Elokuva
Brasilialaisen José Padilhan maansa väkivaltaisuuksista kertovan trilogian päättävä Tropa de Elite 2 - Eliittijoukot ei höllennä vauhtia saati kritiikkiä. Päinvastoin ohjaaja heittää vain lisää löylyä kiukaalle nostamalla panokset katutasolta hallitustasolle, kun ensimmäisestä osasta tuttu Nascimento (Wagner Moura) pääsee maansa korruptoituneeseen ytimeen uuden virkansa turvin. Rio de Janeiron poliittisella kentällä ihmishenki on tasan yhden äänen väärti, eikä favelan jengien saati poliisien toteuttama väkivalta ole mitään verrattuna kaupunkia pyörittävien virkamiesten brutaaliuteen.

Dokumentillaan Ônibus 174 ja elokuvallaan Tropa de Elite yhteiskuntansa katutason väkivaltaa lain molemmin puolin vakuuttavasti tarkastellut Padilha siirtyy kakkososassa setvimään perimmäisiä syitä siitä, kuinka tähän on valtiotasolla ajauduttu. Ensimmäisen osan käsikirjoituksestakin vastanneiden Padilhan, Bráulio Mantovanin ja Rodrigo Pimentelin johtopäätös on synkkä, eikä anna maansa hallinnollisesta tasosta järin mairittelevaa kuvaa. Kaduilla uudet gangsterit, virkapukunsa kevyempään vaihtaneet poliisit, pyörittävät omaa miljoonabisnestään laittomuuksien parissa, jota tuetaan aina päättävää elintä myöten lähestyvien vaalien alla. Todellisuudesta sytykettä ammentava käsikirjoitus asettaa lopulta koko korruptoituneen valtakoneiston kyseenalaiseksi, mutta trilogian muita osia mukaillen syytösten ja puolustelujen sijaan lopullinen päätäntävalta jätetään katsojille. Elokuvan vaaliteemaisen korruptiokuvauksen vuoksi ohjaajan ratkaisussa on julman herkullista ironiaa.

Politiikan läsnäolo laajentaa käsiteltävien aiheiden määrän aiempaa suuremmalle kentälle. Jo aiemmin pureudutun poliisikorruption lisäksi Tropa de Elite 2 säntää puoluekartalla kumpaankin ääripäähän, hyökkää äänten perässä olevaan häikäilemättömään vaalikoneistoon ja pyrkii näiden lisäksi pitämään kaiken hahmokeskeisenä keskittymällä myös päähenkilön sielunelämään. Kattaus olisi kelle tahansa haasteellinen, mutta kuin ihmeen kaupalla Padilha onnistuu pitämään kerronnan hallinnassa. Ohjaajan tausta näkyy ennen kaikkea mestarillisessa tasapainottelussa valtavan lähdemateriaalin kanssa ilman elokuvarakenteen kärsimistä, mutta aivan puhtain paperein ei mieskään hommasta selviä. Hahmokeskeisen dramaturgian sijaan kerronta lipsuu monin osin laaja-alaisemmaksi ja henkilöttömäksi katsaukseksi, mikä muistuttaa elokuvan sijaan enemmän dokumenttia. Tunne vahvistuu Nascimenton kertojaroolin myötä.

Kuvauksessa ei sen sijaan ole mitään epäselvää. Lula Carvalhon kameratyöskentely on paitsi aiempaa ammattitaitoisempaa myös huomattavasti intensiivisempää. Politiikan huipulta slummien pohjalle ulottuva käsivarakerronta muistuttaa monin paikoin sotadokumentaristien uhkarohkeaa syöksymistä keskelle räjähdysherkkiä tapahtumia säilyttäen kuitenkin elokuvamaisen tarkkuuden keskittyä olennaiseen. Lopputulos on äärimmäisen vangitseva ja hengästyttävän kiihkeä sukellus monisyiseen maailmaan.

Wagner Moura jatkaa Nascimenton vaativassa roolissa tuoden hahmoonsa sopivan annoksen kiihkeyttä mutta myös iän tuomaa pidättäväisyyttä. Karismaattisen näyttelijän etuna ovat miehen ilmeikkäät kasvot, joiden takaa paljastuu monesti enemmän kuin hahmon muusta olemuksesta käy ilmi. Entuudestaan tutut André Ramiro ja Milhem Cortaz palaavat myös kuvioihin onnistuneilla tulkinnoillaan André Matiaksena ja Fábiona. Ensimmäisessä osassa pelkästään vilahtanut Sandro Rocha nousee katujen uutena johtajana elokuvan merkittävimpiin rooleihin, vaikka jää muutoin hivenen yksipuoliseksi tuttavuudeksi. Irandhir Santosin vasemmistopoliitikko Diogo Fraga sen sijaan saa paitsi ruutuaikaa myös syvyyttä, minkä näyttelijä ottaa vakuuttavasti haltuun. Fragan ja Nascimenton välinen kärhämä kannattelee myös elokuvan henkilösidonnaista kerrontaa, joka kantaa samalla räikeän karrikoitua tematiikkaa oikeistolaisen fasismin ja vasemmistohenkisen pasifismin/sosialismin välillä.

Tekniikka
Tekninen jälki on moitteeton. Käsivarakuvauksesta huolimatta terävyys on erinomainen, vaikka rakeisuus heikentää paikoin detaljien erottelua. Värimaailmaa on hivenen käsitelty jälkituotannossa, mutta muutoin luonnollisen oloinen paletti toistuu virheittä ja mustan taso on loistava.

DTS-HD MA 5.1 -ääniraita on alusta loppuun saakka pelkkää tykitystä. Syvät matalat taajuudet tukevat elokuvan lukuisia kohtauksia vakuuttavalla tenholla, ja tilaerottelu tuo yksityiskohtaisen äänimaailman tykö. Sujuvalinjaisen miksauksen täydentää selkeästi soljuva dialogi.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lainkaan lisämateriaalia.

Yhteenveto
Tropa de Elite 2 jatkaa José Padilhan armotonta tykitystä Brasilian rikkonaista hallinto- ja poliisijärjestelmää kohtaan. Kiihkeä, asiallinen ja armoton korruptiokuvaus, joka hengästyttää pelkällä intensiivisyydellään.