Elokuva
Kaukaa etelästä, Alabamasta, New Yorkiin päätynyt Shawn MacArthur (Channing Tatum) raapii kasaan jokapäiväisen elantonsa kaupittelemalla kadulla piraattikopioita milloin mistäkin tuotteista. Nuoreen mieheen iskee silmänsä lubrikanttiakin liukkaampi säätäjä Harvey Boarden (Terrence Howard), joka huomaa Shawnin tappelijankyvyt pieleen menneen kuprun jälkimainingeissa. Yhteistyössä kaupungin jokaisen operaattorin tuntevan Harveyn kanssa Shawn huomaa äkisti olevansa keskellä laittomia tappeluklubeja, joissa sikarikkaat porhot lyövät suurista summista vetoa siitä, kumpi matsaajista seisoo viimeisen kongin soidessa. Kova pää yhdistettynä koviin nyrkkeihin tekee Shawnista sensaation melkein yhdessä yössä, ja se vetää puoleensa normaalien katupiraijoiden lisäksi myös isomman veden petokaloja (Luis Guzmán ja Roger Guenveur Smith). Balsamia ruhjotuille luille ja turvonneelle turpavärkille tuo yökerhon ihastuttava tarjoilija Zulay Valez (Zulay Henao), mutta ison omenan kaltaisessa paikassa kehenkään ei oikein olisi syytä luottaa.

Ohjaaja Dito Montielin esikoinen, vahvasti omaelämäkerrallinen ja kivan karhea kotiseutusaaga Queens - kovat korttelit (A Guide to Recognizing Your Saints, 2006) onnistui Fightingia paremmin. Vaikka päähahmot ovatkin syvimmältä sydämeltään kaikki sympaattisia ja aidolla asialla, kokonaisuudessa on paikoin synteettinen maku ja sen keinomakeutettuihin ja feikisti pippuroituihin sivuhenkilöihin on vaikeaa samaistua. Sen sijaan, että hidastaisi kuvaa Montiel saksii tappelukohtaukset niin sähäkästi, että ne tuntuvat olevan tyystin eri elokuvasta. Tärisevä käsivarakamera yhdistettynä vauhkoon editointiin vääntää vahvasti rakennettua draaman kaarta kohti rockvideoestetiikkaa, joka ei täysin istu muuten viileän harkittuun kerrontaan. Ja kun atleettista fysiikkaa vaativaa elokuvaa tehdään, pakkohan mukaan on ollut liittää myös hymyilyttävä treenikollaasi, joka onneksi on tällä kertaa sopivan lyhyt. Montielin ja Robert Municin käsikirjoitus on pohjimmiltaan kuin Rocky-variaatio alakynnen kundeista, joista väkisinkin välittää enemmän kuin mammonalla makeilevista yläluokan pelureista. Kompromissittomampia tappelukuvia kaipaaville voidaan suositella Fightingia vetävämpiä esityksiä, kuten Walter Hillin kivikovaa nyrkkirautaa Haastaja (Hard Times, 1975) tai vaikkapa David Fincherin sysimustaa komediaa Fight Club (1999).

Sopivassa suhteessa söpönassua ja uhmaa yhdistelevä Channing Tatum on hyvässä nousukiidossa kohti sitä suurempaa tähteyttä, ja nuoriherra nähdäänkin tänä kesänä vielä kahdessa kovemman kaliiberin kuvassa, joista ensimmäisenä kankaille ehtii Michael Mannin loistava gangsterikronikka Public Enemies, jota seuraa Stephen Sommersin efektivetoinen toimintapommi G.I. Joe - The Rise of Cobra. Jos Terrence Howard koskaan haluaa ripustaa leffakintaansa naulaan, miehellä tulee olemaan loistava tulevaisuus smoothmusaa soittavan radiokanavan yöjuontajana, sillä harvoin kenelläkään on äänessään samankaltaista jazzia kuin lempeästi lespaavalla Howardilla. Suunnattoman sulkun Zulay Henaon rooli leffan tärkeimpänä naisena on pikkuisen ylikirjoitettu, mutta muuten sarveiskalvoille sopivasti sovitettu femme fatale. Kaavan mukaan kaikki kusipäisimmät karaktäärit ovat helpoimmin tunnistettavissa joko parrasta, törkeästä kielenkäytöstä tai alituisesta mulkoilusta, eikä monen mulkkuroolin veteraani Luis Guzmán tee tässäkään tapauksessa siitä poikkeusta. Hilpein ja samalla aidoin hahmo on ikipirteän 78-vuotiaan Altagracia Guzmanin rehellisen ratkiriemukas rooli Zulay Henaon terävänä isoäitinä.

Scoren kirjoittaneet Jonathan Elias ja David Wittman ovat pakostakin kuunnelleet niin paljon suurkaupungin sykettä ja Quentin Tarantinon leffojen soundtrackeja, että parivaljakon jokaisessa nuotissa kaikuu joko Randy Crawfordin Street Life tai Bobby Womackin Across 110th Street. Soulin syvimmästä sielusta sävelensä hakeva leffamusa istuu kyllä Montielin kotikaupunkiaan New Yorkia joka suunnasta rakkaudella kuvaamaan, enemmänkin yöeläjille suunnattuun matkailumainokseen, mutta ei se yksittäisenä esityksenä elokuvan jälkeen elämään jää.

Yhteenveto
Kertakäyttöinen toimintadraama, jonka pelastaa pahimmalta kloonautumiselta tavallista ajatellummin kirjoitetut roolihahmot sekä neonvaloissa kylpevät lokaatiot harkiten hyödyntävä esillepano.