Elokuva
Kolmen toisilleen täysin vieraan ihmisen elämät yhdistyvät kuoleman koskettaessa jokaista eri tavalla. Ranskalainen tv-journalisti Marie LeLay (Cécile de France) kokee lomallaan Thaimaassa luonnonvoimien mahdin tsunamin iskiessä lomakohteeseen täydellä voimalla. Viime hetken pelastus muuttaa Marien elämän täysin, sillä hän ei kykene käsittämään kuoleman hetkellä läpikäymäänsä rajakokemusta. Lontoossa brittiläinen pikkupoika Marcus (George McLaren) menettää auto-onnettomuudessa kaksoisveljensä Jasonin (Frankie McLaren), kadottaa tyystin otteensa ympäröivään yhteiskuntaan, eikä halua mitään muuta kuin veljensä takaisin. San Franciscossa yksin elelevä, aiemmin kovapalkkaisena meediona toiminut George Lonegan (Matt Damon) tietää kykenevänsä keskustelemaan kuolleiden kanssa, mutta pitää saamaansa voimaa siunauksen sijaan kirouksena, eikä suostu veljensä (Jay Mohr) vaatimuksista huolimatta tapaamaan enää läheisiään menettäneitä ja heitä sydämestään kaipaavia asiakkaita. Kun Marien, Marcusin ja Georgen tiet lopulta kohtaavat, on, ei vain vastausten, vaan myös uuden alun aika.

Hereafter on elokuva mieheltä, jonka ei tarvitse enää todistaa yhtään mitään. Ensi toukokuussa 81 vuotta täyttävän Clint Eastwoodin ohjauksesta huokuu vuosikymmenten tuoma rauhallisuus ja varmuus. Minnekään ei ole kenelläkään kiire, eikä kamera tee yhtään ylimääräistä liikettä. Lahjattomampi ohjaaja olisi sortunut monesti puhtaaseen pateettisuuteen käsitellessään Hereafterin kaltaista käsikirjoitusta, mutta Eastwood ei alennu kyynelkanavien manipulointiin tai turhaan porutukseen. Veteraani tietää tarkkaan, mitä tekee, ja enemmänkin tulkitsee tarinaa, näyttää kirjoitetun kuvin, keskittyen taltioimaan pienimmätkin tunnetilat ja mielenliikahdukset lähelle katsojaa tuotavien erinomaisten näyttelijöiden kasvoilla ja eleissä.

Tuottajina elokuvalle ovat toimineet mm. Steven Spielberg, Kathleen Kennedy ja Frank Marshall, joiden kultainen kosketus on taannut tekniikan olevan kohdallaan. Varsinkin intron massiivinen hyökyaalto ja sen tekemät tuhot esitetään niin hämmentävän rajuina ja autenttisina, etteivät edes vuoden 2004 katastrofista nähdyt dokumentit kykene samaan.

Peter Morganin (mm. The Last King of Scotland, The Queen (2006), Frost/Nixon (2008)) käsikirjoitus keskittyy ihmisiin enemmän kuin tapahtumiin ja juuri sen lämmin ja välitön suhtautuminen henkilöihinsä tekeekin siitä niin sympaattisen. Hereafter ei anna suoria vastauksia, ei väitä eikä kiistä, vaan pohtii ja tutkii mahdollisuuksia rauhallisesti ja kiihkotta. Se ei esitä uskoa kaiken olevaisen ehtona, mutta ei myöskään kiellä korkeampien voimien olemassaoloa.

Matt Damon tekee kiihkottoman ja syvän vaikuttavan roolityön kykynsä vuoksi normaalista elämästä ulkopuolelle jättäytyneenä Georgena, joka lohduttautuu kuuntelemalla Charles Dickensin David Copperfieldia ja matkaa myös Lontooseen kuuntelemaan livenä rakastetun klassikkokirjailijan tekstejä, joita esittää omana itsenään brittimestaria monesti tulkinnut Derek Jacobi. Eurotähti Cécile de France on valloittavan aito ja raikas Mariena ja saa kohtauksiinsa herkkyyttä ja uskottavuutta. McLarenin kaksoset Frankie ja George ovat tavattoman uskottavia rooleissaan, joista puuttuu täysin lapsinäyttelijöiden niin harmittavan usein esittämä päällepäsmäröinti ja ylitulkinta. Myös Bryce Dallas Howard vakuuttaa roolissaan Melaniena, joka ei usko Georgen varoituksia siitä, ettei toisen sisimmän tunteminen ole parisuhteelle koskaan eduksi. Marthe Keller vilahtaa pienessä roolissa tiedeyhteisön silmätikuksi rajatapausten tutkimisen vuoksi joutuneena tohtorina ja Thierry Neuvic Marien työnantaja/rakastajana.

Siitä lähtien, kun Clint Eastwood tapaili kappaleen Claudia`s Theme elokuvaansa Armoton (Unforgiven, 1992), mies on ottanut enenevässä määrin osaa myös elokuviensa musiikin tekemiseen. Ensimmäinen kokonaan Eastwoodin käsialaa ollut score kuultiin elokuvassa Menneisyyden ote (Mystic River, 2003), jossa tyylinä oli saman kolmen soinnun kierrättäminen eri variaatioina ja eri instrumentein. Sama tekniikka toimii myös Hereafterin soundtrackilla, missä pienet ja koskettavat sävelkulut luovat aivan omanlaisensa tunnelman paikoin pakahduttavan sympaattiselle elokuvalle.

Aloituksen lyhyestä teemasta Beginning Credits alkaen jokainen nähtävien tapahtumien mukana kronologisesti etenevistä ja nimetyistä kappaleista, mm. Tsunami, Marie Back Home, Jason`s Ashes, Talk Of The Hereafter, George Eats Alone, Marcus Goes Home ja End Credits, palvelee vain ja ainoastaan kokonaisuutta nousematta kertaakaan päällekäyvän dramaattiseksi tehokeinoksi. Hereafterin kohdalla musiikki toimii kuten sen pitääkin, sitä ei välttämättä edes itse katsomiskokemuksen aikana huomaa, mutta teatterin pimeydestä ulos astuttaessa huomaakin hyräilevänsä suloisen melankolista teemaa yhä uudelleen ja uudelleen.

Yhteenveto
Kaunis, herkkä ja väistämättömään ymmärryksellä suhtautuva elokuva asioista, joita jokainen joutuu joskus miettimään ja kohtaamaan. Hereafter ei ole kokonaisuutena tekijöidensä paras teos, mutta siinä on jotain sellaista, joka näinä päivinä elokuvista niin usein puuttuu: sillä on sydän ja vieläpä oikealla paikallaan.