Elokuva
Pertti Kurikan Nimipäivät on asenteella musiikkiaan esittävä punk-bändi matkalla maineeseen. Rujoa muutaman soinnun rockia tuhdisti takova orkesteri äänittää ensimmäistä singleään ja valmistautuu jännittävälle ulkomaan kiertueelle. Bändin jäsenet, kitaristi/lauluntekijä Pertti, laulaja Kari ,basisti Sami ja rumpali Toni, ovat kehitysvammaisia.

Mainiosti nimetty Kovasikajuttu on J-P Passin ja Jukka Kärkkäisen ohjaama elokuva, absoluuttisen aito puolitoistatuntinen, joka parhaiden dokumenttien tavoin pääsee äärimmäisen lähelle henkilöitään ja heidän edustamaa maailmaa. Kovasikajuttu ei erehdy hetkeksikään suhtautumaan henkilöihinsä alentuvasti tai esittämään heitä vain isoina lapsina, vaan antaa heille avoimen puheenvuoron ja kanavan kertoa arjesta iloineen ja suruineen. Rujo ja rosoinen dokkari nostaa pintaan oikeita tunteita liikutuksesta sympatiaan, vaikkei elokuva kertaakaan kerjää sääliä, vaan päinvastoin, antaa tulla totuuksia täydeltyä laidalta, mitään kaihtamatta tai pois jättämättä. Elokuva näyttää realistisesti eri tavoin rajoittuneiden ihmisten elämän ja tulee siinä samalla kauniisti kumartaneeksi myös heidän kanssaan väsymättömästi työskenteleville ammattilaisille, joista erikoismaininnan ansaitsee muun muassa bändin managerina toimiva Kalle Pajamaa, jonka vastasyntyneen tyttären kotiinpaluujuhlat ovat äärimmäisen herkkää katseltavaa.

Katsomiskokemus muuttuu hetkessä fanitukseksi ja sydämen pohjasta sympatiseeraamiseksi katsojan toivoen parasta ja peläten pahinta. Rääväsuisesta retkueesta alkaa välittämään aidosti ja matkaa seuraakin parhaimillaan kuin suosikkijoukkueen urheilusuoritusta paikan päällä jännäten. Pertti Kurikan Nimipäivien musiikki pohjaa vanhoihin suomiscenen punk-klassikoihin ja biiseissä soi sulassa sovussa alkuaikojen Eppu Normaali ja Pelle Miljoona. Myös sanoituksissa seurataan esikuvien tietä ja biiseissä otetaankin hanakasti kantaa yhteiskunnan epäkohtiin ja vammaisten kohteluun valtiovallan osalta, joka jättää kehitysvammaiset kaikesta ulkopuolisiksi.
Esimerkkeinä sielukkaat laulut kuten Puhevika ja Päättäjä on pettäjä. Elokuvan englanninkielinen nimi onkin osuvasti The Punk Syndrome.

Kamera seuraa jäseniä yhdessä ja erikseen ja näyttää arjen aitona. Tunnemyrskyt ovat arkipäivää: treeneissä kinastellaan sovituksista ja välillä rähistään muuten vaan, mutta aina tarpeen niin vaatiessa osataan myös iloita toisten onnistumisista ja hallitaan myös hiljentymisen taito vakavampien asioiden edessä. Tunnetilojen taitavan liikuttelen lisäksi Kovasikajuttu on myös hillittömän humoristinen ja hirtehisen hauska.

Reissuun mahtuu rakkautta ja vihaakin, J-P Passin tallentaessa kameralle niin kauniit kihlajaiset, huiman keikkamatkan Saksaan kuin itsenäisyyspäivän vastaanoton presidentinlinnassakin. Dialogi tulvii kiroilua ja voimasanoja, joten herkemmille katsojille bändin poikien arkiläppä voi aiheuttaa korvien punehtumista, mutta kovasikakielenkäyttö pojille sallittakoon, sillä asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä.

Kovasikajuttu hakkaa mennen tullen suuren maailman ökyrikkaista rocktähdistä tehdyt dokumentit, joissa starojen ongelmat narkoottisten aineiden, alkoholin ja heikon itsetunnon kurimuksessa ovat yleensä itseaiheutettuja. Bändin pojat tietävät, keitä he ovat, minne he ovat menossa ja ennen kaikkea mitä he haluavat: rajat ja ennakkoluulot jätetään heti kättelyssä pienisieluisemmille ihmisille.

Yhteenveto
Loppukaneetiksi sopii parhaiten bändin laulajan, Karin, sanat: ”Tää leffa kertoo Pertti Kurikan Nimipäivistä… eli yhdestä keharista joka laulaa punkkia ja kolmesta keharista jotka soittaa punkkia. Se kannattaa käydä kattomassa ja miettii et kannattaako kehareita vihata vai kannattaako niitä rakastaa ja kunnioittaa."