Elokuva
Kun 17-vuotias Becca Crane (Jenn Proske) joutuu muuttamaan isänsä luokse Washingtonin pohjoispuolelle pieneen Sporksin kaupunkiin, cityelämään tottunut neito on enemmän kuin äkämystynyt.  Paikkakunnan poliisina toimiva isäukko Frank (Diedrich Bader) ei ole kasvattajana oikein mistään kotoisin ja kaksikon kohokohtia ovatkin illalliset hampurilaispaikassa tai matsien katsominen televisiosta. Koulussa jokainen luokkakaveri tuntuu olevan idiootti, luuseri tai muuten vaan velmu, kunnes ovesta astuu sisään Cullenin kaikkialla kavahdettu, oudon aneeminen katras. Alkuperäisväestöä edustava Jacob White (Chris Riggi) käyttäytyy kovin koiramaisesti, mutta kun Becca luo katseensa Sullenin friikkiperheen Edwardiin (Matt Lanter), kaikki muuttuu.

Jos toinen lukijoistani huomaa, että synopsis vaikutti tutulta, se johtuu siitä, että myös se, kuten koko Vampyyrien imussa -elokuva, on kierrätetty vuoden takaisesta Twilight - Houkutus -leffan (2009) revikastani. Ja miksenpä siis minäkin moiseen alentuisi, jos maailmaa elokuvatuksillaan Epic Movie (2007) ja Mitäs me Spartalaiset (Meet the Spartans, 2008) saastuttaneet ja taannuttaneet ohjaaja/käsikirjoittajat Aaron Seltzer ja Jason Friedberg tekevät myös niin ja saavat siitä vielä rahaakin?

Toisin kuin onnistuneissa spooffeissa, esim. ZAZ -tiimin Hei, me lennetään (1980) ja Top Secret! (1984) sekä Wayansin veljesten Scary Movie -sarja (2000-2006, joka, myönnetään, onnistuu vain paikoin), Vampyyrien imussa on kyse pelkästä puhalluksesta, jonka tarkoituksena on tyhjentää tyhmien taskut ylimääräisestä massista. Parodia on vaikea komiikan alalaji, mutta tätä ei ohjaajaparivaljakko (heidän kutsuminen ohjaajiksi on loukkaus jopa huonoja ohjaajia kohtaan) ole missään vaiheessa sisäistänyt. Käytäntönä kun on ottaa käsittelyyn hittielokuva ja vain muokata siitä typerä ja idioottimainen lisäämällä siihen huonoja vitsejä sekä eritteitä että piereskelyä.

Ohjaajakaksikon silmitön räiskintä ei tuota mainittavia osumia edes Twilight -saagan ulkopuolelta. Loistava tv-sarja True Blood huomioidaan täysin typerällä tavalla ja saman kohtalon kokee myös Liisa Ihmemaassa (2010). Kokonaisuuden irrallisin veto, ja suuntavaistoton epätasaisuus herjoissa, gageissa ja varsinkin niiden kohteissa onkin se elokuvan toinen helmasynti, hittimaakari Lady GaGalle suunnattu sekunti, lähinnä nolostuttaa ja saa aprikoimaan onko maakarikaksikon oivallusten synnyssä ollut vaikuttimena humala vaiko huumeet? Kokonaisuutena Vampyyrien imussa kuuluisi Amnestyn ja muiden vastaavien ihmisoikeusjärjestöjen protestilistoille epäinhimillisenä kidutuksena.

Nuoret ja nimettömät näyttelijät ovat valittuja rooleihinsa ainoastaan siksi, että heissä on lievää yhdennäköisyyttä miljoonia tahkonneen vampyyrisarjan alkuperäisten näyttelijöiden kanssa. Ainoa etäisesti tuttu voi olla tilaisuuden saadessaan ihan kelpo koomikoksi osoittautunut Diedrich Bader, jonka joku voi muistaa mm. Drew Carey Showsta.

Yhteenveto
Halpa ja infantiili rahastus aliarvioi katsojaa paikoin niin rikollisen törkeästi, että ohjaajilta pitää ensitilassa perua elokuvien tekemisen lupakirja ja pakottaa molemmat katselemaan omia tekeleitään maailman tappiin. Tosin silloin voisi kuitenkin käydä niin, että spedet tekaisisivat vielä niistäkin uudet hauskat versiot, ja se olisi jo liikaa. Idioottien tekemä, ja sellaiset sitä katselevatkin.