

Shaun of the Dead onnistuu oikeastaan kaikessa missä se pyrkiikin. Huumori toimii taattuun brittihuumorin tyyliin. Eli nasevia lohkaisuja, verbaalista taiturointia ja pienoista fyysistä komediaa löytyy kaikille sitä tarvitseville. Varsinkin Queenin Don't Stop Me Now saa aivan uuden merkityksen elokuvan jälkeen. Jokainen brittihuumorista pitävä on kuin kotonaan elokuvan parissa, enkä usko muidenkaan huumorinystävien tuntevan itseään vieraiksi. Romanttinen osuus etenee taas Shaunin epätoivoisen välien parantamisen myötä ja on mukaan mahdutettu perinteistä komediaa ja traagisuutta, joita useat romanttiset komediat sisältävätkin. Shaun of the Deadin normaali-osa elokuvasta toimiikin loistavasti omillaan, mitä nyt perinteisen pettävä vaimo tai toinen kumppanivalinta on korvattu hieman kuivuneimmilla henkilöillä. Kuvainnollisesti siis.

Kauhuosasto tarjoaa myös piinaavia hetkiä, josta saa kiittää oikeastaan täysin elokuvan loistavaa äänimaailmaa. Itse tilannetta synnytetään maltillisesti tapahtumien taustalla satunnaisine pyörtymisineen ja normaalista arjesta poikkeavine tapahtumineen. Loistavan äänimaailman tukemana tietenkin. Toki mukana on myös sitä perinteistä nopea-leikkaus-ja-ääniefekti -kikkailua, mutta onneksi nämä ovat suhteellisen harvassa ja paikka paikoin onnistuneita.

Tekijät eivät ole myöskään unohtaneet lukuisia viittauksia muihin elokuviin, jotka pistävät hymyilemään bongatessa. Osansa saavat mm. Clockwork Orange, Dawn of the Dead, Deer Hunter ja Army of Darkness. Onneksi viittaukset ovat kuitenkin melko hienovaraisia eivätkä tyyliin: "Katsokaa! Tässä on viittaus siihen-ja-siihen". Spaced-sarjan fanit, joista suurin osa epäkuolleista koostuukin, löytänevät tukkukaupalla viittauksia sarjaan ja suurennuslasin kera katsovat löytävät vielä kuuluisia ohjaajia erinäisistä lehdistä ja mainoksista elokuvan aikana.

Erityismaininta pitää antaa vielä elokuvan loistavalle äänimaailmalle. Erinomainen soundtrack popittaa tunnettuja ja ei niin tunnettuja biisejä läpi elokuvan sekä parit homage-kappaleet. Varsinkin Romeron suuntaan. Useimmat sopivat vieläpä elokuvan tunnelmaan kuin krikettimaila zom.. epäkuolleeseen. Tavallinen äänimaailma taas pitää tunnelman katossa ympäriltä kuuluvine hälyttimineen ja huutoineen. Pelkkää taustahälyä kuuntelemalla voi havaita mitä toisaalla tapahtuu ja joissain kohtauksissa taustahäly on osa vitsiä.

Kuva

Vaikka sitä onkin toistettu jokaisessa Shaun of the Deadin arvostelussa, toistan sen silti. Elokuvan kuvanlaatu on suorastaan ilmiömäinen ottaen huomioon miten paljon lisämateriaalia, lyhyistä kestoista huolimatta, on ängetty levylle. Värimaailma on mitä puhtain ja asiaa on hieman jopa laimennettu, että veriset efektit erottuisivat paremmin. Pimeäntaso on myös loistavaa, vaikka lopussa taso ei pysy aivan alun rinnalla. Itse sanoisin, että tämä johtuu pikemminkin kuvauspaikasta sekä elokuvan jälkikäsittelystä. Verrattuna lisämateriaalissa nähtäviin kuvamateriaaleihin, värimaailma on melko erilainen itse elokuvassa. Tarkkuuskin on suurimmaksi osaksi lähelle täydellistä, mutta osittain hieman pehmeää. Kyseiset tilanteet ovat onneksi tosin harvalukuisia. Roskaisuuskin paistaa lähes poissaoloaan.

On kuvassa tosin jotain huonoakin. Pientä reunakorostusta on havaittavissa siellä täällä, tosin epäilen ettei kovinkaan moni asiaa havaitse. Taustakohina vaivaa läpi elokuvan, mutta häiritsemiseen asti onneksi vain parissa kohtaa. Myös staattisuutta on havaittavissa isommissa pinnoissa. Pääsääntöisesti ongelmat ovat siis sellaisia joita löytyy lähes jokaisesta julkaisusta, joten en näe mitään syytä miksi pantata julkaisun ostoa.

Ääni

Julkaisu sisältää Dolby Digital 5.1 -koodatun ääniraidan ja on eräs parhaita kuulemistani ääniraidoista vähään aikaan. Asiaan voi tosin vaikuttaa elokuvan loistavaakin loistavampi soundtrack. Ensin tärkein, eli puhe, joka on kristallin kirkasta veren tahrimalla matolla ja kuuluu kovempienkin melskeiden yli selvästi. Brittihuumorin helmi, siis dialogi toistuu katsojan korviin mitä parhaiten.

Mutta puhettakin paremmin toimii elokuvan loistava äänimaailma, joka on saanut arvoisensa käsittelyn. Shaunin kävellessä läpi näennäisen autioituneen kadun äänimaailma kertoo tasan tarkkaan mitä tapahtuu kuvan ulkopuolella. Autonhälytyksiä, huutoja, mörinää, pureksintaa, eli kaikkea mitä nuori mies voisi toivoa. Katsoja suorastaan tempautuu Shaunin matkaan kävellessä. Takakanavat ovat aktiivisesti mukana tapahtumissa ja katsoja huomaa katsovansa takaseinään sitä mukaa, kun Jaguarilla poistetaan turhia tienylittäjiä Englannin teiltä. Myös subwoofer tekee loistavaa jälkeä joko varovaisella ryminällä kaukaisuudessa tai hieman suuremmalla voimakkuudella lähikontakteissa. Jaguar tykkää lähikontakteista. Elokuvan äänimaailma siis suorastaan tempaa katsojan mukaan tapahtumiin ja onnistuu luomaan hieman enemmän sisältöä autioihin katuihin.

Elokuvan soundtrackia pääsin jo hehkuttamaan aikaisemmin, mutta teen sitä myös toistamiseen. Soundtrack sisältää toinen toistaan hienompia kappaleita, kuten alkutunnarina toimiva Blue Wrathin I Monster tai Ashin Orpheus, jota kuunnellaan lanatessa epäkuolleita olmeja autoteiltä. Toista kategoriaa edustaa mm. Dawn of the Deadista tutut kappaleet, joita viljellään tasaisin väliajoin tuomaan tunnelmaa. Miksi yrittää korvata hyvää tunnelmamusaa? Ja jos nuokaan ei vielä riitä, niin näyttelijöiden Simon Peggin, Nick Frostin ja tuntemattoman epäkuolleen laulama White Lines saa viimeistään jokaisen baari-iltoja viettäneen lämpiämään. Kokonaisuudessaan soundtrack on sellainen, jonka haluaa heti hyllyänsä komistamaan ja Nick Frostin sanoin: Perfik!

Lisämateriaali

Kuten jo aiemmin olen maininnut, julkaisu on ahdettu täyteen lisämateriaalia, joista jokainen kommenttiraidat mukaan lukien on tekstitetty englanniksi. Lisämateriaalien ainoa heikkous on niiden lyhyehköt kestot / käsiteltävä asia. Mielellään olisi nähnyt pidempiä Making of -dokumentteja ja tehostevideoita, etenkin videopäiväkirjoista. Tällaisina suurin osa lisämateriaaleista toimii varsin mainiosti, mutta kommenttiraitoja kuuntelemattomille lyhyet kestot haittaavat entisestään.

Storyboard Comparison - Matrixista tuttu Follow the White Rabbit -feature, jossa punaiset silmät ilmestyy aina oikeaan reunaan kun on jotain näytettävää. Tässä tapauksessa siis storyboard vertailua. Osion voi käydä myös next-nappia näpsyttelemällä, jolloin elokuva menee aina seuraaviin punaisiin silmiin asti. Optio, jonka olisi hyvä yleistyä valkoisten pupujen rintamalla.

Zomb-O-Meter - Tekstipohjainen triviaraita, jonka tiedot tulevat pääsääntöisesti eri kommenttiraidoilla. Kertoo mm. missä mikin kohtaus on kuvattu, yleistä elokuvan tematiikkaa, taustalla pyörivät musiikit sekä viittaukset muihin elokuviin. Mikäli et aio kuunnella kommenttiraitoja, mutta haluat lisäinfoa elokuvasta, on triviaraita ihan mielenkiintoinen. Muille kommenttiraidat ajavat pääsääntöisesti saman asian.

Kommenttiraidat:

Simon Pegg ja Edgar Wright – Poikien sanailu alkaa jo elokuvan alkumetreiltä asti ja päättyy viimeiseen frameen. Kyseistä kommenttiraitaa on vähän vaikeahkoa suositella. Läpi elokuvan parin kommentit ovat yhtä huumoritykitystä kuin itse elokuvakin, mutta informaatiota ei tarjoilla kovinkaan merkittävästi. Pääsääntöisesti kerrotaan kuka kukin näyttelijä tai esine taustalla on ja kehutaan heitä tarpeen tullen. Kyllähän sitä triviaakin tulee, mutta valitettavan vähän. Tosin jos olet kiinnostunut selvittämään kunkin elokuvaviittauksen, niin raita on suositeltavaa kuunneltavaa. Ja kyllähän tässä pilkataan Jar Jar Binksiäkin!

Simon Pegg, Nick Frost, Dylan Moran, Kate Ashfield ja Lucy Davis – Toinen kommenttiraita sisältää elokuvan päätähdet eli Shaunin, Edin, Davidin (Dylan Moran), Lizin ja Diannen (Lucy Davis). Verrattuna edelliseen raitaan tämä ei sisällä niin paljon informaatiota, joten useimmille tämä lienee pettymys. Toisaalta tyypit heittävät sellaista juttua, että Pegg ja Wright jäävät häpeään. Eipä ihme, sillä viiniä tuntuu pojilta menevät parikin pulloa puolitoistatuntisen aikana. Mutta mikäli kiinnostaa kuunnella hauskaa läppää ja vitsailua kaveriporukan kanssa, tämä raita on sinulle.

Billy Nighy ja Penelope Wilton – Kolmas kommenttiraita on pyhitetty, ehkä hieman oudosti, Bill Nighylle ja Penelope Wiltonille, jotka esittävät Shaunin vanhempia. Kyseinen kommenttiraita on selvästi nelikon heikoin, sisältäen useita pitkiä taukoja ja satunnaisia "joo, juu, joo"-kommentteja. Useimmat pidemmät keskustelut ovat joko efektien kauhisteluja tai kuvauspaikkojen ja näyttelijöiden ylistämistä. Tosin on raidalla jotain ansiota, vaikkei raitaa voi oikein suositella pelkästään niiden takia. Nighy ja Wilton edustavat elokuvan vanhempaa näyttelijäkuntaa ja heidän kommentit nykynuorista ja etenkin muista näyttelijöistä on ajoittain hillitöntä kuunneltavaa. Kokonaisuudessaan kommenttiraita on kuitenkin melko turha.

Zombies – Viimeinen raita on pyhitetty muutamille elokuvassa nähtäville epäkuolleille. Alun epämääräiset mörinät loppuvat jo alkukrediittien aikana, jonka jälkeen puhujat esittelevät itsensä ja alkavat puhumaan kokemuksista. Viimeinen kommenttiraita on ihan mielenkiintoinen, vaikkei kahden ensimmäisen tasolle pääsekään. Raidan henkilöstöstä mielenkiintoisimmat ovat stuntmies, joka kertoo omista kokemuksista ja eräs taas tietopankki, joka tuntuu tietävän kaikki nippelitiedot elokuvasta. Ei mikään paras kommenttiraita maailmassa, mutta kuuntelemisen arvoinen kyllä. Tosin keksisin minä muutakin tekemistä puolelletoista tunnille kuin tämän.

Missing Bits:

Funky Pete (1:55) – Lentokonenäytöksiä varten tehty, sensuroitu versio elokuvasta. Kyseinen osio näyttää erään sensuroidun elokuvaklipin, jossa kirosanat on korvattu lievemmillä "funk" ja "prink" sanoilla.

The Man Who Would Be Shaun (00:28) – Tylsyyksissä kuvattu imitaatio Sean Connerystä ja Michael Cainesta. Nick Frost tekee ensimmäisen ja Simon Pegg jälkimmäisen. Peggin imitaatio on suorastaan loistava toisin kuin Frostin. Pokka tosin pettää useammalla ennen loppua.

Plot Holes (4:10) – Sarjakuvamuotoon tehdyt stripit kolmesta kohtauksesta, joita ei näytetä elokuvassa. Eli käytännössä "mitä tapahtui, kun hahmo meni sinne". Stripit juontaa kukin henkilö ja itse piirrosjälki on mainiota.

Outtakes (10:38) – Pääosin pilalle menneitä kohtauksia. Loistavaa katsottavaa ja taatusti huumoripitoisia. Varsinkin Nick Frostin nasevat kommentit kävijöistä naurattaa yhtä paljon katsojaa kuin Peggiäkin. Osion lopussa on myös Peter Serafinowiczin ja Simon Peggin Beatles-imitaatiot erään kohtauksen yhteydessä.

Extended Bits (12:50) – 14 kappaletta pidennettyjä kohtauksia, jotka voi katsoa joko yhteen tai erikseen. Myös valinnainen kommenttiraita on tarjolla jokaiseen kohtaukseen Simon Peggin ja Edgard Wrightin toimesta. Osa poistetuista kohdista on ihan hyvällä syyllä poistettu, mutta osasta olisi parit vitsit voinut jättää elokuvaan.

Raw Meat:

Simon's Cam (6:36) – Nykyään jonkinasteiseksi trendiksi muodostuneet videopäiväkirjat ovat myös osa Shaun of the Deadin lisämateriaaliarkea. Ensimmäinen, Simonin ylläpitämä videopäiväkirja on loistavaa materiaalia kulissien takaa. Juttua lentää enemmän kuin itse elokuvassa. Kuvamateriaalissa nähdään myös haastatteluja, maskeerausta ja tavallista odottelua kuvausten välissä. Loistavaa materiaalia ja ainoa toivo olisi pidempi kesto.

Lucy's Cam (5:02) – Diannea näyttelevän Lucy Davisin päiväkirja keskittyy vitsailun sijaan enemmän tavalliseen arkeen. Näyttelijöiden odotustauot kuvausten välissä menee joko kännykällä tai Gameboyta pelatessa, joten samainen villitys levinnyt myös Suomen ulkopuolelle. Mukana on myös videomateriaalia parin kohtauksen tekotavasta. Katsauksena kulissien taakse parempi kuin Simonin vastaava, mutta huumoriltaan köyhempi.

Joe's Diary (10:13) – Viimeisin videopäiväkirja tulee hieman yllättäen eräältä epäkuolleita näytelleiltä veljeksiltä. Yksi päivä epäkuolleen elämässä -nimellä pyörivä päiväkirja on kirjaimellisesti päivän aikana tapahtuneita asioita extroille. Osio lähtee liikkeelle lumen raaputtamisesta auton ikkunasta ja loppuu vanhempien säikäytykseen. Välillä nähdään maskeerausta, harjoittelua ja haastatteluja suuremmilta tähdiltä. Itse extrat ovat varmaankin ohjaajan ystäviä jo ihan pelkän kameran saamisen takia.

Edgard & Simon's Flip Chart (13:25) – Simon Peggin ja Edgard Wrightin juontama esittely elokuvan ensimmäiseen raakaversioon. Lokakuun 1. päivänä vuonna 2001 kuvattu pätkä kertoo nopeasti minkälaista elokuvaa pojat lähtivät alun perin tekemään. Yllättävän hyvin he myös pysyivät myös suunnitelmissaan. Mitä nyt muutamat ison rahan efektipläjäykset jätettiinkin pois. Mukana on myös poistettu kohtaus, joka poistettiin ennen kuin se edes kuvattiin, joten osio on siitäkin syystä hyvä katsoa.

SFX Comparison (2:17) – Elokuvassa nähtyjen efektien ennen ja jälkeen vaiheet. Ihan mielenkiintoinen osio, vaikkakin hieman turhan lyhyt. Tosin eipä noita efektejä nyt niin kovin montaa elokuvassa löydy.

Make Up Test (2:11) – Lyhyt pätkä jossa näytetään lähinnä maskeerauksia. Ei mikään erikoinen, mutta kyllä tämän katsoo.

EPK Featurette (7:01) – Jälleen yksi selkään taputtelu mainospätkä, jonka katsoo kertaalleen. Tosin ei sitä mitään menetä, vaikka jättäisi katsomattakin. Turhaakin turhempi feature.

Tv Bits:

Coldplay on T4 (4:13) – Elokuvassa nähtävä tv-klippi kokonaisuudessaan. Osa Coldplay-yhtyeen jäsenistä improvisoivat T4-ohjelmassa.

Fun Dead (0:54) – Elokuvassa nähtävä mainos kokonaisuudessaan. Zombien hyötykäyttöä George A. Romero tyyliin.

Trisha ´Your nine lives are up´ (1:18) - Elokuvassa nähtävä tv-klippi kokonaisuudessaan. Jerry Springerin ja kumppaneiden tyylinen ihmissuhteita käsittelevä ohjelma.

Trisha ´I married a monster!´ (1:23) – Elokuvassa nähtävä tv-klippi kokonaisuudessaan. Jatkoa edellisessä Trishassa nähdylle parille.

Remembering Z-Day (2:30) – Elokuvassa nähtävä uutinen kokonaisuudessaan. Aito uutistoimittaja Jeremy Thompson kommentoi haastattelijalle tuon kauhean päivän tapahtumia.

Trails of the Dead:

Fright Fest 2003 Teaser (1:27) – Ensimmäisiä teasereita elokuvasta, joka antaa hieman erilaisemman kuvan elokuvasta kuin se oikeasti on.

Official Teaser (1:38) – Ensimmäinen aito teaser elokuvasta. Tyylikkäästi kuvattu alku antaa oivaa makua kauhuttelusta, joka sitten tuhotaan totuudella. Tyylikäs, loistava ja hauska.

Official Trailer (1:48) – Julkisuuteen tullut traileri elokuvasta, joka on sitten aitoa kamaa. Humoristinen ja oiva esimerkki siitä, mitä katsoja saa elokuvasta. Jos pidät trailerista, pidät myös itse elokuvasta.

Tv Spot (0:43) – Pari kappaletta televisiota varten tehtyjä mainoksia elokuvasta. Selvästi osion huonoimmat vaihtoehdot.

Zombie Gallery:

Photo Gallery – Kuvia kulissien takaa ja maskeerauksista. Ihan mielenkiintoista katseltavaa puolin ja toisin. Varsinkin lähikuvat joistakin maskeerauksista paljastavat kuinka yksityiskohtaisia niistä tehtiin. Varoitus: Sisältää homoeroottista materiaalia.

2000 AD Strip – Sarjakuva muodossa kuvattu kohtaus parin ihmisen muuttumisesta epäkuolleiksi, jotka myös nähdään itse elokuvassa. Pienenä triviana mainittakoon, että sarjakuva julkaistiin itse asiassa ennen varsinaista elokuvaa.

Poster Design – Muutamia julisteita elokuvasta. Kerta katseltavaa, sillä kuvakoot ovat taas sentti kertaa sentti luokkaa.

Yhteenveto

Ehkäpä vuoden 2004 kovimpia yllättäjiä komediarintamalla ja kauhukin toimii kiitos loistavan äänimaailman. Parodiointiin ei ole sorruttu, vaan elokuva toimii täydellisesti myös omilla vahvuuksilla. Suositeltavaa katsottavaa jokaiselle brittihuumorista pitäville, sekä kokeilunhaluisille yksilöille.