Elokuva
Elokuvaohjaaja Hanna Maylett (s. 1973) tarttuu mielellään pienimuotoisiin, ihmisenkokoisiin aiheisiin, jotka usein kertovat naisten maailmasta. Toistaiseksi hänet tunnetaan parhaiten tv-töistään, kuten osuvasta nuorisokuvauksesta Espoon viimeinen neitsyt (2003) tai dokumenttielokuvasta Kiltit tytöt (2000). Erottamattomat on Maylettin ensimmäinen pitkä fiktio, jonka pääosassa on kaksi aikuista sisarta, jotka joutuvat selvittelemään välejään pitkän erossa vietetyn ajan jälkeen.

Taru (Tiina Lymi) ja Eve (Minna Haapkylä) ovat kolmekymppiset siskokset. Taru elää rauhaisaa elämää pohjalaisella ratsutilalla miehensä Harrin (Jorma Tommila) ja tytärpuolensa Ninnin (Kaneli Johansson) kanssa. Kun Ninni joutuu onnettomuuteen, kutsutaan Ninnin kymmenen vuotta aiemmin Ruotsiin muuttanut biologinen äiti Eve paikalle. Paluu kotitilalle herättää Evessä kaipuun ja halun saada takaisin menetetty aika ja suhde omaan tyttäreen. Eve päättää Tarun kauhuksi jäädä Pohjanmaalle, ja nelikko joutuu selvittämään vuosia vaietut asiat juurta jaksaen.

Erottamattomat on lähtökohdiltaan hyvin perinteinen ihmissuhdedraama, joka parisuhteen sijaan keskittyy tutkimaan äitiyttä ja sisaruutta. Eve on nuorena äitinä tehnyt vaikean päätöksen ja jättänyt lapsensa siskonsa kasvatettavaksi, joten sisarusten kohdatessa läpikäytävää riittää. Elokuvan pääpaino on henkilöissä ja heidän välisissä suhteissaan, joiden lähiluvussa tarkkanäköinen Maylett onnistuu hyvin. Henkilöohjaus toimii, ja näyttelijäntyö on ensiluokkaista. Tasavahva kolmikko Haapkylä, Lymi ja Tommila pelaa saumattomasti yhteen, hahmot ovat uskottavia ja heidän välittämänsä tunteet kaikessa kipeydessään hyvin aitoja. Etenkin Haapkylä on loistava elämänsä sotkeneena, aikuistumiselle kintaalla viitanneena Evenä, joka hahmona olisi osaamattomissa käsissä helposti voinut lipsahtaa latteaksi karikatyyriksi.

Yksittäisten henkilöhahmojen kohdalla elokuva toimii, mutta dramaturgisesti teos on tasapaksu: Tarja Kylmän käsikirjoituksessa ei ole selkeää alku - keskikohta - loppu -rakennetta, joka loisi kerrontaan jännitettä ja toisi teemat dynaamisesti esiin. Psykologinen draama jää ponnettomaksi, kun ilmassa leijuviin kysymyksiin ei saada vastauksia ja henkilöt ongelmineen pysyvät ympäristöstään irrallisina ja muuttumattomina. Äitiyden kaltaisia suuria teemoja ei toki uskottavasti voikaan yhdessä elokuvassa tyhjentää, mutta liian monen langanpään solmimatta jättäminen vie avoimen lopun lähemmäs epätyydyttävää kuin vapaasti hengittävää. Arkisen kyökkirealismin rinnalle kaipaisikin jotain kohottavaa ja kokoavaa, jotta elokuva ei luisuisi pelkästään dialogiryöpyn kautta eteneväksi, kipeitä kokemuksia vatvovaksi suhdesopaksi. Miljööstäkään ei kokonaisuuden henkiin herättämisessä ole apua: sateinen ja syksyinen Pohjanmaa on valoton ja ankea toimintaympäristö, jonka kautta henkilöiden sielunmaisema näyttäytyy korostetun toivottomana.

Yhteenveto
Hanna Maylettin esikoispitkä esittää päteviä ja tunteellisia pohdintoja vanhempien ja lasten suhteista, adoptiosta, sukulaisuudesta ja lasten oikeuksista, mutta ei onnistu nousemaan jaloilleen itsenäisenä, persoonallisena draamaelokuvana. Näyttelijät loistavat: Tiina Lymin, Minna Haapkylän ja Jorma Tommilan työtä on ilo seurata.