Yliluonnollisia elementtejä sisältävässä kauhutrillerissä Kate Hudsonin esittämä sairaanhoitaja huomaa halvaantunutta vanhusta hoitaessaan talossa tapahtuvan jotain outoa ja hieman pelottavaakin.
Stanley Kubrickin pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Jan Harlanin ohjaama dokumentti työtoverista ja ystävästä käy läpi legendaarisen neron elämän lapsuudesta kuolemaan.
Writer's blockin ohella kirjailijan pahin painajainen lienee tulla syytetyksi plagiarismista. Johnny Deppin näyttelemälle Mort Raineylle nämä merkitsevät vain painajaisen alkua.
Englantilainen potilas kohtaa Tuulen viemän? Anthony Minghellan USA:n sisällissodan vuosiin sijoittuva romanttinen draama on toki velkaa molemmille, mutta ei ole aivan vailla omiakaan ansioita.
Onko Brad Pittissä ainesta tarunhohtoisen sotasankarin Akilleksen saappaisiin? Onko Orlando Bloomista Troijan prinssiksi, jonka rakkaus syöksi kaksi valtakuntaa katkeraan sotaan?
Fred Zinnemannin elokuvaklassikko amerikkalaisesta laivastotukikohdasta viimeisinä päivinä ennen Japanilaisten yllätysiskua Pearl Harboriin joulukuussa 1941.
Oliver Stonen vuonna 1987 ohjaama terävä kuvaus Wall Streetin pörssimaailmasta on säilyttänyt ajankohtaisuutensa hyvin. Pääosissa Michael Douglasin lisäksi isä ja poika Sheen.
Erinomaisen näyttelijän Sean Pennin debyyttiohjaus, Bruce Springsteenin biisistä elokuvaksi lavennettu hieno tarina erilaisista veljeksistä toimii hyvin elokuvanakin.