Elokuva
Visuaalisesti näyttävä Skeleton Key turvautuu moneen kertaan kokeiltuihin, kliseiksi muodostuneisiin ratkaisuihin uskaltautuen omaperäisempiin ratkaisuihin vasta loppupuolella. Käsikirjoittaja toiminut Ehren Kruger onkin kerännyt kokemusta aiemmin tehtyjen visioiden uudelleen tulkinnasta, sillä hänen kirjoitusmeriittiinsä kuuluu mm. enemmän sketsikokoelmaa kuin elokuvaa muistuttava leffaparodia Scary Movie 3 sekä japanilaisten Ring-elokuvien amerikkalaiset versiot. Ohjaaja Iain Softley on osoittanut audiovisuaalista tyylitajua erityisesti elokuvissaan K-Pax (2001) ja Kyyhkyn siivet (The Wing of the Doven, 1997). Hän ei kuitenkaan ole kyennyt samaan laatuun elokuviensa sisällöllisellä tasolla. Pikkunäppäryydestään ja mainioista oivallisuuksistaan huolimatta tarinallinen kokonaisuus on yleensä jäänyt hieman puolitiehen. Samoin on tilanne myös Skeleton keyn kanssa. Vaikka tarina kestääkin varsin ehyenä kokonaisuutena alusta loppuun, sen toteutus ja monet yksityiskohdat olisivat vaatineet vielä runsaasti hiomista.

Vanhuksien hoitokodissa työskentelevä Caroline (Kate Hudson) ei pidä työpaikallaan vallitsevasta liukuhihnamaisesta tavasta palvella asiakkaita. Vanhuksen kuolema tarkoittaa ainoastaan uudelle potilaalle vapautuvaa paikkaa. Caroline haluaisi mieluummin palvella potilaita inhimillisinä olentoina. Tähän näyttää tarjoutuvan tilaisuus lehdessä olevan työpaikkailmoituksen muodossa. Ben Devereaux (John Hurt) on halvaantunut ja täysin liikuntakyvytön vanhus, jolle haetaan saattohoitajaa työskentelemään hänen kotonaan. Tämän lisäksi Caroline saa auttaa Benin vaimoa, Violetia (Gena Rowlands), hänen jokapäiväisissä askareissaan. Tehtäviään varten Caroline saa talon yleisavaimen, jonka pitäisi sopia talon kaikkiin oviin. Ennen pitkää kuitenkin löytyy yksi ovi, jota kyseinen avain ei avaa. Ja sekös on omiaan herättämään uteliaisuutta.

Caroline tutkii taloa läpikotaisin havaiten lukuisia outoja seikkoja. Eräs kummastusta herättävä seikka on peilien puuttuminen. Violet nimenomaan kieltää peilien tuomisen taloon. Oudot äänet houkuttelevat hoitajaa ullakolle tutkimaan ovea, joka ei suostu avautumaan vapaaehtoisesti. Talon synkkä menneisyys alkaa paljastua. Vuosia sitten voodoon kaltaista hoodoo-uskontoa harrastanut pariskunta surmattiin julmasti pakanalliseksi noituudeksi tuomittujen tekojensa tähden. Kun ullakolta löytyy hoodoo-riitissä käytettyä materiaalia, alkaa Caroline epäillä asian jotenkin liittyvän Benin katatoniseen nykytilaan. Caroline alkaa epäillä jonkin olevan pahasti pielessä. Miten perheen asianajaja Luke (Peter Sarsgaard) liittyy tapahtumiin?

Elokuvan parhaita puolia eittämättä ovat visuaalinen anti ja päänäyttelijöiden mainio keskinäinen kemia. Erityisesti kuvaus ja leikkaus onnistunut luomaan upeaa katsottavaa. Dan Mindel on taltioinut filmille upeasti niin New Orleansin klassiset kaupunkimiljööt kuin syrjäisen maaseudun vetiset suo- ja rämealueet. Kuvasto sinällään ei ole erityisen omaperäistä, mutta se tukee kuitenkin elokuvaa kokonaisuutena.

Leffa ei hae tehojaan nopeista audiovisuaalisista tehosteista ja säikyttelystä. Niiden sijaan se luo jännitettä päähenkilöiden välisen kemian sekä vanhusten talon tutkimisen myötä löytyvien outojen yksityiskohtien avulla. Päänäyttelijöiden mainioiden roolisuorituksesten ansiosta se on kaiken kaikkiaan katsomisen arvoinen kokemus. Erityisen maininnan ansaitsee John Hurt. Hän onnistuu välittämään ajatuksiaan ja tuntemuksiaan katsojalle, vaikkei kykene liikkumaan, puhumaan tai juurikaan edes ilmehtimään.

Skeleton Key ei varsinaisesti ole puhdas kauhuelokuva, vaan pikemminkin verkkaisesti etenevä psykologinen trilleri. Se antaa alusta alkaen pieniä vihjeitä, joiden perusteella loppuratkaisun pystyy päättelemään hyvissä ajoin. Tarinaa voidaan siis sanoa loogiseksi, mutta turhan ennalta arvattavaksi. Käsikirjoituspuolella olisi kannattanut tehdä vielä ylimääräistä työtä. Ainesta olisi ollut huomattavasti parempaankin elokuvaan.

Kuva:
Anamorfinen kuva (2.35:1) on hyvää keskitasoa, jossa ei ole millään osa-alueella aihetta suurempiin moitteisiin, mutta ei ylistykseenkään. Hieman pehmeähkö kuva ei ole aivan niin yksityiskohtainen kuin voisi toivoa näinkin uudelta elokuvalta. Värit vaikuttavat paikoitellen hieman haaleilta, mutta kuvan pehmeyden ohella myös vaimennettu väribaletti saattaa olla valittu tehokeino. Paikoitellen on havaittavissa lievää taustakohinaa. Arkistomateriaali on tarkoituksella naarmutettu vanhan näköiseksi hieman turhankin tehokkaasti. Vähemmästäkin olisi ymmärtänyt kyseiset kohtaukset aiemmin tapahtuneiksi vaarantamatta migreenipotilaiden ja epileptikkojen terveyttä.

Ääni
Perustasoa oleva äääniraita ajaa asiansa, vaikka ei tarjoakaan suurempia tehostemyrskyjä. Elokuva luottaa psykologisen trillerin ja juonenkehittelyn voimaan, eikä nojaudu tyypillisen Hollywoodin kauhuleffan muotin mukaan dynaamisilla äänitehosteilla säikyttelyyn. Siksi äänet saattavat kuulostaa hieman vaisuilta. Miksaus on kuitenkin selkeä ja se on onnistuttu siirtämään DVD-levylle mallikkaasti. Niin dialogi kuin musiikki soivat puhtaasti ja kauniisti. Tehostekanavia käytetään erityisesti erilaisiin tilatehosteisiin. Erityisen maininnan saavat rajut sadekuurot, joita kuunnellessa alkaa vaistomaisesti etsiä sateenvarjoa.

Lisämateriaali
Lisämateriaalia on mukana kohtuullinen annos, ja vieläpä suomeksi tekstitettynä. Valitettavasti suurin osa on sisällöltään köyhää markkinointimateriaalia. Kommenttiraidalla ohjaaja Iain Softley haastelee harvakseltaan elokuvasta, sen tekemisestä ja ennen kaikkea kaikkien elokuvan tekemiseen osallistuneiden erinomaisuudesta. Liian harvassa olevat kiehtovat faktat eivät oikein tahdo jaksaa pitää mielenkiintoa yllä loppuun saakka. Poistettut kohtaukset (21:41) on laitettu yhtenä pitkänä videopätkänä, josta yksittäisiä kohtauksia ei voi valita erikseen. Pätkä voidaan katsoa valinnaisen ohjaajan kommantoinnin kera tai ilman. Suurin osa kohtauksista on pidennettyjä tai vain hieman lopullisesta versiosta poikkeavia versioita. Paria kohtausta lukuun ottamatta ne eivät olisi tuoneet elokuvaan juuri mitään uutta tai mielenkiintoista.

Elokuvasta ja sen tekemisestä kertovat lyhyet pätkät jäävät lähinna pitkkitettyjen mainosten tasolle. Making of The Skeleton Key (5:27) on dokumentin kaapuun somistettu mainos, joka ei sisällä mitään mielenkiintoista, ellei muutamia kulissien takaisia kuvia laske sellaiseksi. Casting the Skeleton Key (9:15) pätkässä ohjaaja Ian Softley ja tähtinäyttelijät Kate hudsonin johdolla saavat mahdollisuuden kertoa, miksi he pitivät elokuvasta. Minidokumentti A House Called Felicity (5:20) esittelee kuvauspaikkoja, missä suurin osa elokuvasta filmattiin. Elokuvan illuusion luomisesta prosessina kiinnostuneille tämä saattaa suppeudestaan huolimatta olla lievästi kiinnostava. Elokuvan musiikista kertova lyhyt katsaus Blues In The Bayou (6:11) keskittyy lähinna uuteen, modernimpaan hip-hop-tyyliseen jazzin muotoon.

Kate Hudson’s ghost story (2:36) on nimensä mukaisesti Kate Hudsonin kertoma kummitustarina, jonka hän kuuli lapsena. Osiossa John Hurt’s story (3:31) John Hurt vastaavasti lukee kirjasta Voices From Slavery miehestä, joka joutui viisivuotiaana nuoren kaksivuotiaan isännän orjaksi.

Elokuvan taustoja kartoittavat dokumentin rääpäisyt jäävät olemattoman lyhyinä väkisinkin pintaraapaisuiksi. Exploring voodoo / hoodoo (4:16) dokumentissa pyritään esittelemään lyhyesti voodoo- ja hoodoo-uskontoja sekä niiden eroja. Kyseisten uskontojen harrastajat ja papittaret kertovat vähemmän syvällisiä viisauksia muutamalla sanalla. Making the perfect gumbo (3:22) –videopätkä jatkaa voodoo-henkistä meininkiä tarjoamalla reseptin ruokalajiin, jota hyvinkin voisi kuvitella käytettävän voodoo-rituaaleissa. Plantaaseista kertova Plantation Life (3:36) on lisämateriaaleista kiinnostavimpia osioita. Valitettavasti sekin loppuu juuri alkaessaan käydä mielenkiintoiseksi. Gena's Love Spell (1:21) -osiossa Gena Rowlands lukee rakkausloitsun, joka saa loitsun kohteen ajattelemaan sinusta suloisia ajatuksia.

Mukana on lisäksi kaksi muuta elokuvatraileria: Red Eye (1:45) ja King Kong (2:29).

Yhteenveto
Skeleton Key liikkuu paljolti tutuissa ja turvallisissa kauhuelokuvan maisemissa. Tapahtumapaikkan vanha, arvokkaan näköinen talo on genren piirissä varsinainen kliseiden emo. Tarina näennäisestä tuoreudestaan huolimatta on hyvin pitkälti kierrätysmateriaalia. Visuaalisesti leffa on runsaasti velkaa viime vuosina Hollywoodissa tehdyille japanilaisten kauhuelokuvien jenkkiversioille. DVD-julkaisu on teknisesti hieman parempaa keskitasoa, vaikka lisämateriaali osoittautuukin osaksi elokuvan markkinointikampanjaa tehtyä mainosmateriaalia.