Elokuva
Kaksi vuotta on kulunut Autobotien ja Decepticonien Mission Cityn hurjasta yhteenotosta, ja Sam Witwicky (Shia LaBeouf) tekee lähtöä collegeen. Käytännön ongelmia tuottaa vanhempien (Kevin Dunn ja Julie White) sekä tietenkin tyttöystävän Mikaelan (Megan Fox) jättäminen, ja ennen kaikkea muutosta kertominen Samin henkilökohtaiselle vartijalle Bumblebeelle. Samaan aikaan USA:n hallitus on lakkauttanut agentti Seymour Simmonsin (John Turtorro) rakkaan Sektori 7:n ja siirtänyt ulkoavaruuden robottikansojen kanssakäymisen NESTin ja sen uuden nilkin pääpampun Gallowayn (John Benjamin Hickey) vastuulle. Byrokraatti tahtoo häätää Autobotit tellukselta, eikä usko Optimus Primen (äänenä Peter Cullen) varoituksia metallimiesten joukoissa pelkoa herättävän The Fallenin (Tony Todd) ja tämän käsikassaran Megatronin (Hugo Weaving) suunnittelemasta paluusta ja karmaisevasta kostosta ihmiskunnalle. Sam alkaa saada tajuntaansa outoja viestejä, jotka kertovat robottikansojen menneisyydestä ja pitävät samalla sisällään avaimen tulevaisuuteen.

Michael Bayn Transformers: Kaatuneiden kosto on periaatteessa kaikkea, mitä huippuunsa trimmatulla tietotaidolla ja laajalla lompakolla tuotetulta kesäleffalta voi vaatia, mutta se kipinä, sanotaan nyt vaikka Allspark, joka teki Bayn ensimmäisestä elokuvasta (2007) niin vetävän viihdyttävän, puuttuu. Toimintaa on enemmän, räjähdykset suurempia ja robottejakin yli neljäkymmentä, mutta mukaan on ympätty väkipakolla turhan tyhmää huumoria ja henkilöhahmoja, jotka vievät hölmöilyllään tarinaa väärään suuntaan. Käsikirjoituksesta vastanneet Roberto Orci, Alex Kurtzman ja heikoimmaksi lenkiksi kiinnitetty rivirustaaja Ehren Kruger eivät ole tällä kertaa löytäneet tarvittavaa balanssia, jotta homma pysyisi niin sanotusti hanskassa. Finaalissakin jätetään sen verran suuret ovet avoimiksi, että jatkoa, vaikkakin ilman Michael Bayta, seuraa vielä taatusti.

Ykkösosan tavoin näyttelijät ovat kaikki statisteja ILM:n ja efektivelho Scott Farrarin luomien robottien rinnalla, joiden taistelut täyttävät valkokankaan parhaimmillaan ja pahimmillaan siihen malliin, että katsomossa on vaikea tietää, kuka kukin tai mikä mikin metallimonsteri on. Megalomaanisen meiningin keskiössä Shia LaBeoufin Sam on nuorimies paikallaan, eikä teini-ikäisen innolla kameralla tirkisteltävän Megan Foxinkaan pienessä roolissa sinällään ole mitään vikaa. Kaseikkoon karahdetaan liikaa tilaa saavien isä ja äiti Witwickyn (Dunn ja White) toheloinnissa sekä Samin uuden koulukaverin Leon (Ramon Rodriguez) jatkuvissa kirkukonserteissa. Konttori -sarjasta tuttu Rainn Wilson sentään ilahduttaa hallitulla heitollaan omahyväisenä astrofysiikan professorina.
John Turturro, Josh Duhamel ja Tyrese Gibson uusivat niin ikään roolinsa, mutta jäävät ensin mainittua lukuun ottamatta varsin vähälle valkokangasajalle.

Säveltäjä Steve Jablonsky loi yhden 2000-luvun komeimmista sankariteemoista (Optimus) ensimmäiseen Transformersiin ja jatkaa sen viitoittamalla tiellä nostaen veret seisauttavan heroismin uusiin sfääreihin.
Transformers: Revenge of the Fallenin soundtrackin aloittava Prime on jyhkeä ja häpeilemättömän koskettava jättiaaria autobotien johtajalle ja kohoaa suoraan Jablonskyn hehkeimpiin hetkiin tämän nousujohteisella uralla.
Samaa ämyrit tuulettavaa sarjaa jatkaa ultramuhkea The Fallen, koskettavan kaunis Tomb of the Primes, selkäydintä vavisuttava I Claim Your Sun sekä finaalin molempien filmatisointien kaikki teemat yhdistelevä I Rise, You Fall. Rock-osastoa Transformers 2:lla edustavat mm. teemabiisin New Divide tehnyt Linkin Park, Green Day (21 Guns), Nickelback (Burn It To The Ground), Hoobastank (I Don’t Think I Love You) sekä Avenged Sevenfold (Almost Easy).

Yhteenveto
Kesän jättimäisin seikkailu naulaa kyllä takamuksen penkkiin koko hurjan 2,5 tunnin kestonsa ajaksi, mutta kun se jokin puuttuu, Transformers II jää vain ja ainoastaan uusimman efektitekniikan ja tuhlailevan esillepanon kovalla volyymilla karjuvaksi kavalkadiksi.