Elokuva
Rites of Blood (2004) on kotimaisen, harrastuspohjalta indie-elokuvia tuottavan Blood Ceremonyn toinen pitkä koko illan elokuva. Ryhmän ensimmäinen teos oli elokuvan pioneeriaikoja kunnioittava, mustavalkoisena mykkäelokuvana toteutettu romanttinen vampyyrikauhuleffa Desire of the Innocent Blood (2002). Kaksi vuotta tuotannossa ollut Rites of Blood jatkaa esikoisteoksen viitoittamalla linjalla mm. Jess Francon ja Hammer Filmsin tuotannon toimiessa ilmeisinä esikuvina. Täysin harrastuksena talkootyönä tehdyksi teos on yllättävän kunnianhimoinen ja laadukas tuotanto. Teknisiin seikkoihin, historiallisten kohtausten lavastuksiin ja puvustuksiin sekä lukuisiin erikoistehosteisiin on selkeästi kiinnitetty huomiota. Myös maskeeraus sekä erikoistehosteet pienoismalleineen ja gore-efekteineen ovat pääsääntöisesti hyvin toteutettuja.

Blood Ceremonyn keskeisiin toimijoihin lukeutuva ohjaaja Sami Haavisto vastaa myös käsikirjoituksesta yhdessä Jari Mustosen kanssa. Elokuva koostuu kahdesta erillisestä episodista, jotka linkittyvät yhteen niin henkilöhahmojen kuin tietynasteisen temaatillisenkin linkin kautta. Alun historiallinen osuus sijoittuu 1700-luvun Romaniaan, jossa noitavainot ovat vielä täyttä arkipäivää. Tinkimättömästi tiukkoja periaatteitaan ja uskomuksiaan noudattava kardinaali De Ceville (Mika Vattulainen) on viimeisiä noitia jahtaavista kiihkouskovaisista. Saatananpalvojat ovat kokoontuneet metsien keskellä pitämään omia pimeyden voimille suunnattuja riittejä ihmisuhreineen. Warlockin (Kai Zakowski) johtaman ryhmän mukana tavoittelemassaa ikuista elämää on myös Marie (Mari Koivula). Sinnikäs kardinaali on jotenkin saanut vihiä menossa olevista pakanallisista menoista ja kiirehtii paikalle sotajoukkoineen. Ensimmäinen kohtaus tarjoaakin genrelle tyypilliseen tapaan runsaasti paljasta pintaa verenvuodatuksen saattelemana.

Jälkimmäisen jakson tapahtumapaikkana toimii nykypäivän Helsingin esittämä moderni urbaani kaupinkiympäristö, jonne aiemmassa elämässään elävältä haudatun Marien reinkarnaatio lopulta päätyy jatkamaan maallista taivallusta. Ikuinen elämä kuitenkin tuntuu olevan pikemminkin kirous kuin siunaus, ja Marie kohtaa menneisyytensä painajaiset nykyajan goottilaisessa rock-kulttuurissa. Edes rakastuminen Antoniin (Juha Särestöniemi) ei välttämättä vapauta häntä edellisessä elämässä tehtyjen erehdysten seurauksilta. Väkivalta ja veren vuodatus jatkuvat myös nyky-yhteiskunnassa.

Muun muassa Raaseporin linnan ja Suomen linnan maisemissa kuvattu historiallinen osuus on toteutettu vakuuttavasti ja historiallinen ajankuva on saavutettu varsin hyvin. Tapahtumat sijoitetaan Unkarin vuoristomaisemiin leikkaamalla kohteusten väliin kuvamateriaalia sikäläisistä maisemista. Pääsääntöisesti menetelmä toimii, vaikka osa materiaalista erottuukin turhan hyvin päälleliimatun oloisena. Kuvaus on paikoitellen, ja varsinkin elokuvan alkupuoliskolla hieman turhan jähmeää ja mielikuvituksetonta. Olisi kannattanut käyttää rohkeammin erilaisia kuvakulmia ja lähikuvia sekä vaihtelevampaa leikkaustyyliä. Paikoitellen tarina tuntuu hieman laahaavan, joten hieman tiivistämällä olisi saatu lopputulokseksi jäntevämpi ja sulavammin etenevä kokonaisuus.

Näyttelijöiden kokemattomuus näkyy epätasaisissa suorituksissa, jotka vaihtelevat kohtauksesta toiseen ilmeettömästä patsastelusta paatokselliseen ylinäyttelyyn. Toki mukaan mahtuu myös mallikelpoisia suorituksia, mutta kokonaisuus jättää huomattavasti parantamisen varaa. Ohjaaja Sami Haaviston esikoisessa Desire of the Innocent Blood mukana ollut Mika Vattulainen vetää kardinaalin roolin läpi erityisen suurella paatoksella. Tyylin tarkoituksena on korostaa henkisen miehen suurta vakaumusta ristiretkellään paholaisen edustamaa, maan päällä piilevää pahuutta vastaan. Miehen palopuheet uhkaavat kuitenkin paikoitellen luisua komiikan puolelle tavalla, joka häiritsee jo tarinan vakavampia dramaturgisia ulottuvuuksia. Jylhä musiikki pauhaa käytännössä koko ajan tyylin vain vaihtuessa kohtausten sisällön mukaan. Kokonaisuuden kannalta musiikkia olisi kannattanut käyttää hieman säästeliäämmin, jolloin se olisi toiminut huomattavasti tehokkaammin avainkohtausten tunnelman luomisessa.

Rites of Blood soveltuu erityisesti eurokauhusta ja kotimaisesta raskaammasta goottirockista pitäville. Puutteistaan huolimatta leffa on varsin viihdyttävä, esikuviaan kunnioittavasti kohteleva kokonaisuus, joka takuulla tarjoaa vaihtelua katsotuimmille Hollywood-leffoille. Rites of Blood antaa lupausta, jonka perusteella voi Blood Ceremonyltä odottaa entistä eheämpiä ja nautittavampia elokuvakokemuksia tulevaisuudessa. Vuoden 2006 keväällä julkaistiinkin porukan kolmas teos Succubus parin kolmen uuden elokuvaprojektin ollessa saman aikaisesti suunnittelupöydällä.

Yhteenveto
Kotimaisen Blood Ceremonyn toinen harrastelijavoimin tuotettu indie-elokuva Rites of Blood kertoo noitavainoista ja saatanan palvonnasta 1700-luvun Unkarissa ja 2000-luvun Suomessa.