Elokuva

Mikä saa kaltaiseni, vanhojen hyvien aikojen maskeeraajien ja efektien perään henkeen ja vereen vannoneen elokuvafriikin ostamaan nykyaikaisen CGI-rymistelyn? Johtuuko se kenties keräilyvimmasta, elokuvan hyvyydestä vai mielenterveydellisistä häiriöistä? Viisari kääntyy epäilyttävän paljon jälkimmäiseen vaihtoehtoon, varsinkin kun ottaa huomioon Limited Edition -julkaisun esteettisen kauneuden.

Eipä Ang Leen ohjaamalla Hulkilla paljon muuta tarjottavaa ole kuin tuota supersankarielokuvien iän ikuista CGI-räimettä ilman sen kummoisempaa juonta. Valitettavasti, sillä useampi metrisestä korstosta ja ruipelosta tiedemiehestä olisi voinut saada hyvääkin draamaa kehiin hieman syvemmällä paneutumisella ja paremmalla käsikirjoituksella. Kyseinen, sisäinen kamppailu ihmisen ja pedon välillähän oli Leen tarkoitus alun perin, ja tätä moni harras Hulk-fani odottikin pidättäen hengitystään. Vastineeksi he saivat kuitenkin tunnin verran tasotonta "draamaa" ja lapsellista dialogia, sekä toisen tunnin verran efektikikkailua.

Hulkin taru sai alkunsa toukokuun ensimmäinen päivä vuonna 1962, kun kylmä sota oli kovimmillaan. Kyseistä seikkaa ei ainakaan DVD-julkaisun mukana tulleen, ensimmäisen Hulk-sarjakuvan uusintapainoksen lukeneena voi liiemmin epäillä, kun ensimmäinen pahis on ilkeä "punainen", ja Yhdysvallat omaa niinkin ylivoimaista teknologiaa, että kylmän rintaman toinen osapuoli on kopioinut omat laitteensa länsivallan kalustosta. Siihen loppuukin sitten allekirjoittaneen tuntemus Hulkista ja hänen taivalta harmaasta vihreään aina vuoteen 1999 saakka (Yhteensä 474 irtonumeron verran), kunnes kyseisen herran suosio vaati lisää ja häntä on voitu seurata sarjakuvien parissa aina tähän päivään saakka.

TV-ensi-iltansa vihreä järkäle sai vuonna 1966 animaatiosarjan muodossa, ja ihka oikean, näytellyn sarjan Hulk sai vuonna 1977 ja sitä kesti aina vuoteen 1982 asti. Pääosissa nähtiin Bill Bixby Bruce Bannerina ja Se Ainoa Oikea Hulk, eli Lou Ferrigno vihreäksi maalattuna Hulkkina. Kyseinen näky oli tuolloin pienelle pojalle jotain unohtumatonta ja on täten palanut muistiin ikuisiksi ajoiksi.. valitettavasti. Vuonna 2003 näkikin seuraava Hulk elokuva päivänvalon, eli juuri kyseisen, Ang Leen ohjaaman rämistelyn, joka on nyt arvosteltavana.

Sarjakuvan kylmän sodan pelosta on siirrytty lähemmäksi nykyisyyttä ja täten alkuperäinen syntytarina on heitetty romukoppaan vahinkoineen ja tilalle laitettu geenimanipulaatiota nykytrendin mukaan. David Banner (Paul Kersey) kehittää mahdollisen regeneraation ihmiselle, mutta kun armeija kieltää ihmiskokeiden käytön jää Bannerin ainoaksi tehtäväksi piikittää itseään kehittämällään aineellansa. Aine ei tunnu vaikuttavan Banneriin, mutta kun hän saa kuulla vaimonsa raskaana olosta, hänen pahimmat pelkonsa osoittautuvat todeksi. Vastasyntynyt lapsi on perinyt isänsä perimän ja samalla jotain muuta, jotain vierasta.

Vuosien päästä aikuinen Bruce Banner, tai ottovanhempiensa mukaan Bruce Krensler, (Eric Bana) työskentelee samaisessa paikassa ja samassa osastossa kuin hänen biologinen isänsä ennen potkuja. Brucelle oikean isänsä identtisyys on tosin tuntematon, eikä hän ole sitä vaivaantunut edes selvittämään, jota hänen entinen tyttöystävä ja työpartneri Betty Ross (Jennifer Connelly) ihmettelee. Erään kokeen aikana Bruce altistuu vaaralliselle gammasäteilylle ja hänen sisäinen perimänsä saa tästä sysäyksen, todistaen pian Bruce Bannerin toisen, vihreämmän puolen.

Muissa rooleissa nähdään pääpahista, vallanhimoista Brucen isää, suoraan putkasta näyttelemään tullut Nick Nolte, sekä hänen kolme mutanttipuudelia.. ei, kuulit aivan oikein, mutanttipuudelia, joiden ainoana tehtävänä on lähinnä synnyttää yksi taistelukohtaus lisää Hulkille. Ja jotta se pakollinen armeija saataisiin mukaan, sekä heidän kalustonsa, on mukana tietenkin Bettyn kenraali isä (Sam Elliot), joka fanien mukaan on kuin ilmetty sarjakuvien "T-Bolt" Ross. Viimeisenä ja varmasti myös vähäisimpänä nähdään Josh Lucasin näyttelemä armeijan tiedeosaston johtava henkilöhahmo, jonka ainoa tehtävä elokuvassa on tekosyy saada Bruce Banner vihaiseksi. Tarkkasilmäisimmät voivat myös bongata sarjakuvapiirtäjä Stan Leen, sekä sen Oikean, Lou Ferrignon.

Hulkin juoni on jotain huonon ja käsittämättömän välimailla (mutanttipuudelit, haloo?), eikä asiaa paranna yhtään luokattoman huono dialogi, jolla on ilmeisesti pyritty laadukkaaseenkin draamaan siinä onnistumatta. Itselläni on ainakin vaikeuksia saada "Sinä teet minut vihaiseksi" -kaltaisten lauseiden avulla edes jonkinnäköistä tunnelmaa, puhumattakaan ex-rakastavaisten uudelleen syttyvästä rakkaudesta, joka toistaa sitä tunnettua kliseetä monien muiden lailla. Eikä tarvita kovinkaan suurta aivokapasiteettia tajutakseen miten kyseinen lempi näkyy lopputuloksessa.

Mutta on Hulkissa ansionsakin, se toiminta. Tavaraa lentää, autoa hajoaa ja Hulk näyttää Hulkilta eli isolta ja vihreältä, jota ei pysäytä mikään. Vaikka toimintaa ja vieläpä parempaa, on nähty aikaisemmin useammankin kerran, on Hulkissa hetkensä. Harvemmin sitä kolmimetristä järkälettä näkee hajottamassa paikkoja asutusalueella, vaikkakin suurin osa toiminnasta sijoittuu eristettyihin paikkoihin. Toiminnassa olevat efektit ovatkin parhaimmillaan erittäin vakuuttavia, mutta pahimmillaan ja useimmiten, valitettavan heikkoa ja muovisen näköistä, mikä ei tietenkään suurinta osaa haittaa pätkän vertaa. Muita sitten sitäkin enemmän.

Limited Edition -julkaisu ei eroa perusjulkaisusta muulla tavalla kuin lisämateriaalin määrästä, jota luonnollisesti löytyy enemmän. Mikäli esteettisyys on toinen nimesi, suosittelen kiertämään tämän julkaisun kaukaa, sillä julkaisun laatikko on jotain kauheinta näkemääni koskaan.

Kuva

Julkaisun sisältämä kuvasuhde on alkuperäinen 1.85:1 ja nykystandardien mukaan anamorfinen. Kuvanlaatu hipoo tämän hetken kärkeä: Tarkkuus on terävää läpi elokuvan, roskien määrä lasketaan nanosekunneissa ja väribalanssi niin kohdillaan, kuin se sävytetyssä elokuvassa voi olla. Mustan tasot ovat myös asialliset, piilottamatta mitään tärkeää pikselimössön taakse. Myös pelätyn reunakorostuksen taso painuu olemattomasta minimaaliseen. Tällä saralla selvitään puhtain paperein, sillä ne vähät virheet eivät haittaa katselua.  

Ääni

Myös äänipuolella on tehty hyvää jälkeä tarjoamalla vaihtoehtoisesti joko DD 5.1- (448 Kb/s) tai DTS-raita (768 Kb/s) englanniksi sekä DD 5.1 unkariksi. Ääniraidat ovat kuvanlaadun kanssa samalla tasolla eli lähempänä erinomaista, toisin kuin elokuva itsessään. Dialogi toistuu kirkkaasti, oli kyseessä sitten temmellyksen tai hiljaiselon keskellä toistettu puhe. Toiminnan alkaessa alkaa myös tanner jytistä, surroundien ja subwooferin päästessä Hulkin tavoin valloilleen ja ottaen haltuunsa äänimaailman.

Erikoismaininta täytyy antaa Danny Elfmanin tekemästä scoresta, joka on miehen aikaisempien töiden lailla elokuvan kohokohtia ja tässä tapauksessa niitä melkein ainoita. Vaikkei teemamusiikki ehkä hänen parhaimpiin töihin nousekaan, antaa sävelmä oikeanlaista tunnelmaa elokuvalle.

Lisämateriaali

Kyseinen Limited Edition -julkaisu sisältää perusjulkaisun lisäksi hävyttömän törkeän kannen, jonka sisältä löytyy ylimääräinen bonus-levy, ensimmäisen Hulk-sarjakuvan uusintapainos, 10kpl kuvakäsikirjoituksen kuvia, lehtisen jossa on tietoa elokuvasta, sekä vihkosen Don't make me angry. Tosifaneille lienee jotain hupia, muille kertalukemista, jos sitäkään.

Levy 1:

Julkaisun ainokaisella kommenttiraidalla on äänessä ohjaaja Ang Lee, joka jakelee mielenkiintoista triviaa elokuvasta aina uskonnollisista seikoista tehosteisiin asti. Valitettavasti hän pitää myös melko pitkiä taukoja ja loppua kohden trivian määrä ja laatu laskevat huomattavasti alkuun verrattuna. Ei varsinaisesti huono, muttei kyllä hyväkään kommenttiraita.

Hulk Cam: Inside the Rage on Matrixin Follow the White Rabbit -osiota muistuttava lisä, eli kun kohtauksen alanurkkaan tulee ydinmerkki, niin sitä painamalla pääsee kulissien takaisen materiaalin joukkoon. Kyseiseen featureen on onneksi lisätty next-nappulalla mentävä pikakelaus aina seuraavaan kohtaukseen, joten koko elokuvaa ei tarvitse katsella uudestaan läpi. Muuten tämä jäisi varmaan monelta katsomatta, sillä mitään mullistavaa se ei tarjoa.

DVD-Romin omistajille löytyy levyltä ikiomat screensaverit ja desktop wallpaperit. Eli ei mitään, mistä oikeiden soittimien omistajan tulisivat suuttua.

Levy 2:

Hulkification on samainen kuin mukana Limited Editionin mukana tulevassa "Don't make me angry"-vihkosessa. Kyseinen pätkä on toteutettu multi-angle tyyliin, jossa näkyvät elokuva ja sarjakuva erikseen piirrettynä ja väritettynä. Nyt Limited Editionin omistajat voivatkin hurrata, kun omaavat kyseiset pätkät myös vihkosena!

Evolution of the Hulk selittää kuudentoista minuuttisella kestollaan Hulkin syntyhistorian, jonka jälkeen siirrytään Hulkin esiintymishistoriaan aina sarjakuvasta elokuvaan saakka. Ihan mielenkiintoista kuunneltavaa puolin ja toisin, tosin todelliset fanit saanevat tästä paljon enemmän irti kuin tavallinen meikäläinen.

Pahalta kuulostava The Incredible Ang Lee on myös pahaa katsottavaa. Reilu neljätoista minuuttia selkääntaputusta on liikaa kelle tahansa, varsinkin kun triviaa tulee vain vajaa kourallinen. Tämmöiset "dokkarit" pitäisi kieltää laissa.

The Dog Fight Scene osio selvittää miten kyseinen kohtaus tehtiin, aina välillä Leen selkää taputtaen, aina alkusuunnitteluista efekteihin asti. Ei mikään erityinen kooste, mutta katsottava. Mielenkiintoisena triviana ja hyvänä puolena tässä tulee selville, että elokuvassa näkyvä koiratappelukohtaus on paljon Leen haluamaansa tappelua lyhyempi kustannusten takia. Onneksi, sillä kyseinen olikin elokuvan heikointa toimintaa.

The Unique Style of Editing Hulk –osio käsittelee elokuvassa käytetyistä leikkauksista ja split-screeneistä, ja osio onkin allekirjoittaneen mielestä eräs julkaisun mielenkiintoisimmista. Valitettavan lyhyt (Noin kuusi minuuttinen) osio käsittelee Hulkin erikoisia kuvaratkaisuja, jotka parhaimmillaan ovat erittäin tyylikkäitä, mutta kuten kaikki hieno, ne lopulta pilataan liialla käytöllä. Osio olisi voinut olla pidempi ja hieman syvemmälle pureutuva.

Kaksikymmentäneljä minuuttinen Making of –dokkari on jaettu neljään osaan, jotka voi katsoa joko erikseen tai yhdessä. Ensimmäinen, cast and crew on täysin turha selkääntaputtelu pätkä, mutta jälkimmäiset kolme, tehosteista ja musiikista, vastaavat ovatkin sitten astetta mielenkiintoisempaa kuunneltavaa. Tosin parempiakin on nähty, eikä tämä varsinaisesti nouse mitenkään muistettavaksi.

Viisi kappaletta poistettuja kohtauksia joiden yhteiskesto on karvan verran vajaa kuusi minuuttia. Mukana on mm. tarkempaa tietoa nanomedeista, pätkä Brucen nuoruudesta ja pidempi pätkä Oikeasta Hulkista. Ei mitään kovin erikoista siis.

Superhero revealed: The Anatomy of the Hulk esittelee kaikkien rakastaman Hulkin anatomiaa, jotka tosin löytyvät jo mukana tulleesta lehtisestä. Melkoisen turha osio, vaikkakin ILM:n modeli-testi on ihan mielenkiintoista kertakatsottavaa.

Levy 3:

Ylimääräinen bonuslevy on pyhitetty yksinomaan Hulk: The Lowdownille, jota juontaa elokuvassakin nähtävät Sam Elliot ja Josh Lucas. Kestoa dokumentilla on noin 43 minuuttia ja se on sisällöltään täyttä rautaa. Osa asioista on samaa kuin muissa, mutta mikäli pitää valita tämän ja kaikkien kakkoslevyn lisämateriaalien väliltä, suosittelen ehdottomasti tätä. Asiaa käydään läpi syntyhistoriasta aina tietokonepeliin saakka, eikä huumoriltakaan ole säästytty. Erityisen mielenkiintoinen kohta oli katsoa veteraaninäyttelijä Elliottia noin viisikymmentä vuotta nuoremman ILM-työntekijän kanssa, kun hän selittää tietokonetekniikan ihanuuksia. Näin sitä sukupolvet kohtaavat. Ylivoimaisesti koko julkaisun paras lisämateriaali.

Onko Limited Edition sitten ostamisen arvoinen verrattuna perusjulkaisuun? Allekirjoittaneelle ainoa hyödyllinen lisäys on tuo ylimääräinen levy, jota ilman voi elää aivan hyvin. Tosifanit luultavasti ostavat tämän kuitenkin ensimmäisen sarjakuva-numeron uusintapainoksen ja muiden lisäysten vuoksi.

Yhteenveto

Lienee sanomattakin selvää, miksi tällaisia levyjä ylipäätään hankitaan kokoelmiin. DTS ja DD 5.1 -raidat, efektitykitystä, sekä mitäänsanomaton juoni tekosyyksi lisätoimintaan ja efekteihin. Demomateriaalia varten monet tämänkaltaisia elokuvia ostavat, eikä Ang Leen Hulk ole poikkeus. Tosin tällä kertaa ohjaajalla tuskin oli tarkoitusta tehdä pelkästään rymistelyä, vaan sisällyttää elokuvaan myös herkkää draamaa. Tässä kuitenkin epäonnistutaan, ja pahasti.