Disneyn varman päälle pelattu koko perheen animaatioseikkailu nuoresta tytöstä, jonka tehtävänä on pelastaa kansansa.
Rehellisen tyhmässä, mutta myös viihdyttävän kliseisessä katastrofielokuvassa Los Angelesin palolaitoksen pelastuslentäjä saa tehdä ylitöitä, kun valtava maanjäristys iskee mantereelle.
Hurjapäät kokoontuvat vielä yhteen keikkaan, joka on tällä kerralla hyvinkin henkilökohtainen.
Kökkö ja keinotekoinen sankaritaru myyttisestä soturi Herkuleesta, tusinaohjaaja Brett Ratnerin filtterin läpi kuiviin puristettuna.
Vaikka vauhtia piisaa, kuudes ralli on tavallistakin tylsempi.
Umpityhmän G.I. Joe -elokuvan jatko-osa ei ole yhtään edeltäjäänsä parempi.
Suoraviivainen toimintaelokuva, joka keskittyy actionin sijaan hahmoihin.
Vauhtikallot palaavat kaahaussarjan viidennessä osassa talla yhtä pohjassa kuin aina.
Hauskuutukseen tähtäävä toimintakomedia ampuu liian usein ja liian yli.
Hilpeä scifi-animaatio planeetasta, jonka pinnalle laskeutuu pakokauhua herättävä hirmuinen avaruusolio, ihminen.