13-vuotias Emika (Emika Saario) ja hänen serkkunsa, muutaman vuoden vanhempi Antti (Antti Saario) ovat siitä erikoisia ja poikkeuksellisia nuoria, että he viihtyvät pelikonsolien, tietokoneiden ja puhelimiensa sijaan luonnossa. Kaksikko tutkii Saimaan kaunista saaristoa kaikkina vuodenaikana etsien uhanalaista saimaannorppaa, mutta tutustuvat elämyksellisen seikkailunsa aikana myös moniin muihin eläinlajeihin ja luontoon yleensäkin.

Luontokuvaaja Petteri Saarion ensimmäisen teatterilevitykseen tulevan elokuvan, Vedenneidon, pohjana on Yle Areenassa esitetty samanniminen dokumentti, jota on laajennettu kattamaan myös muut vuodenajat kuin kesä.

Saarion tausta näkyy, kuvat ovat kauniisti sommiteltuja, ammatti-ihmisen tekemiä. Elokuvallisuutta tarinaan lisäillään näytellyillä jaksoilla, hidastuksilla ja äänitehosteilla, jotka kasvattavat vedeneneidon välimatkaa normaaleihin luontodokumentteihin. Dramaturgiasta ja kertomuksen kuljetuksesta vastaa Emika Saarion hauskalla aksentilla sanailema, murresanoja ja nuorisoslangia saumatta yhdistelevä narraatio.

Vedenneidon pääpointti on mitä ajankohtaisin ja arvostettavin: Se haluaa saada nykynuoret, lapset ja vanhemmatkin liikkumaan luonnossa, ja löytämään sen ihmeellisen maailman, joka voi sijaita hyvinkin lähellä, vaikka ihan takapihalla tai puistossa.

Kivasti aidon ja teemoiltaan tärkeän, saarnaamatta opettavaisen luontoseikkailun pointti on mitä oivallisin: Menkää ulos ja löytäkää luonto, se on ihan siinä vieressä.