Elokuva
Mittavan ja palkitun uran tehnyt säveltäjä ja kapellimestari Fred Ballinger (Michael Caine) lomailee Sveitsin alpeilla hulppeassa kylpylässä. Pittoreskeissa maisemissa viihtyy myös Fredin paras ystävä, elokuvaohjaaja Mick Boyle (Harvey Keitel), joka hioskelee assistentteineen viimeiseksi tarkoitetun elokuvansa käsikirjoitusta.
Kumppanukset puivat ja pohtivat omilla filosofioillaan elettyä elämäänsä, nykyisyyttä ja myös tulevaa, eikä puheenaiheista tulee puutetta, varsinkin kun luksuksen lumossa pyörivät myös epätoivoinen näyttelijä Jimmy Tree (Paul Dano), Fredin katkera tytär Lena (Rachel Weisz), tutunoloinen entinen jalkapallosuuruus (Roly Serrano), Miss Universum (Madalina Diana Ghenea) ja Mickin aiempien elokuvien muusa, näyttelijädiiva Brenda Morel (Jane Fonda). Siinä kun Mick yrittää epätoivoisesti saada taiteellisen testamenttinsa valmiiksi, Fred ei aio mistään hinnasta enää palata johtamaan orkesteria, ei vaikka kutsu tulee itse Englannin kuningattarelta.

Paolo Sorentinon Youth on erinomaisen hyvin näytelty ja hiukasevan heinoin kuvin taltioitu tilitys, hiukan tekijänsä edellisen elokuvan, niin Oscarin, BAFTAn, Golden Globen kuin Euroopan elokuva-akatemian palkinnonkin voittaneen Suuri kauneus (2014) tapaan. Sorentino on toki taiteellisen vapautensa ansainnut ja mies tekeekin elokuvaa vain ja ainoastaan omilla ehdoillaan ja tavallaan, ja juuri se voikin olla suurin syy Youthin hetkittäiselle tyhjäkäynnille ja sisäänpäinlämpiävyydelle. Henkilöt lausuvat aidosti Sorentinon totuuksia sen suuremmin kyseenalaistamatta niitä, eikä lievän ylimieliseltä oman intelligenssin alleviivaamiselta voi aina välttyä. Missä kohdassa ihmisen elämä muuttuu aikaan, jossa eteenpäin eläminen päättyy ja alkaa matka takaisin menneisyyteen, kysyy Youth, ja antaa oman, moniselitteisen vastauksensa.

Puheenaiheet vaihtelevat taiteen tekemisestä ja kuuluisuuden vaikutuksesta yksityiselämään, eletyn elämän odotukset täyttäneistä kohokohdista ja niiden vastapainona matkan varrelle osuneista tragedioista, syntymästä, rakkaudesta, katumuksesta ja kuolemasta. Huumori on katkeransuloista ja satiiri satuttavaa. Kohtausten siirtymät Sorentino täyttää häikevällä visualistisuudella, joiden parissa Suuren kauneudenkin kuvaajana vakuuttanut Luca Bigazzi tekee nyt vähintäänkin yhtä hyvää työtä, jokaisen ruudun ollessa kuin taideteos. Sorentinolla on silmää taiteelle ja visuaalinen julkituonti ottaakin paljon irti niin maalaus- ja kuvanveistotaiteesta kuin arkkitehtuuristakin. Matemaattisen tarkkaan ajoitetut kamera-ajot ja kohtausten asemointi luovat unenomaisen realismin, jossa jokainen yksityiskohta on äärimmäisen mietitty, ja tosi ja fantasia yhdistyvät saumattomasti.

Valkokankaan suuret veteraanit Michael Caine ja Harvey Keitel näyttelevät häikäisevän hyvin, ja vaikka Youth onkin ennen kaikkea Cainen Fredin tarina, myös Keitelin Mick saa omat hienot hetkensä auringossa. Rachel Weisz tuo kuviin aidon ihmisen, moneen taipuva Paul Dano traagisuutta ja huikean roolin tekevä Jane Fonda enemmän kuin ripauksen riipaisevaa glamouria, tuoden vahvasti mieleen ikimuistoisen Gloria Swansonin Billy Wilderin upeassa Auringonlaskun kadussa (1950).

Yhteenveto
Omaperäinen taide-elokuva elämästä ja kuolemasta, taiteesta ja sen tekijöistä. Erinomaiset näyttelijät ja visuaalinen briljanssi eivät kuitenkaan täysin kykene kätkemään sen sokeaa uskoa omaan erehtymättömään totuuteensa.