Elokuva

Vampyyrimetsästäjä D sai alkunsa vuonna 1983 Hideyuki Kikuchin toimesta, joka kirjoitti tuolloin ensimmäisen D:stä kertovan mangan. Menestyksen myötä Kikuchi jatkoi D:n tarinaa vielä 12 tarinan muodossa, eikä aikaakaan kun ensimmäinen D-elokuva saapui kankaalle. Ensimmäiseen mangaan perustuva Vampire Hunter D sai ensi-iltansa vuonna 1985 ja saavutti heikonpuoleisesta laadusta huolimatta Akiran kaltaisen statuksen länsimaissa.

Vuonna 2000 tuli julki D:n toinen elokuva, joka kantoi lisänimeä Bloodlust. Yhdysvaltalaista apua saanut projekti oli pääpiirteittäin toki japanilainen, olihan ohjaajana mm. menestyksekkään Ninja Scrollin ohjannut Yoshiaki Kawajiri, mutta länsimaalaiset perinteet paistoivat elokuvasta ilkeästi läpi. Bloodlust oli myös siinä mielessä poikkeuksellinen, että ensimmäinen ääniraita, joka elokuvaan tehtiin, oli englanniksi eikä tyypillisesti japaniksi. Kaikesta huolimatta Bloodlustista tuli varsin pidetty anime, myös animefanien keskuudessa, vaikka elokuva edustaakin hieman yksinkertaisempaa juonta lajitovereihinsa verrattuna.

Tulevaisuudessa maailmamme on vampyyrien hallitsemaa aluetta, jossa ihmiset ovat ruokaketjun pohjasakkaa. Pelko varjelee jokapäiväistä elämää ja ihmisten ainoat rippeet asuvat kyläpahasissa, vapisten pientäkin ääntä. Poikkeuksena joukosta ovat kuitenkin palkkiometsästäjät, pelottomat palkkasoturit, jotka tienaavat metsästämällä ja tappamalla yön hallitsijoita. Yksi palkkiometsästäjistä on vähäsanainen D (Andrew Philpot), dunpeal, puoliksi ihminen, puoliksi vampyyri. D on olemuksensa takia niin ihmisten kuin vampyyrien pelkäämä ja halveksima, joka elää yksinäistä elämää yhdessä vasemmassa kädessä elävän loisen (Michael McShane) kanssa.

Kun rikkaan miehen tytär Charlotte (Wendee Lee) joutuu vampyyri Meier Linkin (John Rafter Lee) kaappaamaksi, palkkaa mies D:n pelastamaan tai tappamaan tyttärensä, riippuen neidon verenpuutteesta. D ei ole kuitenkaan ainoa miehen palkkaama palkkiometsästäjä, vaan Link on saanut peräänsä myös Marcuksen veljekset. D:llä on siis palkkionsa edessä niin Meier kuin myös samaista palkkiota havittelevat veljekset.

Bloodlust on tyypillinen pelastusjuonella varustettu anime, jota väliajoin työstetään intensiivisillä ja tyylikkäillä toimintakohtauksilla. Mukaan on työstetty myös hieman romanttista puolta, niin Linkin kuin Charlotten välillä sekä D:n ja Marcuksen veljesten mukana kulkevan Leilan (Pamela Segall) välillä. Pääosin elokuva pyöriikin toimintakohtauksesta toiseen välillä hieman seesteisimpien kohtausten saattelemana, mikä ei tosin ole niin huono asia kuin se kuulostaa. Elokuvan ylivoimaisesti tyylikkäimmät kohtaukset ovat juurikin taistelut, jotka lyövät monet paremmat animet matalaksi.

Elokuvan heikkoudeksi tuleekin länsimaalainen mukaantulo, vaikka se on samaan aikaan myös yksi elokuvan pelastajia. Bloodlust on menettänyt japanilaiselle animelle tyypillisen filosofoinnin ja elokuva on yhtä toimintaa toisensa jälkeen, jota ryyditetään sidekickinä toimivan vasemman käden humoristilla kommenteilla. Jokainen tehkööt kuitenkin omat mielipiteensä huumorin tasosta. Tosin on loisella hieman tärkeämpääkin virkaa juonen kannalta, onneksi.

Juonen kannalta mitättömässä osassa olevat Marcuksen veljekset ovat taas tyypillisiä stereotypioita eri persoonallisuuksineen. Porukan johtaja Borgoff (Matt McKenzie) on perinteinen sikari suussa puhuva varsijousiampuja. Kaksi muuta veljestä edustavatkin sitten ääripäitä. Nolt (John Di Maggio) on suorastaan jättiläinen ja hänen nuijansa samaa kokoa, kun taas Kyle (Alex Fernández) on pieni ja ketterä, joka käyttää aseinaan kädessä pyöriviä puukkoja. Vuonna 2002 valmistunut Blade 2 onkin enemmän kuin vähemmän velkaa Bloodlustille elokuvassa nähtävän Bloodpackin takia, joka sisältää jotakuinkin samat hahmot sellaisinaan.

Länsimaisen väliintulon hyöty näkyy kuitenkin Marco D'Ambrosion muodossa, joka sävelsi elokuvaan musiikin. D'Ambrosio on säveltänyt Bloodlustiin loistavan goottisävyisen orkesterimusiikin, joka sopii elokuvan tunnelmaan kuin terävät kulmahampaat vampyyrille. Musiikki vaihteleekin kohtauksista riippuen aina mahtipontiseksi rummutukseksi tai herkistelevän kauniiksi viulukonsertoksi. Ilman D'Ambrosion scorea, elokuvan tunnelma latistuisikin ainakin kolmanneksen.

Kuva

Julkaisu sisältää anamorfisen 1.85:1 -suhteisen kuvan, jossa olisi kuitenkin hieman paranneltavaa. Pahimpana on suurimman osan elokuvan ajasta vaivaava staattisuus kohtauksessa kuin kohtauksessa. Pientä narinaa tulee myös satunnaisesta liikesumeudesta, kohtuullisesta roskaisuudesta ja jokusesta filmiartefaktista. Kuva sen sijaan on onneksi kohtalaisen tarkkaa ja värit toistuvat hienosti läpi elokuvan. Parempaan olisi kuitenkin pystytty.

Ääni

Ääneksi löytyy varsin aggressiivista Dolby Digital 5.1 -ääniraitaa. Dialogi on selvää, kuten pitää, mutta huomion vie kuitenkin elokuvan musiikki ja tehosteet, jotka pauhaavat kuin viimeistä päivää. Äänimaailma onkin varsin aktiivinen ja tehosteita kierrätetään tyylikkäästi läpi kaiuttimien, eikä kovinkaan montaa hiljaista hetkeä vietetä. Subwooferikin saa pauhata melko lailla, kiitos useiden toimintakohtausten ja elokuvan goottisävyisen orkesterimusiikin. Future Filmin julkaisu ei tosin omaa dts-raitaa, jota on kehuttu huomattavasti dynaamisemmaksi. Lisäksi levylle olisi toivonut myös japaninkielisen ääniraidan, jota perinteisemmin käytetään animessa.

Lisämateriaali

Behind the Scenes (22:47) – Yksinomaan ääninäyttelijöille, tehosteille ja musiikille siunattu dokumentti ei ole mitään järisyttävää katseltavaa, mutta kuitenkin ihan mielenkiintoista. Infoarvoa dokumentilla on kuitenkin melko vähän.

Storyboards (6:40) – Kolme elokuvassa nähtävää kohtausta kuvakäsikirjoituksin sekä vierellä nähtävän livemateriaalin turvin.

Theatrical Trailer (1:55) – Tyylikäs traileri elokuvasta, joka kertoo hyvin, minkälaisesta elokuvasta on kysymys.

TV Spot (0:30) – Käytännössä täsmälleen sama traileri kuin edellinenkin, mutta neljä kertaa nopeampana. Hupaisa jos ei muuta.

Fans' Favorites (4:00) – Fanien kymmenen parasta kohtausta elokuvasta.

Yhteenveto

Vampire Hunter D: Bloodlust on perin tyypillinen anime, joka on tosin saanut vaivakseen länsimaalaisen väliintulon. D:n vasempana kätenä toimiva loinen on se pakollinen koominen sidekick ja Marcuksen veljekset edustavat tyypillisen länsimaalaista perinnettä stereotypiaryhmästä, jossa jokaisella on omat vahvuudet ja heikkoudet. Ei Bloodlust kuitenkaan huono ole ja oikeastaan elokuva on varsin mallikas vaihtoehto animeen tutustumiseen, sillä se ei sisällä mitään tyypillistä – ja usein vaikeaselkoista – filosofointia japanilaiseen tyyliin, vaan on yksinkertaista ja rehtiä toimintaviihdettä tyylikkäine taisteluineen ja musiikkeineen.