Aasialainen kauhu on nyt valloillaan. Itämaiset tuottajamaat hädin tuskin ehtivät tehdä elokuviaan valmiiksi, kun niistä ollaan kääntämässä jo länsimaalaistettua versioita lukutaidottomille katsojille. Onneksi kauhun ystävät pääsevät nauttimaan myös niistä alkuperäisistä versioista. Future Film on liittynyt jälkimmäisten joukkoon ja pistänyt pihalle Tales of Terror -nimellä kulkevan boksin. 33 kappaletta lyhyitä viiden minuutin kauhutarinoita sisältävä kokoelma ammentaa aiheensa itämaisista kansantaruista ja kummitustarinoista. Erinomaisia niskakarvojen nostattajia nuotion äärellä metsäyössä, mutta toimivatko lyhärit myös kotisohvan äärellä kykkivään katsojaan?

Kyllä ja ei. Valitettavan suurella enemmistöllä kuitenkin jälkimmäistä. Viisi minuuttia rajoittaa kauhuelementin luomista vähän liiaksi, eivätkä useimmat tarinat kerkeä iskostua tajuntaan kyseisellä aikavälillä. Osa tuntuu jopa jäävään tylysti kesken, kuten Don’t Ever Open It, jossa pikkutyttö aukaisee isoisän varoituksista huolimatta kotinsa alttarin. Pohjanoteerauksia ei sentään ole, vaan jopa hieman heikommatkin tarinat ovat lyhyytensä takia nopeasti ohi. Myös hieman humoristisia versioita on mukana, kuten The Backyard Suit, jossa isä-tytär-suhde saa omituisia piirteitä. Kyseinen tarina onkin yhdessä Spilt Water -jakson kanssa kokoelman ainoat ei-pelottavat kertomukset.

Monista tarinoista löytyy kuitenkin potentiaalia, ja osa jopa toimii annetulla aikamääreellä erinomaisesti. Esimerkiksi toisen levyn aloittava Video onnistuu luomaan hyytävän ilmapiirin mystisellä videokasetillaan. Lievä Ringu-plagiointi on vain positiivista ja toimii tarinan eduksi. Saman kohtalon kokee myös Grudge-elokuva. The Garden -tarinassa nainen enteilee pahuuden talossaan ja kutsuu ystävänsä kylään. Talokin taitaa olla identtinen esikuvassa nähdystä. Setin pelottavin kaksikko, My Sister’s Room ja A Motel, toimii lyhyistä kestoistaan huolimatta erinomaisesti. Ensimmäinen kertoo samaan aikaan toistuvista painajaisunista ja toinen nimensä mukaisesti motellista. Varsinkin jälkimmäiseen on onnistuttu luomaan pelottava ilmapiiri heti huoneeseen astuttua. Tähän ne parhaimmat tarinat sitten jäävätkin.

Tarinat ovat kaikki ammattimaisesti kuvattuja, näyteltyjä ja usein ideanakin kohtalaisen toimivia. Pätkistä vastaavatkin japanilaiset kauhuohjaajat, kuten Takashi Shimizu (Grudge) ja Hideo Nakata (Ringu). Suurin osa innostaakin enemmän kuvausteknisistä syistä kuin varsinaisesti pelottavan teemansa takia. Kotivideomainen Please, Don’t on kuvattu kokonaan realistisesti käsivaralla, mikä luo osin lievää autenttisuutta kehystarinalle. Samainen tarina jatkuu vielä No More, Please - ja Come, If You Dare -osien myötä, ja on kokoelman pisin yksittäinen tarina. Näistä keskimmäinen osa on kuvattu kuitenkin perinteisesti, ja päättävä jakso puolestaan haastattelujen kautta. Myös muiden jaksojen kuvallinen anti on onnistunutta.

Jos Tales of Terror -boksin tarinoita lähtee rankkaamaan puhtaasti niiden aiheuttaman kauhun perusteella, ei se nouse kovinkaan korkealle. Jopa yksin pimeässä kaikki 33 lyhäriä putkeen katsottuna on lopputulos varsin vaisu. Kokoelma on kuitenkin idealtaan ja toteutukseltaan varsin pätevä. Lyhyet tarinat ovat erinomaista muisteltavaa tuleviin nuotioiltoihin. Keskellä korpea kerrotut kauhutarinat ovat omiaan vilkastamaan mielikuvitusta entisestään. Ainakin paremmin kuin visuaalinen kerrontatapa, jota Tales of Terror edustaa.

Kuva
Ei-anamorfinen 1.78:1-suhteen kuva on kohtalaisen tarkka. Väribalanssi ja mustan taso on hyvä. Jälkimmäinen on eduksi, kun suurin osa tarinoista tapahtuu nimenomaan pimeässä. Kuvaa vaivaa kuitenkin valtava kohina, mikä heikentää kaikkia yllämainittuja osa-alueita.

Ääni
Dolby Digital 2.0 -koodattu ääniraita toistaa puheen ja tehosteet hyvin. Useiden tarinoiden pelottavuus koostuukin pääosin painostavasta äänimaailmasta. Lyhyistä kestoista johtuen 5.1-miksauksen luominen olisi ollut puhdasta tyhmyyttä, ja stereoraita hoitaakin tehtävänsä moitteetta.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä minkäänlaista lisämateriaalia. Edes tietoja näyttelijöistä, ohjaajista tai mistään muustakaan ei irtoa kansitaidetta enempää.

Yhteenveto
33 kappaletta lyhyitä kauhutarinoita sisältävä Tales of Terror on hieman vaisu yritys. Viiden minuutin tiukka aikaraja ei onnistu luomaan painostavaa tunnetta kuin muutaman tarinan kohdalla. Pidempinä osa tarinoista voisi ollakin oikein veret seisauttavia kokemuksia. Tällaisenaan kokoelman monet jutut ovat vain hyvää muisteltavaa tuleville nuotioilloille peloteltaviksi.