Elokuva
Tukholmalaisen Millennium-lehden teräväkielisen ja lahjomattoman journalistin Mikael Blomkvistin (Daniel Craig) kirjoittama kohuartikkeli pirullisen pohatan Wennerströmin (Ulf Friberg) hämärähommista kaatuu oikeudessa ja miehelle lätkäistään yli puolen miljoonan kruunun korvattavat perusteettomista väitteistä ökykonnan salatuista asekaupoista. Lompakko laihana Mikael saa yllättävän rahakkaan tarjouksen mahtavan teollisuuskonsernin entiseltä johtajalta Henrik Vangerilta (Christopher Plummer), joka haluaa Mikaelin tutkivan veljentyttärensä Harriettin outoa katoamista sukujuhlista vuonna 1966, ja bonukseksi vanha herra lupaa vielä tukun todisteita Wennerströmiä vastaan. Tutkiessaan Vangerin suvun vaiheita Mikael löytää niin paljon outoja henkilöitä, salaisuuksia ja tapahtumia, että tarvitsee myös ulkopuolista apua. Sellaiseksi ilmestyy tietotekniikan taitava Lisbeth Salander (Rooney Mara), lävistyksillä naamansa koristellut ja gootiksi pukeutunut nuori nainen, joka kantaa syviä haavoja ja palavaa vihaa sielussaan menneisyydessä kohtaamistaan julmuuksista. Pikkuhiljaa samalle sivulle pääsevä dekkarikaksikko kohtaa matkallaan menneisyyteen rumia murhia, raakoja raiskauksia ja sen perimmäisen totuuden pedosta nimeltä ihminen.

Oli se sitten kerrottu millä kielellä tahansa, Stieg Larssonin kirjoittama tarina miehistä jotka vihaavat naisia on aina yhtä brutaali ja ravisteleva. Niels Arden Oplevin vuonna 2009 ohjaamassa ja erittäin onnistuneessa elokuvaversiossa oli jo draivia ja raivoa yllin kyllin, eikä jenkkilässä jäädä suinkaan heikommaksi, sillä uuden version ohjaajaksi saatiin visuaalisuuden taitava ja aiemminkin pimeyden ytimessä elokuvissaan vieraillut mestariohjaaja David Fincher.

Steve Zaillianin sovittama käsikirjoitus seuraa Larssonin tarinaa uskollisesti, eikä ylimääräisiä irtiottoja juurikaan nähdä. The Girl with the Dragon Tattoo onkin jo pohjimmiltaan niin hurja ja morbidi, ettei sen tehostamiseksi ole tarvittu ylimääräisiä keinoja, ja sen seikan myös jenkkiversion tekijät ovat ymmärtäneet hienon hallitusti. Perversioita ja pedofiliaa tulviva kertomus aukenee hyisen kylmänä ja armottoman rajuna, mutta ei Fincher silti säästele shokkejakaan graafisissa yksityiskohdissa.

Fiksumpi veto on ollut myös säilyttää alkuperäisteoksen henkilöt ja tapahtumapaikat originaaleina ja myös kuvata elokuva Ruotsissa, joka tuokin kokonaisuuteen aivan oman ilmapiirinsä. Jeff Cronenwethin atmosfäärinen kuvaus yhdistettynä Angus Wallin ja Kirk Baxterin tarkkaan editointiin takaavat teknisesti moitteettoman lopputuloksen.

Vuoden tapaus soundtrack-rintamalla on Trent Reznorin ja Atticus Rossin score. Fincherin edellisestä elokuvasta Social Network (2010) Oscarin kuitanneet multimuusikot ovat luoneet tapahtumien taustalle uskomattoman intensiivisen ja syvälle menevän scoren. Vähän on paljon Reznor/Rossin maailmassa ja pitkälti kosketinsoittimilla luotu uskomattoman tehokas musiikki toimii ylikuumentuvien tapahtumien taustalla kuin tartuntatauti. Kaksikon pohjimmiltaan yksinkertaiset sävelkulut tavoittavat vaivatta tarinan perimmäisen pimeyden ja tuovat mielipuoliset tapahtumat hyvin lähelle. Reznor/Ross -parivaljakon hypnoottisessa musiikissa soivat sulassa sovussa niin Nick Caven askeettiset urkuteokset kuin bluesmestari Ry Cooderin kalseammat scoreilut.

Daniel Craig täyttää paikkansa Mikael Blomkvistina vaivatta ja tekee Blomkvististaan kokonaisen ja uskottavan henkilön vikoineen kaikkineen. Kovemman haasteen edessä onkin Rooney Mara, sillä Noomi Rapacen tulkinta alkuperäisessä trilogiassa on jo nyt yksi 2000-luvun hurjimmista hahmoista, mitä valkokankailla on nähty. Ulkoisestikin uskottavasti Mara ottaa kuitenkin moniongelmaisen ja sekunnin murto-osassa väkivaltaan kykeneväisen mielipuolen harkituin vedoin haltuun ja kasvattaa siitä onnistuneesti omannäköisensä ja haavoittuvankin tulkinnan. Pääkaksikon välille syntyvä suhde on hahmojen erilaisuudesta huolimatta aidon oloinen ja herkkäkin, mitä tukee varsinkin finaalin musertavan surullinen loppuotos.

Viikko sitten 82 vuotta täyttänyt karismaattinen Christopher Plummer täyttää hienosti paikkansa Vangereiden patriarkkana, joka haluaa viime töikseen oikaista sukuaan jo vuosikymmenet rasittaneet vääryydet. Myös monien sivuroolien taitava veteraani Stellan Skarsgård antaa huikean osoituksen kyvyistään tapahtumien selvityksessä tärkeimmän roolin omaavana Martin Vangerina. Pienemmissä, mutta tarinalle yhtä tärkeissä rooleissa nähdään myös taitavia tulkkeja, joista eturiviin nousevat ehdottomasti Joely Richardson, Steven Berkoff, Goran Visnjic ja Robin Wright. Originaalissa elokuvassa unohtumattoman lakimieshirviön hahmotelleen Peter Andersonin roolin asianajaja Bjurmanina tulkitsee nyt Yorick van Wageningen, ja lopputulos on vähintäänkin yhtä onnistuneen kipeä ja vastenmielinen.

Yhtenveto

Yksi parhaista uusintasovituksista ikinä. Elokuva, joka ravistelee katsojaa torahampaissaan millä kielellä tahansa.