Anne Lockwood (Diane Lane) on aviomiehensä Michaelin (Alec Baldwin) mukana Euroopassa hankkimassa rahoitusta hyperkiireisen tuottajamiehensä uusiin elokuviin. Kun bisnes nykäisee Michaelin yllättäen Budapestiin, päätyy tämän sympaattinen paikallinen yhteistyökumppani Jacques Clement (Arnaud Viard) tarjoamaan Annelle kyydin Cannesista Pariisiin, läpi kauneimman ranskalaisen maaseudun ja sen kulinaristisen tarjonnan.

Eleanor Coppola todistaa omalta osaltaan ettei elokuvan tekeminen ole iästä kiinni. Viime vuonna valmistunut Pariisi saa odottaa kun on vuonna 1936 syntyneen rouvan ensimmäinen fiktio. Coppola ei kuitenkaan ole vanhin ensikertalainen fiktiivisen elokuvan parsissa, sillä vuonna 2008 ensi-iltansa saaneen japanilaisen elokuvan Yume no mani mani ohjaaja, Takeo Kimura, täytti saamaan aikaan 90 vuotta.

Parhaiten Eleanor Coppola on tunnettu vuonna 1991 ensi-iltansa saaneesta loistavasta dokumentista Pimeyden sydämet: elokuvantekijän ilmestykirja, jossa seurattiin hänen aviomiehensä, Oscar-palkitun Francis Ford Coppolan (mm. Kummisetä -trilogia (1972-1990)), lähes letaaliksi kasvanutta taistelua saada Ilmestyskirja. Nyt. (1979) tehdyksi.

Pariisi saa odottaa pohjaa rouvan omiin kokemuksiin omaperäisenä auteurina tunnetun Francisin reissuissa, joissa Hollywood-vaimo on taatusti saanut odotella viikon jos toisenkin leffadiilien kiidättäessä siippaa ympäri vanhaa- ja uutta mannerta. Elokuva ei kuitenkaan ole mikään tilitys tai tunnustus, vaan aikuinen elokuva aikuisista ihmisistä, vikoineen kaikkineen. Samalla jaellaan kevyttä kommentaaria vallankahvassa olevien ihmisten itsekkyydestä, vaikka se ei johtuisikaan henkilökohtaisista syistä, vaan markkinavoimien määräysvallasta.

Ajatuksella alkava retki kääntyy muutos- ja kasvutarinan sijaan kuitenkin nopeasti silkaksi matkailumainokseksi, vertauskuvilla kuorrutetuksi brosyyriksi Ranskan jo kliseiksi muuttuneista matkailuvalteista, vaikuttaen lopulta vain elokuvalta, johon ihmiset ovat lähteneet mukaan siksi, että ovat saaneet bonuksena kivan reissun Eurooppaan. Romanttiseksi komediaksi määritelty esitys ei ole myöskään kovinkaan romanttinen eikä hauska, yhtä Vezélayn katedraaliin sijoittuvaa kohtausta lukuunottamatta, vaan suhteellisen tylsä reissuraina.

Diane Lane on kuitenkin yhtä valloittava kuin aina, näyttelijätär, joka viinin lailla on iän myötä saanut vain lisää syvyyttä ja aromaattisuutta. Jatkuvasti kaikkea kamerallaan tallentava Anne on kokonaisuuden selkeä keskus, eksyksissä tietään etsivä aikuinen nainen, jolla on omat taakat kannettavanaan. Alec Baldwin ei sen suuremmin tilaa saa, mutta piirtää omissa kohtauksissaan aidonoloisen muotokuvan tulosvastuun kiirastulessa kiehuvana elokuvamogulina. Arnaud Viard taas on Baldwinin bisnesorientoituneen uraohjuksen täydellinen vastakohta. Hetkessä elävä ja mutkaton nautiskelija, joka on säilyttänyt kosketuksensa niin luontoon kuin ihmisiinkin ja puhuu kaikesta ruoka- ja taidemetaforin.

Deittileffa aikuisille, joilla ei juuri sillä hetkellä satu olemaan parempaakaan tekemistä.