Elokuva

Mikko Kuuralla (Pertti Sveholm) on mukava vaimo Mirjami (Milka Ahlroth), tytär Pihla (Emma Louhivuori) sekä nokkela Kiinasta adoptoitu ottotytär Lumi (Silva Robbins). Isäukolta (Antti Litja) on tämän kuoleman jälkeen jäänyt Mikolle sukuyritys, antiikkiliike, jonka turvin uusioperhe elelee sangen mukavasti. Mutta isältä on saatu perintönä muutakin, Huntingtonin tauti, lihakset rappeuttava ja mielen tuhoava perkeleellinen sairaus, jonka oireet alkavat nousta pintaan ja vaikeuttamaan yksinkertaisempiakin arjen askareita. 

Myös Mirjami huomaa saman ja hälyttää paikalle Mikon pojan Sakarin (Niko Saarela), joka on isänsä edellisen aviolitton hajottua viettänyt vuosia maailmalla rauhanturvatehtävissä. Joulun alla koko Kuuran perhe joutuu ensimmäistä kertaa käsittelemään isän sairautta ja sitä, miten se vaikuttaa jokaisen huomiseen. Varsinkin Sakari ja Pihla joutuvat punnitsemaan tilannetta vakavasti, sillä Huntingtonin tauti kulkee suvussa ja voi olla jo tarttunut kummankin geeniperimään.

Saara Saarelan ohjaama ja Selja Ahavan kanssa käsikirjoittama Väärät juuret aloitti olemassaolonsa komediana, mutta muuttui pitkän matkansa varrella tiukasti perhekeskeiseksi draamaksi. Jotain on kuitenkin originaalin keveydestä mukaan jäänyt, sillä Kuuran perheen dialogi on kaikesta synkkyydestä huolimatta myötäelämisen ja toiveikkuuden kyllästämää. Sairautta kuvaavien draamojen helmasynnit, paisutettu melankolia ja murheen maksimointi, pidetään myös aisoissa uskottavalla arjen kuvauksella. 

Ainoastaan perheen ottotyttären mielikuvitusta kuvaavat fantasiajaksot eivät istu kokonaisuuteen täysin kivutta. Levitaatiot ja tunnelit maailman läpi kotimaahan Kiinaan tuntuvat kuuluvan tyystin eri elokuvaan, vaikka kohtaukset keventävätkin välillä haudanvakavaa (kirjaimellisesti) tunnelmaa pirteästi.

Pertti Sveholm tekee komean roolin musertavan sairauden kourissa nykivänä ja törmäilevänä Mikkona, ja saa mukaan kaikki mielenliikkeet, jotka jokainen terminaalin diagnoosin saaneet käyvät varmasti läpi. Milka Ahlroth on äiti paikallaan, se liima, joka pitää perheen koossa pahimmallakin hetkellä, vaikka se vaatisi joskus suuriakin uhrauksia. Myös paremmin koomisista vetäisyistään tuttu Niko Saarela onnistuu myös Sakarina, jolle vieraantunut isä voi olla jättämässä vielä yhtä lahjaa, jota omaakin jälkikasvua omistava poika ei missään nimessä halua. Perheen nuoremmat jäsenet, itseään diskoista ja kommuuneista etsivä Emma Louhivuoren Pihla ja Silva Robbinsin söpösti pällistelevä ja kaiken olevaisen kyseenalaistava Lumi tuovat keskiöön lämpöä.

Marko Nybergin score on yleisesti ottaen ”ihan jees”, mutta jokaista siirtymää kevyin teemoin alleviivaavat melodianpätkät tuntuvat paikoin vasurilla hutaistuilta. Dramaattisimmissa kohtauksissa miehen orkestraatiot ovat kuitenkin kohdallaan. 

Yhteenveto

Ajatuksekas ja erinomaisilla näyttelijäsuorituksilla kruunattu Väärät juuret ei ole mestariteos, mutta onneksi se osaa välttää ne pahimmat sudenkuopat joihin viikon sairaus -elokuvat yleensä sortuvat.