Elokuva

Francis Ford Coppolan massiivinen sotaelokuva Apocalypse Now on painajaismainen sukellus ihmismielen pimeimpiin syövereihin. John Miliuksen adaptaatio Joseph Conradin menestyskirjasta Pimeyden sydän siirtää Afrikan norsunluukaupan Vietnamin sodan helvetillisiin olosuhteisiin, jossa kapteeni Willard (Martin Sheen) saa tehtäväkseen etsiä käsiinsä ja eliminoida armeijan lieasta erkaantunut kenraali Kurtz (Marlon Brando). Mutta mitä syvemmälle viidakkoon ja Kurtzin mystiikkaan Willard tunkeutuu, sitä häilyvämmäksi sekoittuvat rajat toden ja tarun välillä, kunnes jäljellä on enää puhdas hulluus.

Conradin kirjan lailla Apocalypse Now tuo miljöön järjettömyyden, elokuvan tapauksessa Vietnamin sodan, osaksi metatason kerrontaa. Willardia kuljettava jokilaiva vie kokijan yhtäältä kohti konkreettista määränpäätä mutta samalla yhä syvemmälle kaikkein primitiivisimpiä tunnetiloja. Elokuvan fiktiivinen Nung-joki symbolisoikin eräänlaista yksisuuntaista sukellusta ihmismielen hulluuteen, jossa viimeiset järjen rippeet lipuvat hiljaa ohitse horisontin. Willardin matka, aivan kuten kirjan nimikekin viittaa, on matka pimeyden sydämeen, paikkaan, joka on täysin rationaalisuuden ulottumattomissa.

Metatason kerronta kääntyy Coppolan käsissä mestarilliseksi tutkielmaksi, joka konventionaalisten käsittelytapojen sijaan iskostuu suoraan alitajuntaan. Elokuvan transsinomainen tunnelma muuttuu hiljalleen yhä painostavammaksi ja käsittämättömämmäksi, kunnes kokemus tuntuu valvetilassa olevalta painajaiselta. Jopa elokuvan jälkeen olo säilyy miltei lamaannuttavana. Apocalypse Now onkin enemmän mielentila kuin perinteinen elokuva.

Coppolan painajaismaisen jokilaivan kapteenina on Miliuksen käsikirjoitus, joka juonen edetessä karkaa alati kauemmaksi todellisuudesta ja yhä syvemmälle unen maailmaan. Tunnetun ase- ja sotahullun kirjoittamaksi elokuva on poikkeuksellisen sodanvastainen, vaikka osa kohtauksista ovatkin ehtaa sodan glorifiointia. Kuuluisin näistä liene ikimuistoinen Richard Wagnerin Ride of the Valkyriesin tahdissa toteutettu helikopterihyökkäys, jolle lopullisen iskevyyden antaa Walter Murchin taidokas editointi. Muutamista poikkeuksista huolimatta Apocalypse Now kuvastaa ennen kaikkea sodan ja varsinkin sen politiikan järjettömyyttä kaikilla mahdollisilla tasoilla. Redux-versiossa aiheelle on jopa pyhitetty lähes puolituntinen kohtaus ranskalaisella plantaasitilalla.

Miliuksen eheä kärki tulee esiin myös persoonallisissa hahmoissa. Martin Sheenin vähäsanainen tulkinta Willardina tekee hahmosta elokuvan temaattisen rangan, katsojan tukipisteen, hiljalleen kohti hulluutta lipuvassa näytelmässä. Hahmon hiljainen vaipuminen näkemänsä tasolle kulkee pitkälti samaa tasoa kuin elokuvan painajaismainen kerrontakin. Willardin tukena jokilaivalla on niin ikään värikkäitä persoonia, joista muun muassa 14-vuotiaan Laurence Fishburnen loistava roolisuoritus on todiste näyttelijän kypsyydestä. Sam Bottoms ja Frederic Forrest esittävät puolestansa toistensa vastakohtia: ensimmäinen sodan hulluuteen lopulta katoavana surffarina ja jälkimmäinen sotaan järjellisesti pelkäävänä kokkina. Albert Hall esittää jokilaivan itsepintaista kapteenia.

Elokuvan lukuisat sivuhahmot kulkevat elokuvan lailla jatkuvan toden ja tarun rajalla. Paras esimerkki tästä on Robert Duvallin surffaushullu everstiluutnantti Kilgore, jolle sota tarjoaa ainoan tilan hengittää vapaasti. Näyttelijän suvereeni roolisuoritus kääntyy puhtaaksi sotafanaattisuuden ilmentymäksi sekä yhdeksi elokuvan kohokohdista. Samaan hulluuteen yltää myös viimeisen aktin kenraali Kurtz, kun koko elokuvan mittainen mysteerisyys viimein murretaan. Metodinäyttelijänä tunnettu Brando tuo varjoihin kätkeytyvään hahmoon painostavaa uhkaavuutta, joka resonoi ristiriitaisesti tämän runoja sanelevan persoonan välillä. Paikallisasukkaiden keskuudessa jumalaksi nostettu Kurtz on lopulta se pimeyden sydän, jonka allegoriaa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan ei voi olla huomaamatta. Ennen viimeistä painajaista katsojalle esitetään kuitenkin kenraalin lumoon langennut kuvaaja, jonka lyhyessä mutta muistettavassa roolissa nähdään Dennis Hopper.

Tekniikka
Alkuperäisellä kuvasuhteella (2.35:1) tallennettu kuva saa teräväpiirtosiirrosta ennennäkemättömän upean ilmeen. Ikä näkyy paikoin pehmeässä kuvassa, mutta tarkkuus on useimmiten hyvä. Lisääntyneistä biteistä on hyötyä varsinkin erinomaisessa värimaailmassa, joka tuo visuaalisuuden aivan uudella tavalla esiin. Mustan taso on yhtä lailla virheetön, mikä antaa uskomattoman syvyysvaikutelman elokuvan pimeisiin kohtauksiin.

DTS-HD MA 5.1 -ääniraita on puhdasta euforiaa. Apocalypse Now käytännössä loi 5.1-järjestelmän, minkä myös kuulee paikoin korvia huumaavaksi kakofoniaksi yltyvästä äänimaailmasta. Kanavaerottelu on huippuluokkaa ja sitä hyödynnetään aktiivisesti läpi elokuvan. Carmine Coppolan syntetisaattoreilla luoma painostava musiikki kuulostaa paremmalta kuin koskaan aiemmin, mikä tehostaa elokuvan kuvallista antia entisestään. Matalat taajuudet jyrisevät muhkeina peittämättä kuitenkaan hennompia detaljeja allensa.

Lisämateriaali
Ensimmäiseltä levyltä löytyy elokuvan molempien versioiden lisäksi ohjaajan kommenttiraita kumpaankin. Vaikka raidat ovat pääosin lähes identtiset, on Redux-pätkässä hieman enemmän infoa. Coppola kertoo paljon mielenkiintoista triviaa tuotannosta, näyttelijöistä ja elokuvan teemoista.

Toisen levyn avaa kolme täysin uutta lisämateriaalia. A Conversation with Martin Sheen (59:26) on näyttelijän ja ohjaajan välinen lämminhenkinen muistelusessio, joka sisältää paljon mielenkiintoisia ja paikoin hauskojakin anekdootteja tuotannosta. An Interview with John Milius (49:45) kurvaa astetta kiinnostavammaksi, sillä kaksikko käy läpi Miliuksen käsikirjoituksen syntyprosessia ja vaikutteita. Haastattelu luo paikoin yllättäviäkin paljastuksia elokuvan lähteistä. Viimeinen Fred Roos: Casting Apocalypse (11:45) ei yllä aivan samalle tasolle kahden muun kanssa. Koosteessa nähdään vanhaa arkistomateriaalia näyttelijävalinnoista, joita Fred Roos välillä kommentoi.

Loput julkaisun matskuista on vanhempaa perua. Valikoima alkaa Orson Wellesin artikuloimasta Mercury Theater Production of 'Heart of Darkness' (36:34) -kuunnelmasta, jossa ohjaaja/näyttelijä käy läpi Conradin romaania. The Hollow Man (16:57) jatkaa samalla linjalla, mutta tällä kertaa tulkkina Marlon Brando. Näyttelijä sanelee elokuvassakin kuultua T.S. Eliotin runoa.

"Monkey Sampan" Lost Scene (3:03) on poistettu kohtaus hieman ennen Kurtzin luo saapumista. Alkuperäisasukkaiden laulama Doorsin Light My Fire on yhtä hämyistä trippiä kuin muukin elokuva. Loput leikatuista kohtaukset on laitettu Additional Scenes -nimikkeen (26:28) alle. Kaksitoista kappaletta lattialle päätyneitä otoksia on huonolaatuisia. Kategorian viimeistelee vaihtoehtoinen loppu Destruction of the Kurtz Compound (6:06), jonka voi katsoa ohjaajan perustelujen kera.

The Birth of 5.1 Sound (5:54) keskittyy nimensä mukaisesti elokuvan luomaan nykyäänkin käytetyn 5.1-järjestelmän kehitykseen. Kestoa olisi voinut olla pidemminkin. Ghost Helicopter Flyover (3:55) on yksityiskohtainen selonteko intron äänimaailmaan. The Synthesizer Soundtrack on Keyboard-lehdessä julkaistu artikkeli syntetisaattorin luoneesta Bob Moogista. Heard Any Good Movies Lately? The Sound Design of 'Apocalypse Now' (15:22) on perustavanlaatuinen kurkistus siitä, kuinka elokuvan uniikki äänisuunnittelu luotiin. The Final Mix (3:09) on lyhyt katsaus tehosteisiin tarvituista välineistä.

A Million Feet of Film: The Editing of 'Apocalypse Now' (17:57) on erinomainen katsaus editoija Walter Murchin monumentaaliseen työhön leikkaushuoneessa sekä niistä sattumista, jotka loivat elokuvan. 'Apocalypse' Then and Now (3:44) on puolestaan lyhyt kooste Redux-versioon tehdystä työstä.

2001 Cannes Film Festival: Francis Ford Coppola (38:35) on erinomainen keskustelu ohjaajan ja elokuvakriitikko Roger Ebertin välillä kokonaisuudessaan. Aiheet pyörivät elokuvan ympärillä.

PBR Streetgang (4:09) esittelee lyhyesti Willardin miehistön, ja julkaisun kruunaa The Color Palette of 'Apocalypse Now' (4:06) -kooste, jossa käydään läpi Technicolor-tekniikkaa.

Yhteenveto
Apocalypse Now on monitasoinen mestariteos ja yksi ikimuistoisemmista sotaelokuvista. Francis Ford Coppolan ja John Miliuksen sukellus ihmismielen syvimpiin syövereihin on surrealistinen painajainen, joka jää alitajuntaan pitkäksi aikaa.