Elokuva
Oceanic-lennolta 815 eloonjääneet matkustajat ovat viimein saaneet yhteyden ulkomaailmaan. Kolmoskauden lopussa signaali lähettyvillä majailevaan laivaan saatiin aikaiseksi, mutta kohtalokkain seurauksin. Kaikki eivät ole kuitenkaan vakuuttuneita laivahenkilöstön todellisista aikeista, mikä jakaa eloonjääneet jälleen kahteen leiriin; Jack Shepardin (Matthew Fox) johtamaan pelastautumiseen uskoviin sekä John Locken (Terry O’Quinn) epäileviin vastarannankiiskeihin. Keskinäisen kiistan lisäksi "toisten" pirullinen johtaja Ben Linus (Michael Emerson) punoo edelleen omia juoniaan ja syöttää myrkkyä eloonjääneiden korviin vanki-statuksestaan huolimatta.

Lostin neloskausi jatkaa suoraan edellisen kauden räjähdysherkästä tilanteesta. Edellinen konflikti saarelle joutuneiden ja "toisten" välillä on yhä auki, joskin osat ovat vaihtuneet. Koko saarella olon aikansa muita taidokkaasti manipuloinut Linus on jäänyt eloonjääneiden nalkkiin, mistä huolimatta johtajuus ei ole aina täysin selvä. Shepardin ja Locken rationaalisuuden ja uskon välinen taisto on saavuttanut kliimaksinsa, molempien ajaessa yhteistä etua eri näkökannoin. Shepardin mielestä saarelta pois pääsy on kaikkein tärkeintä, kun taas Locke näkee onnettomuuden sattuneen syystä ja saarella nähdyt mysteerisyydet ovat ruokkineet miehen uskomusta entisestään.

Aivan kuten aiemmatkin kaudet, sysää neljäs kausi lisää puuta kaminaan. Kolmannen kauden finaalijakson yhteydenotto ulkomaailmassa sijaitsevaan laivaan tiputtaa lisähahmoja kirjaimellisesti taivaasta. Fyysikko Daniel Faraday (Jeremy Davies), kuolleita aistiva Miles Straume (Ken Leung), antropologi Charlotte Lewis (Rebecca Mader) ja helikopteripilotti Frank Lapidus (Jeff Fahey) ovat saaren tärkeimmät uudet tulokkaat ja käsikirjoittajalakon ensimmäiset uhrit. Raapustajien mielenosoituksen vuoksi kauden kokonaispituutta jouduttiin karsimaan, minkä vuoksi myös hahmot jäävät kovin pintapuolisiksi – yhdelläkään henkilöllä ei ole kunnollista takaumajaksoa. Tekijät jättivät tietoisesti hahmot ensi kauteen lakon takia, mutta toteutustapa olisi voinut olla hieman toisenlainen. Kauden alussa vihjaillaan jokaisen henkilön valitun tehtävään tarkoituksellisista syistä, mutta sen enempää asiaa ei enää käsitellä, vaan kaikki hahmot sivuutetaan lähes tylysti statisteiksi.

Kirjoittajanlakolla on tosin puolensakin. 13 jakson mittainen neloskausi on sopivan kompaktia tavaraa, eikä aiempia mammuttikausia vaivannut hidastempoisuus ole aivan niin läsnä. Turhahkoa täytettä mahtuu edelleen, mutta pääsääntöisesti juostaan tuli persuksen alla – välillä lähes kirjaimellisestikin. Tapahtumia on mahdutettu mukaan sopiva määrä, ja vaikka kiireessä mennään, ei lopputulos ole kuitenkaan hätiköidyn oloinen. Käsikirjoittajat ovat ongelmistaan huolimatta onnistuneet pitämään langat hyvin käsissä, ja neljän kauden odotus palkitaan monilla vastauksilla katsojia vaivanneisiin kysymyksiin saaren tapahtumista. Lostin ollessa kyseessä, tilalle tulee tukku uusia kysymyksiä, jotka ovat aikaisempaa suurempia ja entistäkin mielettömämpiä. Jos aiempien kausien päättömyydet ovat olleet äärirajoilla, vetää neloskausi menon reilusti rajan toiselle puolelle.

Ehkä merkittävin lisä neljännelle kaudelle tultaessa on viime kauden finaalissa nähty tulevaisuudenvisio, jossa Shepard ja Kate Austen (Evangeline Lilly) ovat päässeet takaisin ulkomaailmaan onnettomuuden jälkeen. Osia vihastuttanut ja toisia ihastuttanut tyylinmuutos jatkuu entistä merkittävämpänä. Takaumat ovat poistuneet neljännellä kaudella lähes kokonaan, mikä on oikeastaan vain hyvä juttu. Tuttujen hahmojen takaumat alkoivat polkea paikallaan jo toisesta kaudesta lähtien. Valitettavasti enteilyt eivät tarjoa juuri sen kummempaa, sillä kantavaksi ideaksi näistä muodostuu vain hienovarainen arvausleikki eloonjääneistä. Tätä laimentaa entisestään jo kolmoskauden finaalissa ”spoilattu” käänne, jonka vuoksi visiot ovat lähinnä jonkinlaisten jymy-yllätysten odottelua. Pian käy selväksi, ettei niitäkään ole tarjolla.

Lostin neljäs kausi jatkaa lopulta hyvin samankaltaisilla urilla kuin aiemmat kolme kautta. Todellisia käänteitä tai kerrontateknisiä ratkaisuja on turha lähteä etsimään, ja oikeastaan ainoa syy katsomiselle on saaren salaisuuden hiljattainen ratkeaminen. Jos mysteerin kiinnostavuus on hiipunut jo aikapäiviä sitten, ei neloskausi ainakaan paranna asiaa. Henkilöhahmot tuntuvat niin ikään saavuttaneen jo kerronnallisen huippunsa, eikä henkilöristiriidoistakaan synny enää samanlaista samaistumisen tunnetta kuin aiemmin. Seuraavat ja oletettavasti viimeiset kaksi kautta saavat tehdä melkoisia ihmeitä, mikäli niiden halutaan parantavan lopsahtanut mielenkiinto. Toisaalta tekijätiimi on heittänyt sarjaan niin uskomattomia kuvioita – eikä neloskausi tosiaankaan paranna asiaa – että kaikkien niiden järkevä selitys on jo syy itsessään jatkaa sarjan seuraamista hamaan loppuun saakka.

Tekniikka
Anamorfinen 1.78:1-kuva on sarjan muiden kausien tapaan loistava. Referenssitason tarkkuus toistaa paratiisimaiseman silmiä hivelevät kauneudet ja henkilöt yksityiskohtaisesti. Terävää kuvaa tehostaa luonnollinen värimaailma. Mustan taso heittelehtii hyvästä puuromaiseksi mattapinnaksi, kokonaisuuden ollessa ok-tasoa. Pimeässä kuvatut kohtaukset kärsivät myös runsaasta kohinasta.

Englanniksi, espanjaksi ja italiaksi miksattu Dolby Digital 5.1 -ääniraita toimii hyvin. Keskikanavasta kuuluva dialogi on selkeää, eikä huku muihin tehosteisiin. Äänimaailma on etukanavapainotteinen, jonka kanavaerottelu on moitteeton. Takakaiuttimet saavat aktiviteettia lähinnä musiikin tukemiseksi sekä satunnaisiin tilaefekteihin kuten ympäröivän sateen taltioimiseen. Matalien taajuuksien käyttö on säästeliäs ja jopa hieman vaisu.

Lisämateriaali
Kommenttiraidat:

The Beginning of the End (1. levy) - Evangeline Lillyn ja Jorge Garcian (Hurley) kommenttiraita kauden avaavalle jaksolle. Kaksikon puheet ovat kovin turhanpäiväisiä muistelmia kuvauksista ja hassuista tapahtumista, eivätkä liity juuri mitenkään katsottavaan jaksoon tai sarjaan yleisesti.

The Constant (2. levy) – Leikkaaja Mark Goldman ja tuottajat Damon Lindelof ja Carlton Cuse keskittyvät omalla raidallaan jakson teknisiin puoliin. Goldman kertoo omat näkemyksensä leikkauksen vaikeuksista, kun taas Lindelof-Cuse keskustelevat aikamatkustuksen tuomista ongelmista käsikirjoitusprosessissa.

Ji Yeon (2. levy) – Ohjaaja Stephen Semel sekä näyttelijät Daniel Dae Kim (Jin) ja Yunjin Kim (Sun) keskustelevat raidallaan kuvauksista ja hahmoista. Pääsääntöisesti leikkaajana toiminut Semel käy läpi ohjaajan pallille siirtymisen vaikeuksia, ja näyttelijät turinoivat hahmoistaan ja kuvausilmapiiristä.

There’s No Place Like Home Part 2 & 3 (4. levy) – Kauden finaalijakson kommenttiraidalla ovat äänessä tuottajat Damon Lindelof ja Carlton Cuse. He syventyvät jakson lisäksi yleisemmin koko kauteen ja siihen, kuinka käsikirjoittajien lakko haittasi muun muassa Lostin hahmokehitystä.

Ensimmäiseltä levyltä löytyvä Lost in 8:15 on lyhyt kieli poskessa tehty kertaus kolmesta aiemmasta kaudesta, mikäli tarvitsee virkistää muistiaan aiemmista tapahtumista. Kaikki muu lisämateriaali on sijoitettu kahdelle viimeiselle levylle.

Levy 5:

Lost on Location (40:31) on tuttuun tapaan lyhyitä kuinka tehtiin -videoita kauden merkittävimmistä jaksoista. Yhteensä kahdeksan kappaletta lyhyitä inserttejä sisältävä osio käy läpi lyhykäisyydessään finaalijakson hektisyyttä, toimintakohtausten valmisteluja ja erinäisiä stunt-temppuja.

The Island Backlot: Lost on Hawaii (17:53) syventyy kuvankauniin Havaijiin monipuoliseen tarjontaan, jonka avulla sarja on saanut useat maisemarikkaat kohtauksensa. Saaren diversiteetin ja tietokonetekniikan avulla tuotantotiimi on onnistuneesti saanut aikaiseksi tunteen siitä, että jaksoissa nähdyt kohtaukset sijoittuvat alkuperäisiin paikkoihin.

Right to Bear Arms (11:15) on nimensä veroisesti sarjan aseisiin ja yhä edemmäksi päästyään niiden paljouteen keskittyvä lyhyt dokumentti. Tuotantotiimi kertoilee, kuinka vielä alkuvaiheessa harvalukuisista aseista pidettiin tarkkaa seurantaa. Neloskaudelle mennessä aseiden moninkertaistuessa seurannasta päätettiin kuitenkin luopua, sillä jokaiselta tuntui löytävän jonkinlainen tuliluikku takataskusta. Kuvamateriaali koostuu kaikkien asefanaatikkojen mieliksi sarjasta nähdyistä ampumakohdista.

Soundtrack of Survival: Composing for Character, Conflict & Crash (26:22) – Sarjan musiikkiin keskittyvän dokumentin pääosaan nousee Michael Giacchino, joka kertoo uusista tavoista soittaa instrumentteja luodakseen sarjaan haluttu atmosfääri. Osio keskittyy myös osittain Havaijissa järjestetyn Lost-konsertin valmistumiseen ja osallistujien fiiliksiin.

Levyltä löytyy vielä lyhyt kokoelma pilalle menneitä kohtauksia sekä yhdeksän kappaletta leikkaushuoneen lattialle jääneitä ottoja. Jälkimmäiset ovat lähinnä turhaa täytettä ja leikattu syystä pois jaksoista.

Levy 6:

Course of the Future: Definite Flash Forwards (56:05) laittaa kauden aikana nähdyt tulevaisuudenvisiot kronologiseen järjestykseen, mikäli joku mielii ne siten katsoa. Huomattavasti mielenkiintoisempi on sarjan hengessä tehty Oceanic Six: Conspiracy of Lies (21:14) -dokumentti, jossa eri alojen asiantuntijoiden avulla kyseenalaistetaan Oceanic Airlines -yhtiön kertoma totuus lento-onnettomuudesta.

Freighter Folk (12:41) on pinnallinen katsaus uusiin tulokkaisiin ja heidän taustoihinsa. Tuottajat lähinnä kertovat minkälaisen jengin he halusivat tuoda sarjaan mukaan, ja itse näyttelijät lähinnä leikkivät kameran edessä. Heidän laivastaan kertova Offshore Shooting (7:51) on lyhyt katsaus kuvausten vaikeuksista ja hienouksista keskellä aavaa merta. Kunnollista tietoa tulee kuitenkin hyvin vähän, ja pääsääntöisesti katsellaan vain kulissien takaista materiaalia näyttelijöistä.

Poistetut kohtaukset jatkuvat toisella levyllä, joskin tällä kertaa ne eivät ole enää neloskaudelta vaan koko sarjan ajalta. Reilun puolituntisen edestä kuvattuja kohtauksia on yhteensä 18 kappaletta, jotka sisältävät turhanpäiväisten täytteiden lisäksi myös uusia saaren salaisuuksia näyttäviä pätkiä. Julkaisu sisältää myös nelisivuisen huumorimielessä tehdyn lentoturvallisuuslehtisen.

Yhteenveto
Lostin neljäs kausi ei poikkea muille urille yrityksestä huolimatta. Kaikki kerronnasta lähtien on jo varsin tutuksi tullutta menoa, mitä ei auta edes takaumien korvaus enteillä. Mikäli sarjan mytologiaan on jäänyt kiinni ja saaren salaisuuden selviäminen on lähes pakkomielle, on tämäkin kausi luonnollisesti pakollista nähtävää. Muuten sarja jatkaa kausi kaudelta vain entisestään syöksylaskua.