Elokuva
Karussa betonilähiössä asuva 14-vuotias Simo (Johannes Brotherus) saa äidiltään (Anneli Karppinen) kohtalokkaaksi käyvän tehtävän olla seurana tasapainottomalle isoveljelleen Ilkalle (Jari Virman) tämän viimeisenä vuorokautena ennen vankilaan lähtöä. Päivästä ja yöstä kasvaa houreinen matka, joka muuttaa kummankin elämän lopullisesti.

Dokumenteillaan (mm. Tanjuska ja 7 perkelettä (1993), Melancholian 3 huonetta (2004), ITO - Seitti - kilvoittelijan päiväkirja (2009)) kansainvälisestikin suuren suosion saavuttaneen ohjaajan, Pirjo Honkasalon, ensimmäinen fiktiivinen elokuva sitten Tulennielijän (1998), Betoniyö, on ravistelevan rankka ja taiteellisesti korkeatasoinen elämys. Useilla eri tasoilla unenomaisesti liikkuva Betoniyö perustuu Honkasalon puolison Pirkko Saision romaanin vuodelta 1981 ja sen ovat käsikirjoittaneet yhdessä Honkasalo ja Saisio.

Saision luoma dialogi toimii päivitettynäkin armottomalla tavalla, Ilkan ladellessa totuuksiaan ihmiskunnan tuhoavista skorpiooneista ja siitä, miten pahinta on toivo. Simon imiessä itseensä jumaloimansa isoveljen ajatuksia, näkemäänsä sulattelemaan kykenemättömän nuoren pojan mieli järkkyy tavalla, joka purkautuu käsittämättömänä tekona. Yli 30 vuotta vanhan tarinan profetia on kasvanut todeksi nykymaailman väkivaltaistuessa koko ajan entistäkin järjettömämmäksi.

Betoniyö viettelee ja järkyttää, sen maailma on tavallaan tuttu, mutta samalla myös painajaismaisen uhkaava paikka, joka pelon maantieteessä sijaitsee samoilla leveysasteilla kuin David Lynchin Eraserheadin (1977) ja Robert Rodriquezin Sin Cityn (2005) näyttämöt. Myös aika-avaruudessa matkaa tehdään kuin toisessa ulottuvuudessa, iPhonet kiinnittävät tarinan tähän hetkeen, mutta dialogi siirtää sen muutamaa vuosikymmentä taaemmaksi.

Hallusinatoorista tunnelmaa korostaa myös sen kuvakieli. Mustavalkoinen maailma nähdään suurelta osin heijastuksina ikkunoista ja peileistä, jotka korostavat mietitysti ihmispersoonan pirstaleisuutta. Peter Flinckenbergin upea, valoilla ja varjoilla mestarillisesti leikittelevä kameratyö polttaa näkymät vahvasti verkkokalvoille. Huippuleikkaaja Nils Pagh Andersenin ajateltu editointi ja Fridin veljesten Karlin ja Pärin musiikki täydentävät upeasti unenomaisen elokuvan.

Johannes Brotherus tekee huikean hienon roolityön herkkänä Simona, jonka tutkimusmatka itseensä johtaa karmaisevaan tapahtumaketjuun. Samalla tavalla vakuuttava on myös Jari Virman kivikovan ulkokuorensa sisään kätkeytyvänä Ilkkana, jonka suojelunvaistot heräävät liian myöhään. Anneli Karppinen piirtää osuvan kuvan alkoholisoituneesta äidistä ja Juhan Ulfsak on kaiken katalyyttinä tapahtumat laukaiseva naapurin taiteilijamies.

Yhteenveto
Hieno ja hallittu kokonaisuus, Betoniyö on yksi vuoden 2013 parhaista kotimaisista elokuvista.