Elokuva
Virpi Hämeen-Anttilan samannimiseen romaaniin perustuva Suden vuosi on sekä tuotantoteknisesti että sisällöllisesti kansainvälisen tason romanttinen draamaelokuva. Projektin isä, tuottaja Ilkka Matila (Äideistä parhain, 2005), onkin saanut houkuteltua mukaan koko joukon maamme eturivin ammattilaisia. Ohjauksesta vastaa jo Rukajärven tie (1999) -spektaakkelissa Matilan kanssa yhteistyötä tehnyt Olli Saarela, jonka edellisestä elokuvasta (Rölli ja metsänhenki, 2001) ehti vierähtää jo lähes kuusi vuotta. Käsikirjoituksen laati Nousukausi-elokuvan käsikirjoituksesta Jussi-patsaan voittanut Mika Ripatti. Kuvaaja Robert Nordström (Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, 2004) nauttii arvostusta niin Suomessa kuin Ruotsissakin.

Elokuvan keskiössä on kaksi ihmistä, jotka käyvät läpi vaikeaa elämänvaihetta. Kirjallisuutta opiskelevan Sarin (Krista Kosonen) epilepsia alkaa oireilla vuosien jälkeen, mikä saa kohtauksia pelkäävän neidon vetäytymään kuoreensa. Samaan aikaan tämän opettajan, dosentti Mikko Gromanin (Kari Heiskanen) sosiaalinen turvaverkko pettää, kun vaimo (Johanna Af Schulten) kertoo löytäneensä uuden miehen (Ville Virtanen). Tästä saa alkunsa tarina, joka hieman kliseisestä lähtökohdastaan huolimatta tuntuu poikkeuksellisen aidolta ja uskottavalta.

Vaikka Sarin ja Mikon kohtalot kietoutuvatkin lopulta toisiinsa kauniiksi sielujen kumppanuudeksi, molemmilla on kuitenkin omat ongelmansa, joista on mahdollista päästä eroon vain sisäisen kasvun ja realiteettien hyväksymisen kautta. Sari edustaa Mikolle toivoa, Mikko taas Sarille tukevaa olkapäätä, johon nojata epätoivon ja pelon hetkellä. Kielletty rakkaus joutuu törmäyskurssille paitsi molempien perheiden, myös Mikon työnantajan kanssa. Rakkaus-teeman lisäksi teos kuvaa osuvasti keskiluokkaisen perheidyllin rappiota. Yliopistomaailmasta annettu kuva on kuitenkin hieman kaunisteltu, vaikka sille tyypillinen jako ammatillisiin onnistujiin ja epäonnistujiin onkin havaittavissa.

Platonisena alkavassa suhteessa on alusta alkaen vahva lataus. Tämä on paljolti pääosanesittäjien ja sisältörikkaan dialogin ansiota. Etenkin Heiskanen tekee upean roolin miehenä, jonka maskuliinisen ulkokuoren alla asuu runouden symboliikasta elinvoimansa ammentava herkkä ja epävarma ihminen. Umpikujaan ajautuneen miehen epätoivo ja itsesäälissä rypeminen välittyy hänen kauttaan pisteliäästi. Jadesoturista (2006) tutusta Kososesta, 23, voi odottaa tulevina vuosina paljon. Teatterikorkeakoulussa opiskeleva nainen ei ole kuitenkaan vielä puhjennut täysin kukkaan näyttelijänä.

Epilepsiakohtauksia ei näytetä tällä kertaa sivustakatsojan, vaan potilaan itsensä näkökulmasta. Monet epilepsiaa sairastavat kokevat kohtauksen aikana visuaalisia aistimuksia, jotka Nordström yrittää omaa visiotaan myötäillen vangita valkokankaalle. Kaikki epileptikot eivät varmasti allekirjoita tuotantoryhmän näkemystä, mutta toisaalta ne puhuttelevat katsojaa enemmän kuin maassa sätkivät potilaan kuvaaminen etäältä. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että elokuva ei anna kovinkaan uskottavaa kuvaa epilepsiasta tai sen hoidosta. Toisin kuin filmissä kuvataan, ei epilepsialääkityksellä ehkäistä juuri alkavaa kohtausta, vaan lääke otetaan säännöllisesti tiettynä vuorokaudenaikana. Pitää kuitenkin muistaa, että kyse on fiktiivisestä elokuvasta.

Visuaalisesti elokuva on upea kokonaisuus. Nordströmin suosimat lähikuvat eivät ole liian hyökkääviä tai ahtaita. Erityismaininnan ansaitsee taidokkaasti käytetty valaistus, joka antaa tunnelmalle viimeisen silauksen. Tuomas Kantelinen (Lupaus, 2005) on säveltänyt elokuvaan runsaasti musiikkia. Se hitsautuu saumattomasti tarinaan, kohtauksia ja henkilöhahmojen tunnelmia myötäillen.

Yhteenveto
Vaikka Suden vuosi kertoo muunneltua totuutta epilepsia-nimisestä sairaudesta, sen elokuvallisia ansioita on vaikea kiistää. Lopputuloksena on kaunis teos, joka tarjoaa mietittävää myös niille, jotka eivät yleensä siedä tämän lajityypin elokuvia.