Elokuva
Merijalkaväen paljon palkittu, mutta tylyissä taisteluissa traumatisoitunut veteraanikersantti Michael Nantz (Aaron Eckhart) on juuri pääsemässä eläkkeelle, mutta mies päättää ottaa vielä yhden tehtävän vastaan. Kutsu käy takaisin ruotuväkeen, kun taivaalta sataa mereen iso liuta meteoriitteja, jotka nopeasti osoittautuvat vihamielisten ja äärimmäisen tulivoimaisten muukalaisten kulkuvälineiksi. Nantz liittyy nuoren luutnantti Martinezin (Ramon Rodriguez) ryhmään, johon kuuluvat sotilaat ovat vailla kokemusta, joten parkkiintuneella sodankäynnin ammatilaisella piisaa tehtävää kaiken tielleen tulevan tuhoavien alieneidenkin lisäksi. Karskin kessun kaitsemat joukot saavat epätoivoisen tehtävän: Hoitaa suojaan Santa Monican viimeiset eloonjääneet siviilit, tappaa kaikki, mikä ei ole tältä planeetalta ja hoitaa persuksensa pois paikalta kolmessa tunnissa, ennen massiivista ohjusiskua, joka tekee suurkaupungista yhden ison parkkipaikan.

Kautta elokuvan historian ovat ulkoavaruuden asukit tehneet hyökkäyksiä maapallolle tasaisin väliajoin varsin eri tasoisissa tekeleissä. Jotkut onnistuvat tarkoituksessaan (Maailmojen sota (War of the Worlds, 2005), jotkut keskittyvät vain viihdyttämään ID4: Independence Day - Maailmojen sota (1996) kun taas useimmat eivät onnistu kummassakaan (Skyline, 2010). World Invasion: Battle Los Angeles sijoittuu jonnekin ei-kenenkään-maalle, sillä siinä piisaa actionia muun sisällön jäädessä lähinnä viitteiksi.

Kokematon ohjaaja Jonathan Liebesman (The Texas Chainsaw Massacre: The Beginning, 2006) on valinnut tyylilajikseen dokumentaarisen taistelukuvauksen heiluvine käsivarakameroineen ja keskiöön koko ajan pienenevän iskuryhmän keskinäiset suhteet ja sotilaiden paineensietokyvyn taistelussa ylivertaista vihollista vastaan. Rytmitystä Lukas Ettlinin hektisesti taltioimiin tuhokuviin ja taistelutuokioihin haetaan Ridley Scottin elokuvasta Isku Mogadishuun (Black Hawk Down, 2001) samalla kun tarinaan tungetaan täysin ylimääräisenä elementtinä Steven Spielbergin hienon Pelastakaa sotamies Ryanin (Saving Private Ryan, 1998) kaltaisten eeposten heroismia ja detaljeja. Teknisesti taisteluun Enkelten kaupungista on satsattu kiitettävä määrä aikaa, rahaa ja efektejä, mutta muuta sisältöä ei sitten senkään vertaa.

Christopher Bertolinin käsikirjoitus on räjähdysten ja kovapanostuksen taustalla vain tuttu sarja urheita tekoja ja sankarillisia kuolemia. Motiiveja ei taivaan takaa tulleille ilkiöille anneta ikävää luonnetta enempää, vaikka jossain vaiheessa vihjataankin nuljaskojen olevan ehkä vesivarantojemme perässä. Dialogi on suurimmalta osin armeijaslangia ja huutamista (”Maahan, tulta, tapa se!”) ja vaihtoehtoisesti pelastettujen siviilien ylistystä asevoimille. Pahikset ovat turbaanipäisten terroristien sijaan avaruushaarniskoihin sonnustautuneita, limaa räkiviä ja susirumia ripakinttuja, joiden kolonialististen aikeiden estäminen vaatii useammankin lippaan täysvaippaluoteja.

Ilman Aaron Eckhartin yltiövakavaa, mutta myös isämäisen karismaattista läsnäoloa World Invasion: Battle Los Angeles suistuisi pelkäksi konsolipeliksi, missä kasvottomat sotilaat lahtaavat vähintään yhtä persoonattomia vihollisia. Vaikka suurin osa Eckhartin huudettavaksi annetuista sanoista ovat joko komentoja ja uhkauksia, hyvä ja moneen venyvä näyttelijä onnistuu rakentamaan kiveäkin kovemmasta kessustaan myös tuntevan ihmisen.

Eckhartin taustalta nousevat eniten esiin Michelle Rodriquezin kovapäinen naiskersantti Elena Santos sekä R&B-tähti Ne-Yon esittämä korpraali Kevin Harris. Inhimillisyyttä alituiselle ampumiselle tuomaan on kirjoitettu Cory Hardrictin rooli korpraali Jason Lockettina, joka syyttää Nantzia veljensä kuolemasta tämän komennossa. Siviileistä näkyvimmin juoksevat ja kirkuvat Michael Peña toimeen tarttuvana perusisänä ja tämän poikana tarinan pakollisen lapsi-hädässä-roolin esittävä Bryce Cass sekä toisena vakiohahmona, hädässä huutavana naislääkärinä, Bridget Moynahan.

Brian Tyler on ottanut scoreensa aineksia monista lähteistä. Päällekäyvässä tykityksessä soivat muun muassa John Murphy (28 Days Later, Kick-Ass), Steve Jablonski (Transformers), John Powell (Bourne -trilogia) ja liki jokainen Hans Zimmerin sävelkynästä irronnut toimintateema. Intron Battle Los Angeles Hymn hakee vielä herkkyyttä, mutta sitä seuraava mastodonttimainen taisteluteema Battle Los Angeles Main Titles on sitä itseään.
Isolla orkesterilla tempoa ja teemoja vaihdellen Tyler on onnistunut luomaan tuotun kuuloisen, mutta riittävästi omaperäisen oodin sodalle ja sotilaille. Tuhdeista täsmäiskuista erottuvat edukseen herkkä Elegy, kuulas kitarakappale Shelf Life sekä surumielinen ja kaihoisa Abandoning Los Angeles. Finaalissa kuultava We Are Still Here palaa alkuun ja vihjaa nimelläänkin sotimiselle mahdollista jatkoa.

Yhteenveto
Toimintafaneille parituntinen rymistely voi antaa kiksin tai kaksi, mutta muuta kuin räjähdyksiä ja ampumista elokuvalta kaipaavan kannattaa valita jokin toinen vaihtoehto.