Elokuva

Kaukana Mojaven autiomaassa Kaliforniassa sijaitsee Bob Hansonin (Dennis Quaid) omistama Paradise Falls, nukkavieru ja ränsistynyt huoltoasema, jonka mies rakensi ennakoidessaan suuren kauppakeskuksen tulevan likelle.  Näin ei käynyt, vaan megamarketti sijoitettiin yli sadan kilometrin päähän ja Bobilta lähti samassa rytäkässä paitsi rahat ja sijoituksesta kilahtanut vaimo, myös illuusiot tulevaisuudesta. Nyt kaikille kiukkuinen Bob pyörittää kuppilaansa muutaman kantapeikon kustannuksella ja työllistää yksikätisen kokin Percyn (Charles S. Dutton), poikansa Jeepin (Lucas Black) sekä tämän salaisen ihastuksen, tuntemattomalle miehelle raskaana olevan tarjoilijalikan Charlien (Adrianne Palicki). Yhtenä normaalin hiljaisena ja kuumana päivänä huoltsikalle jää jumiin Andersonien perhe, isä Howard (Jon Tenney), äiti Sandra (Kate Walsh) ja näiden teini-ikäinen kapinoija-tytär Audrey (Willa Holland), sekä ohikulkumatkallaan eksynyt Kyle Williams (Tyrese Gibson).

Samaan aikaan maan päälle laskeutuu arkkienkeli Michael (Paul Bettany), joka on tullut varoittamaan ihmiskuntaa kohtapuoliin saapuvasta maailmanlopusta, sillä Jumala on toisen ja samalla viimeisen kerran saanut tarpeekseen luomastaan Homo Sapiens-rodusta ja näiden kyvyttömyydestä elää rauhassa toistensa kanssa.
Kun hampaisiin asti aseistettu Michael saapuu Paradise Fallsiin, häntä seuraa paitsi tuhatpäinen joukko riivattuja ihmispoloja, myös kollega Gabriel (Kevin Durand), joka syyttää virkaveljeään pomon pettämisestä.
Alkaa viimeinen taistelu, jonka panoksena on ihmiskunnan tulevaisuus, vaikkei sen ratkaisija ole vielä edes syntynyt.

Legion on hämmentävä ja häkellyttävä sekametelisoppa, johon on uutettu osia ja mausteita vähintään sadasta viimeisen vuosisadan aikana tehdystä elokuvasta. Tehosekoittimeen on viskattua hippu Manaajaa (1973), kourallinen Terminatoria (1984), ripaus Ennustusta (1976), nyytti Rapturea (1991), sekä kaiken päälle iso säkki joka ainoaa zombie-leffaa ja Hyökkäystä poliisiasemalle (1976), lopputuloksen ollessa juuri sellainen miltä se kuullostaakin. Lähin verrokki Legionin kaltaista, kristinuskoa ja tieteiselokuvaa toimintagenreen surutta yhdistelevää tyylittömyyttä, on yhtä lailla katraasta karanneita enkeleitä vasalleinaan käyttänyt Gregory Widenin häiriintyneen hurmoksellinen Paholaisarmeija (The Prophecy) vuodelta 1995.

Tehostefirma The Orphanagessa leipätyönään efektejä vääntänyt (mm. Jurassic Park, Sin City, Harry Potter ja liekehtivä pikari, Superman Returns, Die Hard 4.0, Pirates of the Caribbean, Iron Man) pitkän linjan ammattilainen Scott Charles Stewart on ohjaajana kuitenkin vakavissaan ja jälkikin sen mukaista. Legion näyttää huomattavasti suuremmalta kuin sen budjetti antaisi edes odottaa, tehosteet toimivat hyvin ja stuntitkin ansaitsevat palkkansa kunnon kuperkeikoilla. Puunattu ja tuunattu ulkonäkö ja alusta loppuun toimintaan satsaava toteutus luokin oudon illuusion elokuvasta, jota katselee mielellään, ilman, että näkemästään mainittavammin edes pitää.

Ohjaaja Stewartin ja leikkaajana elokuvauransa aloittaneen Peter Schinkin käsikirjoitus on luku sinänsä, sillä sen pseudouskonnolinen raamatun tulkinta yhdistettynä haudanvakavaan ulkoluentaan aiheuttaa katsojassa olotilan, jossa alkaa epäillä joutuneensa mielenterveystestiin suorassa piilokameraohjelmassa. Propsit siitä, että tekijät ovat kuitenkin tosissaan, eikä kokonaisuutta lyödä hetkeksikään läskiksi, riippumatta siitä, kuinka hulppeiksi tapahtumat kasvavat.

Hämmentävimmät suoritukset saadaan näyttelijöiltä, joista iso osa on kuitenkin laajalti tunnustettuja ammattilaisia ja joilla on, ainakin tähän asti, ollut ihan oikeat uratkin. Kovin suoritus nähdään ehdottomasti moniulotteiselta Paul Bettanylta, joka kykenee pokan pettämättä laukomaan toinen toistaan karmeampia latteuksia siteeraamalla vanhaa testamenttia. Arkkienkelin ja actionheron sekasikiönä Bettanyn tatuoitu Michael on hurja ja huvittava ilmestys, mutta raamatullisena toimintaikonina hänkin jää Kevin Durandin Mad Maxeista karanneen Gabrielin varjoon. Gabe kun on kuin parempikin kyborgi, puoliksi enkeli ja puoliksi kone, jonka siivet toimivat paitsi ilmailuvälineinä, myös aseina, aivan kuten raudoitettujen käsivarsien monet pyörivät, iskevät ja poraavat ulokkeet. Sänkinaamainen Dennis Quaid saa murista suupielestään yhteiskuntakritiikiksi tarkoitettuja tölväisyjään ja hymyilyttävän vakava Charles S. Dutton oikoa hengeltään valaistuneena Michaelin käsityksiä raamatunlauseista. Kenessäkään komeljanttareista ei sen suuremmin ole mitään vikaa, mutta kenenkään puheita on vain mahdotonta ottaa vakavasti.

John Frizzellin score ulvoo ja paahtaa pahaenteistä maailmanlopunmusiikkiaan urku, tai paremminkin urut auki.
Konepohjaiset teemat taustoittavat toimintakohtauksia hurjalla sykkeellä, muuttuakseen seuraavassa hetkessä Jerry Goldsmithin mestarillisen Ennustuksen mieleentuoviksi tuokioiksi goottilaista kuoromusiikkia.

Tekniikka
Kuvanlaatu on terävä ja kirkas ja se toistaa runsaasti päällekkäisiä tehosteita sisältävät yksityiskohdatkin tarkasti. Ääniraita murisee, ulvoo ja tykyttää tehokkaasti varsinkin matalien taajuuksien pistäessä supparin koville.

Lisämateriaali
Lisämateriaalit aloittaa hiukan yli 20-minuuttinen Creating the Apocalypse, joka käy asiallisesti läpi elokuvan kymmeniä tehosteita ja esittelee perusteellisesti praktikaalien efektien ja digitaalisten trikkien saumatonta yhdistämistä monimutkaisiin vaijerilennätyksiin ja pyrotekniikkaan. Jokainen ääneen pääsevä työryhmäläinen muistaa myös kehua työtoverinsa maasta taivaaseen. Kymmenminuuttinen Humanity`s Last Line of Defence keskittyy näyttelijöihin ja varsinkin raskaimman roolin vetävään Paul Bettanyyn, jota poikkeavat ylistämässä jokainen paikalla ollut kollegakin. From Pixels to Picture mahduttaa kymmeneen minuuttiinsa kaikki kehut Legionin jälkityöstössä luoduista digitaalisista efekteistä sekä niiden tekijöistä, mutta pätkä sisältää myös paljon päällekkäisyyksiä Creating of Apocalypsen kanssa. Julkaisulla on mukana myös sarja trailereita maahantuojan muista elokuvista.

Yhteenveto
Outo elämys, jota katselee yhtä lailla mielenkiinnolla siitä, kuinka pitkälle tekijät uskaltavat leffansa viedä, mutta myös lievää noloutta tuntien siksi, että on elokuvan yleensä edes aloittanut. Fraasi "Katsokaa, jos uskallatte" saa tässä tapauksesa aivan uuden merkityksen.