John Murdoch (Rufus Sewell) herää muistinsa menettäneenä motellihuoneen vessan kylpyammeesta. Hämmentyneenä hän etsii mahdollisia johtolankoja huoneesta, kun puhelinsoitto keskeyttää hänen toimensa. Hengästynyt miesääni varoittaa Murdochia pieleen menneestä kokeesta ja häntä jahtaavista miehistä. Samaan aikaan Murdoch huomaa lattialla makaavan naispuolisen ruumiin, jonka alastomaan vartaloon on kaiverrettu veriset ritualistiset symbolit. Uhattuna, epävarmana, pelokkaana ja muiden jahtaamana Murdoch lähtee pakoon pimeän kaupungin synkkien katujen sekaan, etsien vastauksia edes joihinkin mielessä pyöriviin kysymyksiinsä.

Alex Proyasin ohjaama Dark City onnistuu pitämään otteessaan hyvin kirjoitetulla käsikirjoituksella. Juonen alkuasetelmat saattavat toki kuulostaa hieman kliseisiltä, mutta toteutus on kuitenkin toista maata. Juonivyyhti aukenee pala palaselta, ja pienet yksityiskohdat dialogien seassa synnyttävät aitoja nautinnon elämyksiä useammankin katselukerran jälkeen. Katsoja pidetään päähenkilön tavoin arvailujen ja pienten vinkkien avulla yhden askeleen jäljessä suuresta mysteeristä, kunnes se lopulta lyödään naaman eteen melkoisella volyymillä. Käsikirjoituksessa ei ole oikeastaan kuin kaksi huonoa asiaa: alku ja loppu. Alun mysteerisyyttä olisi suonut venytettävän hieman pidemmälle kuin nyt, muttei se tällaisenaan haittaa lähellekään niin paljoa kuin elokuvan loppu. Taidokkaasti rakenneltu juonikuvio hajoaa aivan loppumetreillä hieman käsiin, ja viimeiset minuutit tuntuvat olevan kuin toisesta elokuvasta. Myös sikäli erittäin nerokas mainoslause paljastaa vähän turhankin paljon.

Ohjaajan jo The Crow -elokuvassa ihastuttanut noir-visuaalisuus on vahvasti läsnä myös Dark Cityssä, mutta gotiikan tilalla on hieman perinteisempi 40-50-luvun arkkitehtuuri. Jo ensimmäisestä kohtauksesta lähtien on selvää, että kyseessä on visuaalisesti hieno teos. Elokuvan nimetön kaupunki ei nauti auringonvalosta, ja kaikki valonlähteet tulevatkin katu- tai seinälampuista. Ainoat muistutukset hieman pirteämmästä ajasta nähdään välähtävinä muistoina tai tallennettuina postikortteihin ja mainostauluihin, jotka tuovat pientä lohtua muuten niin synkkään maailmaan. Nämä pienet väläykset jostain menneestä luovatkin kaupunkiin oudon epätodellisen tunnelman.

Dark Cityn näyttelijät hoitavat roolinsa mallikkaasti. Pääosaa esittävä Rufus Sewell hoitaa tonttinsa eksyneenä ja pelokkaana miehenä vaikuttavasti. Sittemmin Jack Bauerina tunnettu Kiefer Sutherland tekee täysin erilaisen roolisuorituksen salaperäisenä tohtori Schreberinä, joka etsii kuumeisesti Sewellin esittämää Murdochia. Murdochin jäljillä ovat myös hänen oletettu vaimonsa Emma (Jennifer Connelly), yksityisetsivä Bumstead (William Hurt), sekä mysteeriset ja vaaralliset muukalaiset. Näistä Hurt tekee erinomaisen roolin filmnoirmaisen kyynisenä etsivänä, jonka väsynyt olemus menneisyyden taakkoineen näkyy selvästi hänen ryhdissään. Connellyn laulajan rooli ei jää myöskään varjoon, vaikkei tarjoa mitään kovin mullistavaa. Elokuvan salaperäisiä muukalaisia näyttelevät muun muassa Ian Richardson, Richard O’Brien ja Bruce Spence, jotka luovat jatkuvaa omanlaatuista uhkaa päähenkilölle.

Vaikka elokuvaa pidetäänkin yhtenä modernin sci-fin parhaimpina teoksina, ei kyseessä ole kuitenkaan aivan perinteinen sci-fi-genren edustaja. Dark City ei sisällä lentäviä autoja tai laseraseita, eikä sen puoleen mitään muutakaan genrelle tyypillistä tavaramerkkiä. Kyseessä on ennemminkin taidokkaasti tehty puoliperinteinen film noir -trilleri lievin sci-fi höystein, jonka taidokas visuaalisuus kulkee käsi kädessä ohjauksen ja käsikirjoituksen kanssa. Valitettavasti muutamat pienet lapsukset ja etenkin heikko lopetus heikentää muuten niin hienoa elokuvaa. Mikäli kyseiset seikat korjattaisiin, olisi kyseessä välitön klassikko. Nykyisellään kyseessä on silti erinomainen elokuva, ja ainakin jonkin asteinen klassikko, jota ei kannata jättää väliin.

Kuva
R2:

Julkaisu sisältää anamorfisen 2.35:1-suhteen kuvan. Tummasta yleisilmeestä huolimatta, kuva on hyvä myös hämärimmissä otoksissa. Lievää staattisuutta on tosin ajoittain havaittavissa. Tarkkuus vaihtelee erinomaisesti kohtalaiseen, riippuen etäisyydestä, ja taso pysyy suurimman osan ajasta plussan puolella. Värimaailma on tumma, ja se toistetaan hienosti. Lievää reunakorostusta ja satunnaisia haamukuvia on eksynyt muuten hyvään julkaisuun.

Tekstitykset ovat suomeksi, ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi.

3½/5

R1:

R1-julkaisu on kaksipuolinen, jossa toisella puolella on anamorfinen 2.35:1-suhteinen kuva ja toisella 1.33:1-suhteinen rajattu versio. Suosittelen kääntymään suosiolla laajakuvaan.

Kommenttiraitojen tuoman lisärasituksen takia R1-julkaisun kuva ei yllä aivan samalle tasolle kuin R2, vaikkei jääkään kovin kauaksi. Laatuun pätee oikeastaan täsmälleen samat sanat kuin R2-julkaisuun, tosin lievästi heikommalla tarkkuuserottelulla. Käytännössä ero ei ole kuitenkaan niin suuri, että se haittaisi.

Tekstitykset ovat englanniksi kuulovammaisille, ranskaksi ja espanjaksi.

3½/5

Ääni
Molemmat julkaisut sisältävät Dolby Digital 5.1 -koodatun ääniraidan, tosin lisänä R1-julkaisusta löytyy vielä ranskankielinen dubbaus. Ääniraitojen välillä ei kuvan tapaan ole juuri kuin pieniä kosmeettisia eroja, joten erilliset vertailut ovat turhia.

Äänimaailma ei tarjoa mitään mullistavaa, mutta julkaisujen ääniraidat hoitavat tehtävänsä tarpeeksi hyvin. Dialogi tulee selkeänä, eikä tekstityksille ole välitöntä tarvetta. Erilaiset tehosteet toistetaan sujuvasti. Trevor Jonesin score loihtii kankaalle tunnelmallisia ja elokuvaan sopivia sävellyksiä.

Lisämateriaali
Lisämateriaalin puoleen kannattaa kääntyä R1-julkaisuun, mikäli kommenttiraidat kiinnostavat. Jos eivät, niin Suomi-julkaisu on aivan yhtä hyvä vaihtoehto.

R2:

Suomi-julkaisun lisämateriaali on varsin vaatimaton. Lyhykäinen B-roll (13:56) kulissien takaa, kolme traileria elokuvasta ja näyttelijöiden biografiat.

1½/5

R1:

R1-julkaisun paras lisämateriaali on ehdottomasti sen kaksi kommenttiraitaa. Juuri muuta mielenkiintoista levyltä ei sitten löydykään; lyhyet näyttelijöiden ja tekijöiden biografiat, pieni kuvagalleria, Fritz Langin Metropoliksen pari senaikaista arviota, elokuvan traileri ja lopuksi hieman päämäärätön Find Shell Beach -peli.

Kommenttiraita (Elokuvakriitikko Roger Ebert) – Ebertin laaja tietämys elokuvahistoriasta ja eri tyylilajeista tulee hyvin ilmi tällä kommenttiraidalla. Hän käy kommenttiraidallaan läpi Dark Cityn vaikutteita varhaissaksalaistuotannoista aina neuvostovaikutteisiin tyyleihin, ja kertoo omia mielipiteitään ja teorioitaan elokuvan juonesta.

Kommenttiraita (Tuotantotiimi) – Kommenttiraidalla ovat äänessä ohjaaja Alex Proyas, käsikirjoittajat Lem Dobbs ja David Goyer, kuvaaja Dariusz Wolski ja lavastevastaava Patrick Tatopoulos. He puhuvat elokuvan käsikirjoituksesta, sen ottamista vaikutteista eri genreistä ja elämäntavoista, sekä filmnoirimaisesta lavastuksesta.

3/5

Yhteenveto
Alex Proyasin ohjaama Dark City kertoo muistinsa menettäneestä miehestä, jota epäillään murhasta ja jota jahdataan useamman tahon toimesta. Kauniin noirmainen tarina ja visuaalisuus luovat elokuvalle omintakeisen tyylin. R1- ja R2-julkaisut eroavat oikeastaan vain lisämateriaalin osalta, joten on katsojasta kiinni mihin julkaisuun tarttua.