Tunteiden temppeleiden projektorit heijastavat valkokankaille kuvia menneestä, ajasta, jolloin elokuvat ja erityisesti elokuvateatterit tarjosivat kaikelle kansalle, sosiaalisesta statuksesta riippumatta, ripauksen unelmia arjen keskelle. Elokuvateattereissa koettiin yhdessä niin iloin, surun kuin kauhunkin hetkiä, niissä rakastuttiin, erottiin, haaveiltiin, kuoltiinkin, ja jos ei ihan synnytty, ainakin laitettiin uutta elämää alulle.

Jouko Aaltosen ohjaama ja Toni Puurtisen ja Henri Waltter Rehnströmin kanssa kirjoittama Tunteiden temppelit päästää ääneen niin vanhat elokuvatattereiden omistajat, koneenkäyttäjät, paikannäyttäjät ja lipunmyyjät, joilla jokaisella on tarina kerrottavaan. Samalla kun lempeä, symppis ja melankolinenkin dokkari hahmottaa elokuvateattereidemme historiaa, se nostaa pintaan ensimmäiset elokuvakokemukset. Allekirjoittanut voisi puhua/kirjoittaa tuhansia sanoja niistä määrittämättömistä tunneista, joita elokuvateattereissa on tullut vietettyä. Ne lapsena nähdyt kymmenet Aku Ankat, Tarzanit, Nakke Nakuttajat ja Pecos-Billit ovat piirtyneet alitajunnan kankaalle vahvoina heijastumina, ja mitä toden näköisimmin vaikuttavat vielä tänäkin päivänä, ainakin jos uravalintaa tarkastellaan psykologisesta näkökulmasta.

Se kuvaa kauniisti sitä elokuvissa kävijöiden ja niitä yleisölle näyttävien ihmisten liittoa, joka kuten mitä tahansa aviota, on vuosien varrella koeteltu monin tavoin. Ensin tv:n tulo uhkasi jopa koko elokuva-alaa,1980-luvulla kulovalkean tavoin yleistyneet kuvanauhurit jättivät ihmiset kotisohville ja muutaman vuoden takainen digitalisaatio kaatoi monta yrittäjää. Tosin se on myös helpottanut pikkuteattereita saamaan uusimmat ensi-illat samaan aikaan suurempien kaupunkien kanssa ja silläpä digiaika on myös avannut muutaman vanhan, ja jopa uuden, teatterin ympäri maata. Keskivaiheilla aihepiirin laajuus kääntyy kuitenkin itse elokuvaa vastaan aiheuttaen kerrontaan hajanaisuutta ja fokuksen sumentumista.

Tunteiden temppelit käy läpi monien entisten palatsimaisten elokuvateatteriden kohtalon, joista osa on ajettu maan tasalle, toisista perustettu keila- ja biljardihalleja sekä saleja niin kuntoilulle, vapaamuurareille kuin Jehovan todistajillekin. Vastavoimana tuhoavalle kehitykselle näyttäytyvät sinnikyyden ruumiillistumina vaikkapa pitkin pitäjiä kulkeva, kiertävä elokuvateatteri Filmi-Pyörä ja keskelle landea Pyhälahdelle perustettu nuorten yrittäjien kunnainhimoinen Navettakino. Lukuisten teatterityöntekijöiden ja elokuvakatsojien lisäksi arvokkaita ajatuksiaan jakavat myös muutamat julkisuuden henkilöt kuten ohjaajat Matti Kassila ja Aki Kaurismäki sekä suuri suomalainen elokuvan asiantuntija Peter von Bagh.

Yhteenveto
Tunteiden temppelit herättää katsojan näkemään paitsi valkokankaan taakse, myös matkaamaan ajassa, muistelemaan niitä uniikkeja kokemuksia, joita elokuvateattereiden hämärissä on koettu halki vuosikymmenten. FilmiFINin lukijat voisivatkin nyt sainata itsensä saitillemme ja kirjoittaa kommentiksi tähän oman ensimmäisen elokuvamuistonsa. Lue myös Jouko Aaltosen haastattelu, jonka löydät täältä.