Elokuva
Sekalainen sakki toisilleen tuntemattomia miehiä ja naisia matkaavat viikon mittaiselle itsensälöytämiskurssille Turun saaristoon. Vaan kun leirin vetäjä, itseoppinut ketale Kalle (Eppu Salminen), katoaa kuin taikaiskusta, ryhmä jää omin nokkinensa tutustumaan itseensä ja toisiinsa.  Porukkaan kuuluvat eroprosessia läpi käyvä Saara (Minttu Mustakallio), viisikymppinen pelimies Jouko (Taneli Mäkelä), rehvakas rokkikukko Ville (Lauri Tanskanen), lestadiolaisäiti Kaisa-Leena (Iina Kuustonen), maailmanparantajahörhö Emma (Essi Hellén), surutyötä tekevä omaishoitaja Alli (Anna-Leena Sipilä), työväen oikeuksien vankkumaton puolustaja Petri (Jarkko Niemi) sekä sulkeutunut Rane (Jarkko Pajunen). Ongelmia luonnon helmassa ei vähennä myöskään leirin perustyytymätön ja kaikelle kiukkuinen muonavastaava Mervi (Minna Koskela). Seksittömäksi ja päihteettömäksi mainostettu tapahtuma muodustuu varsin vaiherikkaaksi kokemukseksi kaikille osanottajille.

Johanna Vuoksenmaan edellinen elokuva, mainio 21 tapaa pilata avioliitto (2012), onnistui olemaan yhtä aikaa napakkaa parisuhdeterapiaa ja kyljet kipeiksi huvittava komedia. Neidon uusin, Viikossa aikuiseksi, ei yllä likikään samaan, vaan jää kalsan vakavaksi ryhmäterapiaksi, jonka huumori on hajanaista hetulointia, ilman sen suurempaa iloa. Suuresta pääluvustaan johtuen ensemblekohelluksen kerronta rakoilee paikoin pahasti ja sinne tänne poukkoilevan käsikirjoituksen osumat jäävät pitkälti sattuman varaan. Naiivi kritiikki jauhaa itsestään selvyyksiä mystisinä myydyistä huuhaafilosofioista ja näihin eri syistä lankeävista ihmisistä. Henkistä kasvua tapahtuu tuskin kellään, kunhan nyt ilkeät ja itsekkäät kurssilaiset oppivat joten kuten sietämään toisiaan. Tunnelmat vaihtelevat vakavasta haudanvakavaan, kun käsittelyssä ovat erot, surut ja kuolemantauditkin. Rytmittömyyttä lisää vielä osaltaan Kerkko Koskisen tunnelmia ilman motiivia alleviivaileva score.

Eniten esiin nousevat Minttu Mustakallion Saara ja Taneli Mäkelän Jouko, joiden yhteenottoja säestävät Essi Hellénin paikoin oikeastikin hassu Äitimaa Emma, Iina Kuustosen pyhällä hengellä kulkeva Kaisa-Leena ja Lauri Tanskasen jonneaaronmainen Ville. Osansa on toki muillakin esiintyjillä, mutta tilan ahtaudesta johtuen muiden komeljanttareiden kohtaukset tuntuvat kuin typistetyn alunperin kaksi kertaa pidemmästä elokuvasta. Enpä ihmettelisi, jos Viikossa aikuiseksi saisi vielä tv-enskarinsa alkuperäisestä lavennettuna minisarjana. Moinen voisi ainakin draaman kaareltaan toimiakin jopa leffaa paremmin.

Yhteenveto
Hivenen hahmoton komedia jättää kylmäksi eikä kasva osiensa summaksi, vaikka hetkensä paikoin turhan ilkeällä hömpällä kieltämättä onkin.