Elokuva
Huolestunut ja pahinta pelkäävä Clay Miller (Jared Padalecki) saapuu luonnonkauniin Crystal Laken maisemiin etsimään pari kuukautta sitten telttaretkellä kavereidensa kanssa kadonnutta Whitney-siskoaan (Amanda Righetti), jonka etsinnät virkavalta on lopettanut tuloksettomina. Samaan aikaan rikkaan perheen vesa Trent (Travis Van Winkle) ilmestyy kuuden opiskelijakaverinsa kanssa viettämään relaviikonloppua vanhempiensa luksusmökille. Clay saa yhden nuorista, Jennan (Danielle Panabaker), avukseen jakamaan katoamisilmoituksia ja tutkimaan ympäristöä, muiden keskittyessä hauskanpitoon. Kenenkään aavistamatta, että läheisellä leirintäalueella majailee lapsena ikätovereidensa kaltoin kohtelema ja äitinsä nimeen kostoa vannova mielipuoli Jason Voorhees (Derek Mears). 

Franchiseksi jatko-osineen ja oheistuotteineen kasvanutta kulttislasheria Friday the 13th (1980) voidaan pitää teinikauhun uranuurtajana, joka sai kuolavanan valumaan gorehoundien suupielistä. Videolain aikaan Suomessakin kovassa huudossa ollut oman lajinsa klassikko on kuitenkin elokuvallisilta arvoiltaan vaatimaton, eikä aikakaan ole kohdellut sitä armeliaasti. Näin tuotantoarvoiltaan korkealuokkainen remake onkin teknisesti pätevämpi esitys, mutta ei alkuperäisen tavoin intohimosta syntynyt ja sydämellä omaan asiaansa uskoen toteuteuttu haave, vaan ahneiden markkinamiesten laskelmoima rahastus brändillä. 

Hillopäällikkö Michael Bayn uudelleenarviointeihin erikoistunut tuotantoyhtiö Platinium Dunes päivittää naamioleikin alkuperäiselle uskollisesti, mutta sopivasti pieniä vapauksia ottaen ja aineistoa kolmesta ensimmäisestä elokuvasta yhteen tiivistäen. Kuuluisa lätkämaalivahdin maski löytyy luonnollisesti rekvisiitasta, vaikka alunperin se esiteltiin vasta toisessa jatko-osassa. Samoin Jasonin äidin Pamela Voorheesin (Nana Visitor) kohtalo sinetöidään jo heti lyhyessä prologissa, kun alunpitäen se lyötiin lukkoon vasta lopetuksessa. Myös Jasonin edellisen esiintymisen, finaaliottelun Freddy vs. Jason (2003), käsikirjoittaneet Damian Shannon ja Mark Swift ovat sinut materiaalin kanssa ottamatta sitä liian vakavasti, vaikka sarkasmi genren kliseitä kohtaan onkin enimmäkseen noloa. Mitään uutta tällaisiin on tietysti kovin vaikea enää edes keksiä. Riittävä bodycount ja monipuoliset hengiltäotot ovatkin jutun plussia, mutta lopulta elokuva puukottaa itseään jalkaan viipymällä latteassa teinidraamassa ja rasvaisissa vitseissä pakollista pidempään. 

Orginaalin eloon herättänyt Sean S. Cunningham on kreditoitu nyt tuottajaksi, eikä "Bayhemin" kaltainen maestro toki itse kehtaisi näin vaatimatonta tuotosta ohjata. Onneksi entinen musiikkivideomaakari Marcus Nispel ei ole niitä kaikkein näkemyksettömimpiä studiorenkejä, ja hanskaakin kokonaisuuden riittävän ammattimaisesti, virittää muutaman toimivan pakokauhun, eikä kitsastele goren kanssa. Kuitenkaan tavoittamatta edellisen vastaavansa, The Texas Chainsaw Massacren (2003), rujoa raakuutta ja bisarria tunnelmaa. Transformersilla (2007) äänivallin rikkonut Steve Jablonsky kierrättää scoressaan Harry Manfredinin legendaarisen teeman, sitä silti suoraan apinoimatta.

Telkasta etäisesti tutut ja rooleihinsa reippaasti yli-ikäiset näyttelijät yrittävät parhaansa, mutta henkilöhahmot ovat niin kamalia kliseitä pakollisine vähemmistökiintiöiden edustajineen, ettei heitä pysty mitenkään ottamaan vakavasti. Edes pääparin, Supernatural -sarjan Jared Padaleckin ja Sharkin Danielle Panabakerin, välille ei synny toimivaa kemiaa. Viimeksi Täydellisissä naisissa tavattu tv-veteraani Richard Burgi piipahtaa kuvissa leipääntyneenä maaseutusheriffinä. 

Yhteenveto

Perusasiat ovat kunnossa, maksimi-ikäraja lunastetaan ja murhien mestari Jason Voorhees iskee tylysti 
slasherklassikon pakollisessa uudelleentulkinnassa.