Minä olen se paha miliisi."

Työpöydälleni läväytetään DVD-julkaisu ja kehotetaan tutustumaan siihen. Suljen työaikana häpeilemättä selailemani aikuisviihdesivut ja tutkailen mokomaa lakonisesti mutisten. Saan kuulla, että kyseessä on 17-minuuttinen, harrastajavoimin työstetty lyhytelokuva, jota on poikkeuksellisesti ylistetty myös kaveripiirin ulkopuolella. Skeptisyys pyyhkii pöytää uteliaisuudella, mutta päätän silti uhrautua. Arvelen rainan lukeutuvan toiminta- tai rikoselokuvien genreen, mutta mistäs näistä tietää. Koska Aleksi Mäkelän esikoisohjaus, Romanovin kivet (1993), tuhosi perusteellisesti kotimaisten toimintaelokuvien uskottavuuden, ei kenelläkään ole sittemmin ollut kanttia ottaa vakavahenkistä lähestymistapaa genreen. Eikä ole nytkään.

Työpäivä on ohitse ja rymyän tyhjillä pizzalaatikoilla vuorattuun kerrostaloyksiööni. Kauhon repun pohjalta Juri & Juri –nimeä kantavan pläjäyksen. Kotelon visuaalinen ilme ei vaikuta juosten kustulta, kuten moni pällisteltäväkseni päätynyt työväenopiston videokurssin väsynyt oppilastyö. Boheemin oloisella kyttäkaksikolla on lupaavasti keke-tyyliset peililasit päässä. Toisen maskuliinisuutta korostetaan CGI-rintakarvoilla ja toisen kaulassa roikkuu "osta kolme, maksa kaksi" –tarjouksesta poistettu riemunkirjava kravatti. Fontti jäljittelee kyrillisiä kirjaimia siinä määrin, että joudun pyytämään naapurikortteerissa budjaavaa inkerinsuomalaista tulkiksi.

Kannessa mainitaan termi 'Lamerfest', jonka jouduin ignoranttina googlettamaan. Annoin itselleni ymmärtää, että kyse on marraskuussa 2004 järjestetystä, omaleimaiseksi väitetystä nörttiriehasta (vrt. Assembly), jossa Juri & Juri sai glamourintäyteisen ensi-iltansa. Koteloa syynätessä käy myös ilmi, että julkaisu sisältää tunnin verran lisämateriaalia, anamorfisen laajakuvan ja hifistin heijaria stimuloivan monikanavaisen ääniraidan. Takakannen kuvista päätellen leffassa saattaisi myös näkyä rahtunen gorea ja pissismagneetiksi kiinnitetty peruukkipäinen MTV-juontaja. Survottuani levyn DVD-soittimeen, huomaan ilokseni, että lätyltä löytyvät tyylikkäästi animoidut valikot. Kohtausvalikkoa ei ole, eikä sitä jää kaipaamaankaan.

Leffa alkaa dramaattisella tavalla pipopäisen nuorukaisen pitäessä reikäleipää kädessään sateen piiskatessa tyypin kasvoja kuin Helsingin mm-kisayleisöä konsanaan. Kommenttiraidalla paljastetaan, että rankkasade aikaansaatiin painepesurilla. Karvarintaisempi Juri-nimisistä miliiseistä (Daniel Porschen) uhkaa ampua viheliästä leipävarasta, mikäli tämä ei luovuta limppua virkavallalle. Liipasinherkät lainvalvojat eivät kuitenkaan saa nilkkiä satimeen. Kyttäleffojen kliseisiin ja machopoliisien maneereihin nojaava parodia toimii yllättävän hyvin, olkoonkin, että WTF?-kysymys hiipii vääjäämättä hämmentyneen katsojan tajuntaan. Pidempää Juria esittävän Pyry Peltomäen ylinäyttely takaisi hänelle työpaikan mistä tahansa kesäteatterista. Vaskivuoren lukion katolla kuvattu kohtaus on käsittääkseni jälkikäteen dubattu, mitä ei onnistuneen huulisynkan ansiosta kuitenkaan huomaa.

Leffan heikointa antia on käsikirjoitus, tai pikemminkin sen puuttuminen. Myönnettäköön kuitenkin, että kunnon tarinan mahduttaminen 17 minuuttiin on kimurantti missio. Kohtaukset toimivat verraten hyvin yksinään, mutta mitään järkevää kokonaisuutta ne eivät kykene muodostamaan. Dialogi on lähestulkoon vaivaannuttavan huonoa Kummeli-tasoa, ja sellaisenaan hyvin linjassa tarttumapintaa vailla olevan juonen kanssa. Dialogi ei kuljeta juonta käytännössä millään tavalla eteenpäin, vaan vuorosanat ovat lähinnä irrallisia hokemia ja kepeää sanailua, joilla on varmasti oma arvonsa sisäpiirin läppinä.

Katsojaa ei naurateta aivan kuoliaaksi asti, sillä vain muutama oneliner nousee valjuhkon kattauksen yläpuolelle. Komiikka välittyykin paljolti nonverbaalin viestinnän kautta. Päivätyössäänkin teennäiseltä vaikuttava Axl Smith vastaa odotetusti leffan ärsyttävimmästä roolisuorituksesta, mutta onneksi kaveria joutuu sietämään vain yhden kohtauksen verran. Sivuroolien näyttelijöistä saa leffan perusteella sellaisen kuvan, että heidät on maaniteltu puoliväkisin kameran eteen. Varsinaisia puherooleja on vain kourallinen, mikä on näyttelijöiden yleisen tason huomioiden hyvä asia.

Leffan hieman vasurilla käsikirjoittanut Joonas Pulkkanen vastaa myös rainan ohjauksesta ja kuvauksesta. Paraskaan henkilöohjaaja ei saisi statisteina patsasteleviin puupökkelöihin eloa, eikä saa Pulkkanenkaan, mutta olosuhteisiin nähden kaverin suoritus on vähintäänkin tyydyttävä. Ohjaus on varmaotteista ja rajallisesta budjetista huolimatta - tai ehkä juuri siitä johtuen - varsin innovatiivista. Rikossarjoille tyypillistä verkkaisen askeettista kuvallista kerrontaa naitetaan härskisti musiikkivideomaisen visuaalisuuden kanssa. Lopputulos on sopivan rosoinen, ja allekirjoittanutta monesti sapettava käsivarakuvauskin sopii tämän filmin yleisilmeiseen ja tunnelmaan mukavasti. Leffa on myös erittäin taitavasti ja tyylejä varioiden leikattu, mikä erottaa sen monista kotivideomaisista harrastelijaprojekteista.

Valaistus on myös onnistunut varsin hyvin, eikä äänimieskään ole täysin Esko. Kuvaa on kommenttiraidan perusteella jälkikäsitelty rankalla kädellä, mikä tulee hyvin esiin esimerkiksi unenomaisessa loppukohtauksessa. Editoinnista vastanneen Alexander Seraidariksen rooli on selvästikin ollut keskeinen projektin onnistumisen kannalta. Erikoistehosteiden osalta käytettiin kekseliäisyyttä siinä määrin, että digitaaliefektien lisäksi myös uuden vuoden karkeloista yli jääneille kissanpieruillekin löytyi käyttöä. Musiikki tukee hyvin kerrontaa, joskin slaavilaista melankoliaa olisi voinut miksata saundimaailmaan. Leffassa kuullaan kotimaista Apezone-bändiä, jonka rouheasti jyräävä musiikki tuo kruisailukohtaukseen eloa.

Visuaalisesti näyttävä elokuva tarjoillaan ajan hengen mukaisesti anamorfisella laajakuvalla. Nykyaikaisen kuvaustekniikan (digivideo) ja digitaalisen jälkikäsittelyn ansiosta päästään pikkubudjetillakin lopputulokseen, josta vielä jokin aika sitten voitiin vain haaveilla. Anttilan alelaarin pahnan pohjimmaisissa kuvanlaatu on selvästi tätä julkaisua heikommalla tasolla.

Värit, kirkkaus ja kontrasti vaihtelevat suuresti kohtauksesta toiseen. Rakeisuutta ja roskia on lisätty kuvaan jälkikäteen, mikä kasvattaa betonivoittoisen kaupunkimiljöön ankeuden toiseen potenssiin.

Ääni
Dolby Digital 5.1 -ääniraita ajaa asiansa riittävän hyvin. Dialogi kuuluu pääosin selkeästi ja äänessä on riittävästi dynamiikkaa. Monikanavainen äänentoistojärjestelmäkään ei joudu möllöttämään tyhjän panttina. Aavistuksen verran ongelmia on tosin kuultavissa kohtauksessa, jossa kanta-asiakasta kyysätään Datsunin takakontissa.

Kuriositeettina mainittakoon ruotsinkieliseksi väitetty kieli poskessa tehty dubbaus, joka muistuttaa tasoltaan espanjalaisen leffakanavan dubbauksia, joissa viskibassoääninen José suoltaa Meg Ryanin vuorosanoja.

Lyhytkestoisen elokuvan lisukkeena löytyy jonkin verran lisämateriaalia:

Audio Commentary

Kommenttiraidalla rupatteleva käsikirjoittaja-ohjaaja-kuvaaja Pulkkanen, tehostevelho Seraidaris ja musiikista vastaava äänimies Lauri Piispanen. Pojat tarinoivat leppoisasti lähinnä jonninjoutavuuksista, mutta välillä ohjaaja yllättää intoutumalla paljastamaan leffan teosta mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Making of Kulakvision (17:47)

Kulissien takaisia kurkistuksia kaoottisilta vaikuttaviin kuvaustilanteisiin. Leijonan osan ajasta ruudussa hassuttelevat leffan päänäyttelijät, mutta myös verileikkeihin uhrataan muutama minuutti.

Bloopers (6:08)

Epäonnistuneita kohtauksia.

Pictures

Miltei sata stilliä sisältävä galleria leffan kuvauksista.

Superb

8mm kuvamateriaalia.

Levy sisältää luonnollisesti myös teaserin ja trailerin. Kiekolle on piilotettu ison maailman malliin Easter egg -osio, jonka sisältö jätettäköön paljastamatta.

Juri & Juri on visuaalisesti komea ja loppujen lopuksi ihan viihdyttäväkin lyhytelokuva, jota kuitenkin rasittavat kohtausten irrallisuus, väsynyt dialogi sekä antikliimaksiksi kehkeytyvä loppu. Jään kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan porukan tulevia projekteja, sillä potentiaalia eittämättä löytyy, kunhan esituotantoon keskitytään jatkossa yhtä antaumuksella kuin jälkituotantoon.