Elokuva
Amerikan raamattuvyöhykkeellä mainetta ja mammonaa kyvyillään tehnyt evankelista Cotton Marcus (Patrick Fabian) kasvattaa omatunnon ja palkkaa dokumenttiryhmän kuvaamaan hurmosta synnyttävän aktinsa seurakuntansa edessä. Kirkonmies kun on jo vuosia käyttänyt erikoisefektejä ja vippaskonsteja vakuuttaakseen umpiuskovaisen katraansa uskomaan, että heidän siunatulla johtajallaan on suora yhteys yläkertaan. Kun Marcus selaa päivittäin saamaansa postia muitta mutkitta rahansa avusta kirkolle tarjoavilta epätoivoisilta ihmisiltä, käteen osuu Louis Sweetzerin (Louis Herthum) lähettämä avunpyyntö. Louisin mukaan hänen tyttärensä Nell (Ashley Bell) on demonin vallassa ja persaukinen maatilallinen lupaa arvon pastorille ruhtinaallisen korvauksen manauksesta. Marcus ottaa dokkariryhmänsä mukaan ja matkaa farmille, jossa selviää varsin pian, ettei tyttölasta suinkaan riivaa jälkipuberteetti vaan ihka oikea perkele.

Kengännauhabudjetilla tehty The Last Exorcism / Viimeinen manaus ottaa aiheeseensa hiukan omaperäisemmän lähestymiskulman kuin normaalit rituaaliremellykset, mutta Huck Botkon ja Andrew Gurlandin samoja asioita alituiseen alleviivaava käsikirjoitus ja Daniel Stammin liiankin dokumentaarinen ohjaus eivät saa katsojaa tilanteen vakavuudesta vakuuttuneeksi. Pohjana elokuvalle toimii vuoden 1972 dokumentti Marjoe, joka kuvasi entisen lapsisaarnaaja Marjoe Gortnerin nousua tv-saarnaajien valiojoukoon ja  kartoitti samalla fundamentalistien käyttämiä vippaskonsteja seurakuntalaistensa vakuuttamisessa Jumalan todellisesta läsnäolosta. Muutamin kohdin leffassa synnytetään mielenkiintoisia pohdintoja uskonnosta ja sen äärivaikutuksista, mutta yhtä usein aikaan saadut jänniteet ja oivallukset tuhlataan shokkitehojen alttarille.

Blair Witch Projectien ja muiden mukamenttien jalanjäljissä laahustava Viimeinen manaus onnistuu kuitenkin muutamassa kohdassa osumaan sinne, mistä kylmät väreet ovat peräisin, mutta kaikki suspense, mitä on matkan varrella vihkivedellä onnistuttu rakentamaan, käräytetään savuna ilmaan ennalta-arvattavan halpahintaisessa finaalissa. Mm. Hostel -elokuvistaan tunnetun Eli Rothin tuottama tekele jääkin pienten piirien diggailemaksi kummajaiseksi, joka olisi todennäköisesti menestynyt paremmin 20 vuotta sitten, kädestä käteen kulkeneena ja näin snuff-statusta saaneena suttuisena vhs-kopiona.

Patrick Fabian on lähinnä ärsyttävä besserwisserimäisenä pastori Marcuksena, mutta ei miestä silti voi syyttää läskiksi lyömisestä. Varsinkin huvittavan teatraalisissa manauskohtauksissa Fabian paahtaa sellaisella antaumuksella, että tulikiven odottaa milloin tahansa puhkaisevan valkokankaan. Ashley Bell on demonisten voimien riepottelemana Nellina vaativassa roolissa ja neito saakin kliseisiin kouristelukohtauksiin kunnolla tunnetta mukaan. Heikoimmat kortit ovat saaneet yksi-ilmeinen Louis Herthum iskä-Sweetzerinä ja Caleb Landry Jones tämän muukalaisia alituiseen mulkoilevana Caleb-poikana. Dokkariryhmästä kuviin pääsee ainoastaan äänittäjä/toimittajaa matkiva Iris Bahr.

Viimeisen manauksen äänimaailma on sen harkituin ja hallituin osa-alue. Nathan Barrin askeettinen musiikki, enemmänkin äänimaailma, kuin soinnuilla ja nuoteilla pelaileva kilkuttelu ja ulvonta tuovat kohtauksiin häiritsevyyttä ja ristiriitaisuutta parhaimmillaan niin paljon, että elokuvan kesselit tuotantoarvot tuppaavat vallan unohtumaan.

Yhteenveto
Omaperäisyyteen pyrkivä, mutta omien kykyjen puutteeseen kompastuva pikkukauhutin, jota voi suositella ainoastaan aihepiirin fanaattisimmille fanaatikoille.